Karkkikoirat Toffee ja Nekku

Keinu keinuni korkealle

2010-09-07T21:21:00.005+03:00

Keinu on ollut yllättävän hankala este Nekulle, joka nykyisin tunnetaan myös Tötteröpää-nimellä. Tuttujen kesken pelkkä Tötterö riittää. Nuolemisen estoon tarkoitettu muovikauluri on nyt ollut Nekun päässä kuukauden päivät, koska reilu kolmannes haavasta kuitenkin tulehtui. Nekku sai vihdoin viime viikolla antibioottikuurin, jolla infektio saatiin nopeasti rauhoittumaan. Enää jäljellä on vähäinen punoitus, haava on kiinni eikä eritä mitään, mutta koska tässä on ollut näitä takapakkeja, olen vielä pitänyt kauluria koiralla.

Nekusta on kehittynyt varsin taitava liikkuja tuon hökötyksen kanssa. Tosin se on kyllä huvittavan näköistä, kun koira liikkuu ylpeästi nokka kohti taivasta, ettei kauluri vaan tökkää maata. Haluessaan haistella jotain se ensin pysähtyy niille sijoilleen. Sitten käännetään päätä niin, että pönttö osuu maahan. Sitten haistellaan tai etsitään maasta niitä ihania jäniksen papanoita, riittävästi tuoksuteltuaan koira kiskaisee koko komeuden taas kohti taivasta. Vasta sitten liike jatkuu.

Toivottavasti sairastelut alkavat olla taakse jäänyttä elämää. Nekku ja Toffee ovat taas (kaulurista huolimatta) alkaneet leikkimään keskenään. Ruoka maistuu Nekulle ja se tekisi taas pidempiä lenkkejäkin. Olen siis pikku hiljaa kääntämässä katsetta uusiin haasteisiin ja suunnitellaan agilityssäkin treenikentille paluuta.

Viimeinen yksittäinen este, jonka kanssa on painittu, on keinu. Jostain syystä emme oikein tahtoneet edistyä sen treenaamisessa. Nekulle opetettiin keinua alunperin niin, että keinu tuettiin yläasentoon. Koiraa juoksutettiin sitten namin avulla yläkontaktille ja nostettiin sitten sieltä pois. Hyvin meni. Sitten mukaan keinun pieni heilahdus, edelleen koira nostettiin pois esteeltä. Tähän edistyminen sitten tyssäsikin, joskus koira hi-taaaaaaasti kiipesi keinun, joskus hyppäsi pois ennen heilahdusta. Olin jo heittämässä hanskat tiskiin koko harrastuksen kanssa.

Kesällä etsin vinkkejä netistä keinuongelmien kohtaamiseen. Joku oli tehnyt pikku keinun vanhan pirttipöydän penkin kannesta ja opettanut minimaallisella keinahduksella esteen koiralle. Koska kapea, korkea ja heilahtava este oli Nekusta liian pelottava, ajattelin, että tuo minikeinu voisi toimia meillekin. Taas marssin mökillä ideoitteni kanssa isän verstaalle. Normaali keinu on pituudeltaan 365-425 cm, keinun keskellä olevan tukijalan korkeus tulee olla 1/6-osa keinun pituudesta (määrää keinun nousukulman). Teimme siis muutamasta lankusta noin 30 senttiä leveän ja 2 metriä pitkän keinulaudan.

Ensin juoksutin Nekkua laudalla, joka oli ihan maassa kiinni. Tässä muuten oli koko homman haasteellisin vaihe, sillä saaressa ei todellakaan meinannut sellaista paikkaa löytyä, mihin keinulaudan olisi saanut tukevasti maahan ilman keikkumista. Päämökin ja pikkusaunamökin välinen käytävä sitten loppujen lopuksi uhrattiin tähän tarkoitukseen, mitä ei agilityn eteen tekisi. Namin avulla Nekku saatiin laudalle, pysähtymään laudan loppuun ja vasta sanallisella käskyllä poistumaan kontaktilta. Muiden kontaktien kanssa haluan 2on2off:t, mutta jo alkeiskurssilla Leinosen Janita totesi, että alle 15 kg koirilla keinulla sellainen kontaktisuoritus voi olla vaarallinen, koska koiran takapään paino ei välttämättä riitä pitämään keinua maassa. Niinpä Nekku opetettiin vain juoksemaan laudan loppuun.

Kakkosvaiheeseen siirryttiin, kun Nekku epäröimättä juoksi laudan ja pysähtyi haluttuun paikkaan. Laitoin laudan keskikohdan alle harjanvarren paksuisen riman, joka nosti toisen pään laudasta muutaman senttimetrin maasta. Yllättävän reippaasti tyttö kohtasi uuden haasteen. Keinahdus oli siis minimaallinen, mutta keinahdus kuitenkin. Ja pienen pieni kolahdus, eikä sekään hätkäyttänyt koiraa. Lisättiin vauhtia niin, että koira tuli laudalle laukalla ja jatkoi laukalla keinahduksesta huolimatta kontaktille, jossa pysähdys ja luvalla pois. Taas toistoja niin, että päästiin virheittä kymmenen peräkkäistä suoritusta. Kymmenen toiston treenejä tehtiin varmaan kolmesta neljään kertaan päivässä.

Olin varautunut, että jokaista vaihetta treenataan vähintään sata toistoa kutakin. Turtiaisen Susanna nimittäin kerran tuskastellessani Nekun kanssa treenaamisen haasteellisuutta sanoi: juu, kyllä Kekku oppii, mutta jos normaali vehnä vaatii kymmenen toistoa jonkun asian oppimiseen, niin Nekku tarvitsee sata..... Keskimäärin eri vaiheisiin meni kuitenkin noin kolmekymmentä toistoa. Kun Nekku selvästi tiesi, mitä haluan, suoritti nopeasti, innokkaasti, epäröimättä ja virheettömästi esteen kymmenen kertaa peräkkäin, siirryttiin haasteessa eteenpäin.

Seuraavaksi otettiin uusiokäyttöön aiemmin hyppytreenejä varten laukkaohjuriksi halkaistu noin kymmensenttinen muoviputki, jotain viemäröintiin tarkoitettua rakennusputkea se on. Nyt se pääsi siis keinun saranaksi. Pikku hiljaa muoviputken alle lisättiin kakkosnelosia. Kahdesta sadasta senttimetristä kuudesosa on 33,33333 cm, se toisi oikean nousukulman aitoon keinuun nähden. Siihen ei ihan ehditty treenaamisessa päästä loman loppumisen ja sairastelun takia. Lisäksi tämä pikkukeinu tarvitsee vielä hienosäätöä. Nekun vauhti nimittäin nousi itseluottamuksen myötä jo sellaiseksi, että keinulaudasta tuli osin liukumäki. Eipä tuntunut tyttöä haittaavan, mutta joku karhennus siihen keinulautaan on saatava.

Toivottavasti sairasloma on kohta loppu. Luulen, että täytyy keinun kanssa tehdä pikakertaus, kun tässä on niin pitkä tauko takana. Mutta kyllä se oikeakin keinu pian keinuu myös Nekkusen toimesta!

JUST FOR FUN

2010-09-05T18:41:00.008+03:00

Agilityn syksyn treenikausi on taas täydellä teholla alkanut. Nekun sairaslomaillessa ollaan onneksi sentään päästy Toffeen kanssa nauttimaan rakkaasta harrastuksesta. Just for fun -treenit ovat olleet tosi haasteellisia ja älyttömän hauskoja, siksi halusin pistää ne tänne muistiin. Kaikissa on ollut jotakin sellaista, mitä Nekkusenkin kanssa pitäisi treenata, kunhan saadaan neiti ensin kuntoon.

9.8.2010: Toffeella on todella vahvana eteen-käsky ja siitä meille oli suunnaton etu syksyn ekoissa treeneissä. Putket vetävät Toffeeta kovasti eikä putkien ympärillä pyöritystä pystyisi todellakaan ilman irtoamista ohjaamaan. Toffeekin nimittäin pitää kohtuu hyvää vauhtia näillä minihypyillä. Niinpä alun jälkeen parkkeerasin suurinpiirtein putkien väliin vaihtaen aina valssilla puolta ja lähetin Toffee eteen-käskyllä kahdelle hypylle ja hakemaan itsenäisesti putkenpään. Tosi hauskaa. Jopa vaikea keppikulma onnistui, kunhan muistin hieman hidastaa tyttelin vauhtia, kun se singahti putkesta. Nekkukin pääsi vielä tuolloin tekemään putki-putki-kepit-putki-sarjaa eikä se kertaakaan edes miettinyt karkaamista muita koiria moikkaamaan, mutta eihän se kunnossa silloin ollutkaan...

16.8.2010: Seuraavalla viikolla testattiin Toffeen kykyä omaksua rata ulkoa. Tehtiin nimittäin pariin otteeseen rata tuossa järjestyksessä kuin se on kuvaan merkitty. Lopuksi vetäisin ilman rataantutustumista saman lopusta alkuun, Toffee yritti suorittaa sitä vähän väliä niin kuin alunperin oli menty ;))). Kyllä minulla on älykäs ja taitava koira, joka nauttii suunnattomasti päästessään kentälle. Vaati siis minulta erityistä ohjaamista ja sellaista treeniähän minä tarvitsen!

23.8.2010: Toffee osaa takaakierrot hyvin, se lähtee kuitenkin herkästi vartalo-ohjaukseen mukaan, niinpä 3-6 esteiden kanssa meillä oli suunnattomia vaikeuksia, eipä taidettu kertaakaan onnistua sujuvasti ilman virheitä. Ensin yritin jaakotuksella ja jatkossa twistillä kierrättää Toffeeta, mutta olin koko ajan myöhässä. Jos yritin pysyä riittävästi edellä, koira tuli helposti hypyn takaisin tai väärälle puolelle. Pyörittämällä vähän sama juttu, pakkovalsseillakaan en oikein ehtinyt. Erityisesti vasemmalle liikkuminen oli ihan älyttömän vaikeaa minulle, sitä lienee syytä treenata! Toinen treeni oli täynnä iloisia yllätyksiä. Toffee irtosi putkelta kepeille todella hienosti ja suoritti kepit itsenäisesti loppuun, vaikka putki jäi meidän väliin. Sitä ei olla koskaan treenattu, mutta halusin kokeilla ja onnistuihan se!

30.8.2010: Näissä treeneissä Toffeen loistava kepittely pääsi oikeuksiinsa. Se hakee vaikeatkin keppikulmat ja tällä radalla se haki oikean välin ja pujottelusuunnan suorastaan nuollen kakkoskeppiä ensimmäisillä kepeillä. Tehtiin tosi hieno rata. Melkein nollana, ellei oteta huomioon keinun kontaktivirhettä ;))). Oli niin mukavaa, etten viitsinyt ruveta sitä korjaamaan. Toffeen kanssa noita kontakteja kun on opeteltu ainakin kolmeen kertaan uudestaan... Sille on kyllä opetettu 2on2off-kontaktit, mutta se tekee ne aina sinne suuntaan, minne ollaan menossa. Siispä se kääntyi keinulla jo ennen kontaktia seuraavan esteen suuntaan, tiputti etutassunsa maahan ja minä vapautin sen jatkamaan eteenpäin. Sovitaan, että joku tassun osa koski kontaktia. Kyllä taas pääsi eroon kaikista maailman murheista, tällaista harrastuksen pitää olla: just for fun.

Olihan meillä mukavaakin

2010-08-15T18:58:00.012+03:00

Kyllä meille tästä kesästä mukaviakin muistoja jää. Nekku on selvästi toipumassa, se syö ja juo itse. Tänään kävimme jo vähän pidemmällä lenkillä. Kävimme lähikaupassa kahvia ostamassa, siitä tulee noin kilometrin mittainen kävely. En olisi Nekkua vielä ottanut mukaan, mutta eilen illalla palatessamme Toffeen iltalenkiltä terassilta kuului surullista ulvontaa. Nekku oli jäänyt patjalleen nukkumaan, mutta herännyt yksin ja lähtenyt terassille itkemään. Tänä aamuna se ei siis suostunut jäämään kotiin ja koska se seisoi kuin tatti ovella laittaessani kenkiä jalkaan, otin sen mukaan. Hyvä niin. Eikä se enää tarvitse kipulääkkeitäkään. Saunamäen Marja-Liisa muisteli, että kun Toffee steriloitiin, olin itkua vääntänyt kuinka kamala ihminen olen, kun pakotan koiran moisiin kärsimyksiin. Itselleni oli jäänyt muistikuva reippaasta koirasta, joka puski tötterönsä kanssa joka paikkaan saaden sen lopulta rikki, ei kipuja tai ongelmia. Näin se ihmisen muisti temppuilee.

Suurin osa koirien kesästä kului mökillä. Laiturilla oli aina lähtijää saattamassa tai tulijaa vastaanottamassa innokas samantahtinen hännänhuiske. Toffee nautti mökkeilystä entiseen tapaan. Se ui ja haki keppejä entisellä innolla. Meillä on tapana uida "kaapelille" matkaa tulee noin 300 metriä edestakaisin. Koirat yleensä katselevat jommalta kummalta laiturilta tai juoksevat rantaa pitkin, mutta tänä kesäna Toffee tuli useamman kerran mukaan. Ei se ihan kaapelille uinut, mutta melkein. Sen uinti on todella tehokasta, meikäläinen jäi aina kuin seinään, kun Toffee pisti matkavauhdin päälle. Se yritti välillä kertoa, ettei ole hyvä uida niin kauaksi, uimalla ihan edestä ja kääntymällä sitten takaisin. Toffee ei kuitenkaan koskaan ota kiinni tai näyki, käskettäessä se kääntyy kiltisti rannalle.

Nekku oppi kuin oppikin uimaan. Jatkoimme vesien vähän lämmettyä uimakoulua. Laitoin Nekulle pelastusliivit päälle ja uimaleluun pitkän narun. Koira rantaan ja minä heitin laiturilta lelun Nekun nenän eteen kuitenkin niin, ettei se pystynyt ilman veden varaan joutumista lelua saamaan. Kun se sitten hyppäsi veteen ja tarttui leluun, vedin sitä vähän kauemmas rannasta, jotta se joutui uimaan pitempään. Aikamoista pärskimistä alkuun, mutta varsin nopeasti päästiin pelastusliiveistä eroon ja itseluottamuksen kasvaessa päästiin tavoitteeseen: Nekku ui, hakee heitetyn kapulan eikä räksytä rannalla. Rannalla räksyttämisestä ei tosin olla kokonaan päästy, sillä into on niin kova, ettei millään malta, kun puukapula otetaan esille! Eihän se sitä tietenkään koskaan takaisin tuo, mutta onneksi noita kapuloita riittää.

Puuvaraston viereen on tehty pieni treenikenttä, agilityä siis. Löysin vanhan pyöränrenkaan yhden roskalavan vierestä ja otin sen uusiokäyttöön. Kontaktitreeniä varten tehtiin jo aikaisemmin lava, joka on asetettu varaston portaita vasten, ihan mainio alastulokontaktitreeni.

Kepit ja parit hypyt löytyy myös, niin saahan sitä sillä jo ihan mukavia treenisessioita, vaikka kepit on ihan vinossa ja hyppyjäkin pitää asettaa kovasti paikoilleen, pihamaalla kun ei kivetöntä tai männynjuuretonta kohtaa löydy. Eipä tämän kesän helteessä toisaalta kovinkaan paljon viitsinyt treenatakaan. Tämän kesän uusi treenijuttu oli pyöräily. Erityisesti Emma nauttii kunnon pyörälenkeistä, vauhtia pitää olla. Toffeelle lauman hajoaminen on aina hankalaa, mutta jos se näkee Emman pääsevän juoksemaan, pitää Toffeekin päästä nauttimaan vauhdin hurmasta. Nekku sen sijaan pistää nelitassujarrutuksen päälle ja pelkää koko mokomaa hökötystä, tosin eihän se kunnossa ole ollutkaan...

Veneily kuuluu tietenkin kesään ja koirat ovat aina mukana. Erityisesti Toffee nauttii tuulesta kirsussaan. Sen itse oikeutettu paikka on aina keulassa Busterissa, joka on meidän siirtymävene, siis se vene, jolla matkat autopaikalta saareen tehdään. Välillä sekä Emma että Nekku yrittävät asettua Toffeen kanssa keulaan, mutta siinä tulee vähän ahdasta. Koirat ovat aina ensimmäisenä veneessä ja hyppäävät siitä myös ensimmäisinä pois. Miten vielä sais jonkun niistä oppimaan ottamaan köyden mukaansa?

Nekkusen juhannus ja kuinkas sitten kävikään

2010-08-14T15:20:00.006+03:00

Kesä alkaa kallistua lopuilleen, lienee hyvä aika muistella, mitä meille on tänä helteisenä, mutta meille alakuloisena kesänä tapahtunut. Nekkusesta tietenkin on kyse.

Juoksu alkoi vasta kesäkuussa, tarkalleen 11. päivä perjantaina. Siis kuukauden myöhemmin kuin edelliset juoksut. Viikkoa myöhemmin siirryimme kesälaitumille Kustaviin. Mökkisaaressa on kyllä kymmenkunta muutakin mökkiä, mutta lähimmät naapurimökit ovat olleet jo vuosia tyhjillään. Niinpä koiruleilla on ollut aika laaja pihareviiri. Tosin Toffee pysyy pääsääntöisesti vain omalla tontilla, se kun vahtii koko ajan laumaa ja haluaa olla siellä missä sen ihmisetkin ovat. Nekku taas haluaa olla siellä missä Toffee, niin eipä sekään lähde itsekseen minnekään. Siskoni Emma-koira sen sijaan laukkaa ympäri saarta, kaikki sen tuntevat ja usein saadaan mökille vieraita naapureista, kun tuovat Emmaa takaisin milloin kävellen, milloin veneellä.

Juhannusaattona lähdimme isäni kanssa hakemaan vielä viimeisiä tarvikkeita kaupasta ja samalla katsomaan Kustavin maistonkien pystytystä. Yleensä koirat ovat mukana, mutta koska siellä on aina paljon muitakin koiria, Nekkusella juoksu ja ilma oli niin lämmin, ettei koiria voinut autoon jättää, lähdimme tällä kertaa ilman kavereita. Äitini jäi tekemään juhannussiivoja ja koirat hänen kanssaan. Toffee hyppäsi muutaman kerran veneeseen, eikä voinut käsittää, miksei se päässyt mukaan. Se lähti veneen perään ja juoksi toiselle laiturille katsomaan. Emma sen sijaan lähti laukkaamaan perässämme naapurimökille päin ja siitä vielä kauemmas, niin kuin valitettavasti saimme myöhemmin kuulla. Nekku ja Toffeekin perässään. Nekulla 15. juoksupäivä. Äidin huutoihin koirat eivät korviaan loksauttaneet.

Jonkun ajan, ehkäpä noin kahdenkymmenen minuutin kuluttua Nekku säntää ensimmäisenä takaisin mökille selvästi jotakin säikähtäneenä ja painuu suoraan pöydän alle piiloon. Hetken kuluttua perässä tulla jolkottelevat Toffee ja Emma. Heti tyttöjen tultua metsästä kuuluu kahinaa ja neljäs koira ilmestyy näkyviin. Iso, harmaa suursnautseriuros seuraa tyttöjä vetäen perässään vähintään metrinmittaista tukkia, johon se on köydellä kytketty. Kohta uroksen perässä saapuu nuori mies, joka kertoo olevansa uroksen isäntä ja että he mökkeilevät parin mökin päässä, aikamoisen ryteikön ja vesijättömaan takana. Isäntä oli kovin tyytyväinen kertoessaan kuinka hänen koiransa ei koskaan karkaa, koska se on kytkettynä koko ajan. Sinänsä mielenkiintoinen keskustelu, sillä se käytiin meidän pihamaalla ja hänen koiransa tukkeineen oli siinä vieressä...

Niin Nekulla oli siis juoksu. Kukaan ei nähnyt mitään, mutta mahdollista oli, että snautseri oli päässyt astumaan pikkulikan. Soitto eläinlääkärille: koirille ei ole katumuspilleriä, kesketyshormonihoidoissa on sen verran sivuvaikutuksia, ettei sitä kannata koiralle antaa, ellei tiineyttä oikeasti todeta. Kuulemma ultraäänitutkimusta ei kannata tehdä ennen kuin 24 vuorokautta astumisesta, niinpä ei auttanut kuin odotella.

Juoksu loppui aikanaan. Mutta koira ei vaan ollut oma itsensä. Se oli väsynyt ja vaisu, ruokahaluton ja säikky, mutta terrierin tavalla kuitenkin innostui aina välillä. Nekku oppi uimaan, kävimme Agirodussa Ylöjärvellä, starttasimme Nekun kanssa ensimmäisiin yksilöepiksiinkin HAU-openissa ja pääsimme KITÄH-ryhmän treeneihinkin kertaalleen ennen kesätaukoa. Koira oli hidas, mutta kuuliainen. Hirveä hellehän silloin oli, mutta joko koiruli kärsi kunnon valeraskausoireista tai sitten se oli tiineenä.

Torstaina 22.7. kävimme Raisiossa eläinlääkärissä ultraäänessä. Kohdussa oli jotain! Ainakin nestettä, epäily ruskuaispussista, mutta ei mitään sikiönnäköistä, kohtu oli paksuuntunut, muttei tulehtuneen näköinen. Eläinlääkäri oli sitä mieltä, ettei tuolla löydöksellä kannata hormonihoitoa antaa, kontrolliuä viikkoa myöhemmin. Niinpä suuntasin taas Raisioon seuraavana keskiviikkona. Neste ei ollut hävinnyt, kohdussa oli ehkä yksi pentu, mitään sydänääntä siinä ei näkynyt. Koska pentu ei ollut toivottu ja ainokaisesta saattaisi tulla niin iso, että synnytyksestä todennäköisesti tulisi ongelmallinen, sai Nekku siinä samassa keskeytyspiikin ja toisen 24 tuntia myöhemmin.

Koira ei vaan tullut kuntoon. Kotona se kävi makaamaan lattialle odottessaan, että minä saan kengät jalkaani. Lenkillä se teki nopeasti asiansa ja halusi kääntyä takaisin. Ruoka ei oikein maistunut. Niinpä tänä maanantaina kavimme Espoon Eläinsairaalassa erikoiseläinlääkäri Anders Erikssonin luona ultraäänikontrollissa.

Kohtu ei ollut pienentynyt, vaan samainen nestekertymä siellä edelleen oli ja kohdun seinämä oli paksuuntunut. Se ei kokeneen lääkärin mukaan näyttänyt vielä pahalta bakteeritulehdukselta, mutta sellaiseksi kyllä kehittyvältä. Ilmaisesti siellä sitä pentua ei ole koskaan ollutkaan. Koska Nekulla ei pentuja ole sunniteltukaan, vaan sterilisaatio olisi jossain sopivassa vaiheessa ollut edessä, sen aika olisi nyt ennen kuin paha märkäkohtutilanne pääsisi kehittymään.

Keskiviikkona Nekku sitten leikattiin. Kaikki oli kuulemma mennyt hyvin. Leikkauksen aikana se oli saanut antibioottia, muttei tarvinnut mitään kuuria jatkoon, vaikka tulehtunut se kohtu oli ollut. Hakiessani Nekkua se oli juuri puoli tuntia aiemmin saanut opiaattia, buprenorfiinia, niinpä kaveri makasi aivan reporankana, kauluri päässä hoitohuoneen lattialla, pikkaisen hännänpää käväisi lattiasta irti, kun kävelin sisään.

Koiruli ei jaksanut nousta ylös lainkaan tai se ei uskaltanut, sillä se ei tietenkään ollut hahmottanut kauluria, kun se oli ensimmäisen kerran yrittänyt nousta ja lähteä kävelemään, ja kauluri oli raapinut laattalattiaa ja äänihän on kuin kynsillä raapisi liitutaulua, sen jälkeen Nekku ei suostunut kaulurin kanssa liikkumaan. Kotiutuskrteereihin kuitenkin kuuluu, että koiran pitää itse kävellä ovesta ulos. No Nekku nostettiin matolle tuulikaapin oven eteen ja sekä tuulikaapin ovi että ulko-ovi avattiin. Kun koira näki ulkomaailman, niin se raahautui viimeisillä voimillaan ulos ja lysähti samantien makaamaan asvaltille, mutta kotiutuskriteerit täyttyivät.

Koko illan Nekku oli ihan kanttu vei, yöllä se nousi seisomaan, mutta ei suostunut tötterö päässä ottamaan askeltakaan. Otin kaulurin pois ja samassa silmänräpäyksessä se oli nuolemassa haavaansa. Ei auttanut kun pistää kauluri takaisin ja pikkuneiti seisoi samoilla sijoilla sitten loppuyön. Pikkuisella ruiskulla juotin sitä, kun se ei muuten juonut ja nostin pari kertaa pihalle pissalle ilman että se suostui asioitaan tekemään.

Torstaina suljin sen päiväksi kodinhoitohuoneeseen, ettei Toffee pääse tekemään hoitotoimenpiteitä, ja siellä se oli ilmeisesti vähän liikkunut päivän aikana, kun ei maannut pedillään, vaan tuli suihkunurkkauksesta häntä heiluen. Tietenkin se törmäsi johonkin tuolin jalkaan kaulurillaan eikä suostunut taaskaan liikkumaan.... Sydäntä särkevää katsottavaa, mutta nuolijatyttönä se ei muuten jätä haavaa rauhaan. Perjantaina tuo ei enää estänyt haavan nuolemista, jollain konstilla Nekku oli saanut kaulurin pois ja haavasiteet oli päivän aikana poistettu. Onneksi haavalla on sulavat ompeleet ihossa, joten se näytti ihan siistiltä eikä toistaiseksi mitään infektion merkkejä ole näkynyt. Suihkutin tietenkin ja desinfioin haavan ja laitoin uuden haavasiteen.

Olen ollut Nekusta tosi huolissani, parantuminen ei lähtenyt niin hienosti käyntiin kuin toivoin. Pari ensimmäistä leikkausen jälkeistä päivää Nekkua piti juottaa ruiskulla, 2-3 desiä vettä päivässä. Syömisen kanssa sama juttu. Se pissasi ensimmäisen kerran sairaalasta tulon jälkeen vasta puolentoista vuorokauden kuluttua. En tiedä kuinka kipeä tytteli on, kipulääkettä olen antanut toistaiseksi säännöllisesti. Kuitenkin kamala kauluri lienee suurin syyllinen vaisuuteen. Sain Sievisen Jaanalta hienon vinkin, lapsen unipuku ja siihen hännälle reikä. En kuitenkaan löytänyt sellaista, mutta töistä sain putkisidosta, johon tein tassuille reiät. Nyt häntä heiluu, liikkuminen on mahdollista. Kohta lienee se vaihe edessä, että tulee vaikeuksia pitää neiti aloillaan, luvassa kun on vain remmilenkkejä kahden seuraavan viikon aikana. Näin ainakin toivon.

Agilityrintamalta ei mitään uutta

2010-05-25T22:16:00.008+03:00

Otsikko sen kaiken jo kertoikin, mutta yritetään vähän runsassanaisemminkin pohtia kulunutta agilitykuukautta.

Treenit Turussa meidän osalta päättyi jo huhtikuun lopussa. Joka kerta siellä sai jonkun ahaa-elämyksen, valitettavasti muutamat niistä kyllä masensi. Olen ollut Nekun kontakteihin tosi tyytyväinen, kunnon on-offit ja vapautuskäskyllä vasta pois. Niinpä, ei tässäkään asiassa ole minkäänlaiseen itsetyytyväisyyteen sijaa.

Teimme kivaa rataa, joka alkoi kahdella hypyllä, ihmisnuolella vedettiin koira mukaan toisen esteen takaa. 90 asteen kulmassa takaakiertohyppy, jolta haltuunotto (A houkutuksena) ja lähetys J-mutkaputkeen. Siinä sai laittaa töppöstä toisen eteen, että ehti putken toiseen päähän ohjaamaan 180 asteen käännöksen kepeille joko persjätöllä ja ensimmäisestä välistä vedolla tai syli- tai poispäinkäännöllä. Meikäläisen salamannopeudella ja gepardinketteryydellä oli pakko turvautua poispäinkääntöön ja hienosti se onnistui, vaatihan se muistaakseni muutaman toiston. Kepeiltä 90 asteen kulmassa oli A ja vähäinenkin oma ennakointini A:lle veti Nekun toiseksi viimeisestä keppivälistä... Pitää muistaa "ohjata" se viimeinenkin keppiväli!

Ajattelin A:n sujuvan kuin leikkiä vaan, mutta ei. Hienosti Nekku esteen yli ja kontaktille ja meinasin mairea hymy huulilla jatkaa rataa, kun Jaakko tylysti keskeytti. "Älä jatka, se ei osaa kontaktia", mitäh, mitäh????? Hiukka hymy hyytyi. Miten niin ei osaa, sehän teki sen niin nätisti ja tuli pois vasta luvalla? "Niin, mutta kaikki on kiinni sun liikkeestä", miten niin? Todellakin mun liike pysähtyy, kun Nekku tulee kontaktille ja liike jatkuu samalla, kun vapautan sen, vähintäänkin heilutan kättä!!!!! Kokeiltiin sitä, että pysähdyn, kun Nekku on A:n harjalla, sinnehän se jäi keikkumaan, eikä liikahtanutkaan ennenkuin minä liikuin. Sitten juoksin esteen ohi enkä lainkaan pysähtynyt, ei muuten pysähtynyt Nekkukaan. Kokeiltiin vielä sekin, että pysähdyn ja jatkan juoksua enkä sano mitään, Nekku pysähtyi nätisti kontaktille ja sieltä eteenpäin mun mukana.... ARGGHH! Ei voi olla totta. Onneksi Jaakko sanoi tuosta, nyt osaan treenata kontakteja ja varoa noita sudenkuoppia, joihin olin taas niin komeasti kompastunut. Tehtiin siinä vielä parin hypyn sarja, jonka loppuun persjättö ja takaakiertohyppy, ne meni onneksi tosi hyvin.

Viimeisellä kerralla sain rankkaa palautetta taas kerran palkkauksesta. Palkkaan kuulemma kyllä ruhtinaallisesti, mutta ajoitus on tässäkin pielessä. Jopa siinä määrin, että Jaakko sanoi ottavansa mut esimerkiksi miten koiraa ei saa palkata, jos hän joskus tekisi videon koiran palkkauksesta. Pitäisi palkata koiraa hyvästä yrityksestä eikä jättää oman virheen takia koira palkkaamatta. Erityisesti mun pitäisi muistaa tuo, sillä Nekku on tavattoman nopea ja olen ohjauksessa koko ajan myöhässä. Nekku ei jaksa toistoja, jos niistä ei tule palkkaa, ja tunnustan oman virheeni jälkeen unohtavani palkata koiraa, otetaan vaan uusiksi, tästä yritän kovasti päästä eroon.

Rata alkoi kolmen hypyn sarjalla, kaikki hypyt olivat erisuuntaan vinoja ja viimeiseen takaakierto. Koira otettiin vastaan kolmannelta hypyltä ja pyöräytettiin ympäri, lähetys u-putkeen. Putken jälkeen tuli kaksi hyppyä aika pitkillä väleillä ja ensimmäinen hyppy oli suoraan koiran linjassa sen tultua ulos putkesta, seuraava hyppy oli esteen leveyden verran sivussa linjasta ja se piti kiertää takaa. Siispä lähetys putkelle ja tuhatta ja sataa ottamaan putkesta ulostulevaa koiraa vastaan hypyn jälkeen koko ajan eteenpäin juosten tekemään pakkovalssia. Se onnistui kerralla ja saimme kehuja erinomaisesti ajoitetusta ja suoritetusta pakkovalssikuviosta.

Pakkovalssin jälkeen tuli hyppy, joka tavallaan väkisin jäi koiran juoksulinjan ja minun juoksulinjani väliin. Nekun piti oikeastaan hypätä hyppy lähes nollakulmasta, koira piti ohjauksellisesti vetää hypylle vain vastakkaisella kädellä, ei onnistunut, puolivalssilla onnistuu, mutta sitten olisin ollut jatkossa niin myöhässä, ettei se tullut kysymykseen. Seuraavaksi taas poispäinkääntö hypylle ja pesrjättö seuraavalle hypylle. Poispäinkäännöstäkin kehuttiin. Kai me jotain sentään osataan, kun Jaakko kysyi, koska meinaan ilmoittaa Nekun ensimmäisiin kisoihin! En kyllä lainkaan osannut tuollaista kommenttia odottaa.

Erilaisten yhteensattumien vuoksi olemme päässeet Nekun kanssa aloittamaan Ojangon ohjatut KITÄH-treenit vasta tuokokuun puolivälissä. Kyllä jännitti mennä sinne. Vieläpä kaiken lisäksi selvisi, että Nekun elämän suurin rakkaus irlanninterrieri Solo treenaa viereisellä kentällä samaan aikaan. Nekku istui kiltisti ensimmäisen esteen takana, toinen este tehtiin takaakiertona pyörittämällä. Nekku kurkki viereiselle kentälle, muttei lähtenyt. Ensimmäinen este, toisen kierto, hyppy ja samalla Nekku huomaa Solon naapurissa eikä siinä ehtinyt sanoa kissaa, kun koira oli Solon kimpussa. Sieltä se häädettiin eikä se yllättäen lähtenyt tekemään tutustumiskierrosta koko laajalle Ojangon alueelle, vaan tuli takaisin meidän kentälle, jossa se kävi sen verran moikkaamassa kouluttajaamme Annea, että jäi kiinni. Lopetin treenaamisen ja vein sen yksikseen kauimmaisen aidan nurkkaan ja jätin sen hetkeksi sinne, päivä oli niin kuuma, etten voinut sitä autoon viedä.

Uusi yritys. Nyt se ei edes lähdössä pysynyt, sillä Solo oli lähellä aidan vieressä kiinni, joten Nekkuhan lähti kuin ammuttuna kaveria moikkaamaan ja samalla se yritti moikata paria muutakin koiraa. Onneksi Marja-Liisa oli heti hommassa mukana ja hääti Nekun pois, se teki mutkan meidän kentällä ja yritti palata Solon luo, mutta Marja-Liisa toimi loistavana mörkönä. Nekku palasi kiltisti mamman luo ja teki todella nätisti töitä. Tosin virheitä tuli valtavasti, mutta teimme niitä yhdessä! Solo on the ultimate haaste, joten lupasin, että sinä päivänä kun Nekku tekee mun kanssa rataa eikä häiriinny toisella puolella suorittavasta Solosta, niin silloin mä ilmoitan meidät ekoihin kisoihin! Saa nähdä, onnistuuko tuo koskaan.

Toffeen kanssa ollaan käyty jo useammassa JFF-treenissä. Ryhmä on aikalailla muuttunut viime kesäisestä, mutta meininki on leppoisa edelleen. Toivottavasti tulee yhtä hauskaa ja haasteellistakin. Viimeksi ainakin oli, sillä takaaleikkaukset on meille haaste, jos olen ajoissa, kääntyy Toffee tavallaan jo ennen estettä kieltäen esteen, jos taas olen myöhässä, Toffee tekee hypyn jälkeen pyörähdyksen. Kepeillä tuo ohjaus saa aikaan sen, että koira tulee kepeiltä pois. Nyt sitä on muutamalla kertalla treenattu ja takaaleikkaus alkaa kepeillä toimia!

Tempputilanne

2010-05-24T00:19:00.002+03:00

Toffee tarjoaa nykyisin jatkuvasti kuperkeikkaa... Ei siinä mennyt kuin kahdeksan vuotta tempun oppimiseen, mutta sitkeys palkittiin. Nekku tarvitsee kuperkeikkaamiseen vielä hieman käsiapua (koira makaa maassa ja teen kädellä ympyrän sen yläpuolella), mutta kaiketi kuperkeikka on lisättävissä molempien tyttöjen hallittujen temppujen luetteloon! Täytyy yrittää ottaa tytöistä video ja laittaa se tänne todisteeksi.

Ryömimisen Nekku oppi kerrasta eikä siinä ollut erityistä haastetta. Sen sijaan Toffeelta tämäkin temppu vaatii paljon enemmän. Kyllä se ryömii, mutta pyrkii koko ajan ylös seisomaan. Treenit siltä osin jatkuvat.

Toukokuun tempuksi valitsinkin jotain sellaista, jonka Toffee jo osaa. Peruuttaminen. Nekkunen ei sitä oikeastaan vielä käsitä, mutta jatkamme harjoituksia.

Samalla näihin treenihetkiin on lisätty tottelevaisuuskoulutusta. Seuraamista, paikalla oloa, luoksetuloa, liikkeestä maahan ja seisomaan jäämistä kovasti yritetään harjoitella. Joka päivä muutama minuutti molempien kanssa. Tekee hyvää Toffeellekin, joka kyllä ne osaa, muttei millään viitsisi, kun mamma ei pitkään aikaan ole mitään tällaista vaatinut. No, nyt se vaatii. Ja kyllähän Toffeliini innokkaasti tekee, kunhan palkka on oikea.

Ruokakippo on ollut selvästi paras motivaattori. Siinä on vielä sekin plussapuoli, että kun treenataan Toffeen kanssa ensin ja sitten koira jää ruokakipolleen syömään, niin saa rauhassa treenata Nekun kanssa. Aiemmin näitä treenihetkiä varjosti kahden koiran ongelma, molemmat yrittävät suorittaa tai sitten ei. Enkä ole raaskinut panna toista toiseen huoneeseen oven taakse, varsinkin kun Toffee pitää laumasta erottamista suurena rangaistuksena. Tiedän, tiedän, sehän on vaan muutama minuutti ja koiria pitää kouluttaa. Yritetään!

Nekku juttelee unissaan

2010-05-22T18:53:00.003+03:00

Hellejakso on päättynyt ja istumme sisällä, tosin ovi terassille on auki. Sohvalla makoilee vieressäni Nekkunen, joka on ihan helteen ja metsälenkkien uuvuttama.

En ole aivan varma siitä, oliko Nekun uimakoulu hyvä juttu. Koirahan innostui uimisesta lelun perässä kovasti. Kävimme Koirakylpylässä seitsemän tai kahdeksan kertaa. Viimeisellä kerralla Nekkua ei meinannut saada altaalta pois lainkaan. Uinti on edelleen hosumista ennen kuin se saa lelun suuhunsa eikä koira oma-aloitteisesti lähde uimaan, vaan lelulla se pitää houkutella. Se vaihtoehto, että antaisi kaverille lelun suuhun ja sitten vetäisi sen veteen, ei toimi, sillä Nekku kääntyy silloin välittömasti ympäri takaisin rampille.

Meillä on Laajalahdessa kodin vieressä sellainen rämettynyt, vetinen metsikkö. Metsikön toisella laidalla kulkee ulkoilureitti moottoritien varressa. Ulkoilutie vie myös metsikössä olevan pikkuisen rämelammen ohi. Siinä pesii sorsapari. Tyynesti ja ylväästi ne uivat, vaikka tuo lätäkkö ei varmaan ole maksimipituudeltaan kuin kymmenen metriä, jos sitäkään. Näin keväällä se varmaan on isompi. Nekku on nyt keksinyt nuo linnut ja sen, että se osaa uida, jos ei jalat lätäkössä ota pohjaan. Linnut poistuvat varsin vilkaasti paikalta eikä Nekku niitä ole päässyt oikeasti hätyyttämään.

Tai ehkäpä kyseessä on kauneudenhoito, sillä suokylvythän tunnetusti tekevät hyvää! Nekku ei voi käsitää, miksi se pääsee joka päivä suihkuun lenkin jälkeen. Eihän koiria tietenkään saa pitää vapaana, mutta joskus ne ovat... Ollaanhan melkein meidän aidatulla takapihalla!

Tuo ulkoilureitti on kyllä aivan loistava. Metsikkö on osittain tosi jyrkässä rinteessä ja Nekku harrastaa ylösalas juoksuja, kunnon spurtteja ympäriinsä. Loistavaa kuntoilua sekä lihasvoima- ja ketteryystreeniä. Kummasti se ehtii kuitenkin seurata meitä Toffeen kanssa, sillä Nekku on viivana vieressä, mikäli aion Toffeelle keppiä heittää! Välillä sentään Toffeekin intoutuu Nekun kanssa mäkeä ylös juoksemaan, mutta pääsääntöisesti se liikkuu minun tahtiini. Metsä on täynnä erilaisia polkuja ja reittivaihtoehtoja vaikka kuinka paljon. Muutkin koiran ulkoiluttajat ovat sen löytäneet, niinpä leikkikaveri väijyy jonkun mutkan takana lähes joka kerta.

Toffee kuorsaa, tosin nyt se on ehkä vähän kevyempää kuorsausta kuin viime hellepäivinä. Sään viilenemisen lisäksi asiaan vaikuttanee se, että Toffeelle on keritty kesälook. Se näyttää ehkä enemmän snautserilta kuin vehnäterrieriltä, mutta turkki on niin paljon helppohoitoisempi näin.

Helatorstaina Toffeelle koitti kissanpäivät, sillä se pääsi ilman Nekkua mökille. Tosin siellä odotti Emma-koira ja olivathan tytöt ottaneet yhteen lauantaina. Olisikohan riita tullut jostain kepistä, mene ja tiedä, mutta Toffeella oli yhteenoton seurauksena taas hampaan jäljet kaulassa ja hartiassa sekä korvassa. Ihmislauma tietenkin oli säikähtänyt tästä valtavasti ja koirulit, jotka heti yhteenoton jälkeen olivat taas niin kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan, erotettiin toisistaan loppupäiväksi.

Helle saaressa sai Toffeen heittämään talviturkin jo heti torstaina. Vaikka punkkikarkoitteet oli laitettu jo ennen vappua, ei se enää riittänyt torjumaan niitä kokonaan. Toffee nukkui yönsä siskoni kanssa pikkumökissä ja kuulemma siskon tyynyltä oli yksi yö löytynyt ikävä, elävä vieras. Kolmen viikon välein nuo karkoitteet on laitettava, muuten teho ei ensinkään ole riittävä. Karkoitteista huolimatta jokailtainen punkkisyyni on tehtävä, ihmisillekin.

Nekun kanssa ei saareen lähdetty, sillä koiran antura oli taas rikki. Saaressa anturan suojaaminen on toivotonta, mikään tossu tai sukka ei siinä vauhdissa mukana pysy, lisäksi tytteli ainakin kahlailee meressä jatkuvasti. Suurin ongelmahan on se, että Nekku nuolee niin antaumuksella sitä loukkaamaansa jalkaa, välillä se on päässyt nuolemaan anturansa ihan vereslihalle. Nyt puhdistettiin desinfektioaineella ja laitettiin tassusalvaa pari kertaa päivässä, kolmen päivän ajan tossu oli yötä päivää jalassa ja vaiva meni sillä onneksi ohi.

Anturavaivahan on ollut aina merkki juoksuajan lähestymisestä. Niin kuin on mainittu juoksunsa Nekku on alkanut aiemmin lähes tunnin tarkkuudella. Huomenna on 29 viikkoa täynnä...

Koira nukkuu sikeästi. Ensin sen nenä alkoi nuuhkia, sitten se ilovikisi. Unimaailmassa täytyi tapahtua jotain tosi ihanaa, sillä Nekkunen alkoi liikutella tassujaan kuin innosta hyppien ja juosten, välillä pieniä haukahduksia päästäen. Sitten lyhyt matala murahdus. Hetken hiljaisuus, muutama uniloikka, tuhinaa ja pari pikkuhaukahduksen tapaista. Samassa Nekku avaa silmänsä, venyttelee ja haukottelee. Katsoo minua silmiin hetken, ihan kuin se olisi halunnut kertoa, millaista ihanaa unta se juuri oli nähnyt. Silmät lurpsahtavat taas kiinni ja tytteli huokaisten palaa unten maille. Enhän minä siitä mitään kuitenkaan olisi ymmärtänyt.

Korotetut panokset

2010-04-18T20:13:00.005+03:00

Niin se vaan on, että pikkuiset vehnäneidit osaavat arvottaa asioita. Viimeksi huokailin kuperkeikkaopintojen kanssa. Toffee ei namien avulla viitsinyt kieriä, mutta panoksia nostamalla Toffeekin kiinnostuu kierimisestä. Tytöthän joutuvat aina tekemään jotakin aterioittensa eteen, nyt se sitten on tuo kuperkeikka. Ensimmäisen kerran, kun tuota vaadin, molemmat tytöt olivat kovin hämmentyneitä. Namin kanssa yritin vetää Toffeeta makuulle ja sitten kierimään, mutta koira ei millään malttanut keskittyä siihen, mitä minä pyysin, vaan tarjosi vuorotellen istumista, makaamista, sivulle tuloa ja välillä karkasi keittiöön tarkistamaan joko tällä irtoaa ruokakippo. No ei tippunut, ei. Lopulta Toffeekin malttoi keskittyä ja kierähti käden avulla ympäri ja syömään. Seuraavalla kerralla meni jo helpommin. Nyt ollaan muutaman päivän ajan tehty kuperkeikkaa ruokapalkalla, joka kerta on tapahtunut edistymistä. Eiköhän näin korkeilla panoksilla kuperkeikka voida kohta nostaa osattujen temppujen sarjaan!

Agilityn ulkotreenikausi kierähti sekin käyntiin. Ojanko oli kovasta talvesta ja hurjasta lumimäärästä huolimatta uskomattoman hyvässä kunnossa. Tehtiin molempien kanssa ensin lyhyttä radanpätkää. Kokeilin muun muassa putkijarrutusta. Ei olla sitä aiemmin tehtykään. Hienosti tytöt osasivat homman, ohjaajan liikkeestä tai liikkumattomuudestahan siinä on kyse, mutta kuitenkin.

Jatkettiin hyppytreenausta. Toffeen ongelma on etäisyyden arviointi ja venyminen. Nekku taas ei oikein osaa koota itseään. Perussarjassa Nekku tahtoo hypätä kaksi viimeistä hyppyä yhdellä loikalla. Ongelmaan sai avun pistämällä targetin viimeisen esteen etupuolelle. Kertaalleen tuo huomion kiinnitys viimeiseen väliin vaadittiin, mutta sitten sarjat olivatkin Nekulle helppoja.

Toisena tehtiin viiden hypyn sarjaa, joka muuten on kuin perussarja, mutta jossa parittomissa hypyissä ei ole lainkaan korkeutta (laukkaohjurit) ja parilliset hypyt 30 cm korkeudella, lähtö ilman vauhtia ja tarkoitus hypätä joka väliin yhdellä laukalla. Tätä ei olla Toffeen kanssa tehtykään pitkään pitkään aikaan. Koira koki sen kovasti haastavaksi, sillä se otti ennen 4. hyppyä ylimääräisen laukka-askeleen, estekorkeuden laskeminen auttoi. Nekullekaan tuon sarjan suorittaminen ensimmäistä kertaa ei onnistunut. Se hyppäsi taas kaksi viimeistä hyppyä yhdellä loikalla ja kaiken lisäksi onnistui tiputtamaan molemmat rimat. Toisella yrityksellä se selvästi mietti kovasti, miten tuosta hyppyhässäkästä voisi selvitä. Niinpä se hidasti, teki kunnon painonsiirron ja kauniin kaaren hyppyynsä! Näköjään noille hyppytreeneille on todellakin tarvetta.

Uimaharjotukset jatkuivat nekin viikolla. Vaikka Nekku on edelleen epävarma ja veteen meno jännittää, niin silti into on valtava eikä se olisi malttanut lopettaa uimista ollenkaan. Yritetään saada toistoilla tyttelille lisää itsevarmuutta.

Riittävät panokset löytyi takapihaltakin, kun olimme haravoimassa lehtiä. Naapurin männystä laskeutui aidan päälle orava. Vehnäterrierit eivät moista vierasta sulata (enkä minäkään, kun se ei jätä juhannusruusun nuppuja rauhaan, vaan katkaisee ison osan vuosi toisensa jälkeen). Toffee tyytyi haukahtamaan muutaman kerran takatassuillaan seisten. Nekku sen sijaan säntäsi aidalle, tässä vaiheessa kurre oli jo ymmärtänyt poistua takaisin mäntyyn, mutta Nekku löysi aidan alta sellaisen kolmionmallisen aukon (max 20 cm/15cm),siitä läpi naapurin puolelle ja männyn alle hyppimään. Oravan hävittyä näköpiiristä koira aikoi tulla samaa tietä takaisin, mutta olikin sitä mieltä, että aukko aidassa oli aivan liian pieni... Niinpä se salamana kiersi taloyhtiömme toisen paritalon, onneksi metsän eikä tien kautta, ja juoksi etupihan ovelle odottamaan, ainakin se tuntee oman kotiovensa ;).

Kotona taas

2010-04-11T12:54:00.003+03:00

Kiinan matkani on ohi ja sakki on palannut kotiin. Loppujen lopuksi karkkikoirien ei tarvinnutkaan viettää pääsiästä koirahoitolassa, sillä toinen sisaristani ei päässytkään lähtemään matkaan. Hän otti ystävällisesti koirulit hoitoon. Eipä arvattu vielä silloin, että matkan aikana ovat koko kevään pahimmat kurakelit ja oikeat vehniksien pesuviikot. Onneksi kurahaalarit vähän auttaa asiassa, mutta kolmen koiran pukeminen ja peseminen vähintään kolme kertaa päivässä on kova urakka. Kaikesta muusta puhumattakaan. Kiitos Hannalle ahkeroinnista ja tyttöjen hyvästä huolenpidosta!

Kuukauden temppuhan oli viime kuussa se kierimisen opettaminen. Nimesin sen kuperkeikaksi, koska ajattelin, ettei tuolle kuperkeikka-sanalle tule muuta käyttöä. Tosin Nekku teki ihan oikeankin kuperkeikan tässä taannoin. Olimme olleet Sporttikoirahallilla treenaamassa ja lähdimme jäähdyttelylenkille hallin taakse metsään. Siellä on heti tosi jyrkkä rinne ja silloin vielä paljon lunta. Molemmat tytöt juoksivat vapaina ylös alas mäkeä. Toffee kieriskeli lumessa ja välillä auraili ja teki lumienkeleitä. Nekkukin on löytänyt lumessa kieriskelyn ihanuuden. Se painoi päänsä rinteessä lumihankeen ja kuinka ollakaan kierähti toisen hartiansa ja päänsä yli ihan oikean kuperkeikan. Se oli kovin hassunnäköistä ja koirakin näytti ihan hämmentyneeltä sieltä ylös kömpiessään!

Niin, se kuukauden temppu. En voi rehellisyyden nimissä sanoa, että kumpikaan koirista edelleenkään osaisi kierimistä. Nekku menee jo kohtuullisesti, mutta Toffee pääsääntöisesti ei edelleenkään suostu sitä edes namista käsiohjauksella tekemään. Että treenattavaa jäi, mutta otamme kuitenkin seuraavan tempun mukaan. Toivottavasti sen opettaminen sujuu kuukaudessa. Ryömiminen on homman nimi.

Nekku on jatkanut uimakoulua. Olimme taas Hyvinkäällä perjantaina. Ihan innoissaan molemmat koirat. Toffee meni kuin vanha tekijä, sille ei enää liivejä laitettu eikä sitä muúta kuin ohjattiin ensimmäiselle rampille ja sinne se koira painoi uimaan. Se ui lähes koko puolituntisen vuoron ajan, suureksi osaksi tennispallo suussaan. Nekkukin vikisi innosta, mutta ei meinannut uskaltaa uimaan. Olin tarttumassa sen pelastusliivin kahvaan aikomuksenani vetää Nekku veteen, kun se päätti hypätä uimaan lelun perässä. Edelleen se hosuu ja räiskii, mutta kun se saa lelun suuhunsa, tekniikka löytyy rauhoittumisen myötä. Näitäkin harjoituksia jatketaan.

Koskapa oma rytmini on vielä kiinalaisessa ajassa, olemme aamulenkkeilleet tosi aikaisin ja koirat ovat olleet näillä lenkeillä koko ajan vapaina. Ainakin tähän aamuun saakka, sillä Nekku löysi jostain kovan leivänkannikan, varmaan lähes neljäsosa sekaleivästä. Se aarre suussa tyttö juoksenteli ympäriinsä eikä tiputtanut eikä jättänyt sitä sitten millään. Eikä tietenkään antanut ottaa itseään kiinni, tuo aarre voitti jopa namit, yleensä saan sen nameilla luo ja kiinni ja otettua nuo aarteet siltä pois.

Nekku seurasi minua ja Toffeeta noin sadan metrin päässä, kunnes se yhtäkkiä hävisi. En nähnyt sitä missään eikä se tullut kutsusta. Olin varma, että nyt se on lähtenyt jonkun jäniksen perään ja jäänyt auton alle. Eikä minulla tietenkään ollut edes kännykkää mukana, Nekun kaulapannassa on puhelinnumero ja onhan sillä tunnistussirukin. Tulimme Toffeen kanssa kotiin hakemaan puhelinta. Siellä Nekkunen seisoi häntä vimmatusti heiluen aarre suussaan oven takana. Koskapa sitä leivän palaa ei sisään saanut tuoda, teki pikkulikka muutaman spurttikierroksen vielä pihapiirissä, mutta halusi kuitenkin sisään ja luovutti loppujen lopuksi varsin kiltisti aarteensa oven suussa.

Tänään olisi vielä tarkoitus illalla korkata agilityssä ulkotreenikausi. On sitä jo odotettukin. Matkustaminen on mukavaa, mutta kyllä kotona on vielä parempaa!

Vesipeto ja uimakoululainen

2010-03-29T19:47:00.003+03:00

Tänään käytiin sitten vihdoin viimein testaamassa Hyvinkään Koirakylpylä. Mahtava paikka. Olin suunnitellut Toffeen viemistä sinne jo pitkään, mutta Nekun takia en ole viitsinyt. Toffeehan rakastaa vesileikkejä, uimista ja kapulanhakemista. Nekku sen sijaan on toistaiseksi tyytynyt kahlailuun ja rannalla räksyttämiseen. Nyt luin kylpylän kotisivuilta, että koirille voi varata kouluttajan ja uimaopetusta on mahdollista saada.

Heti kun saavuttiin kylpylään ja allashuoneeseen, tuntui että Toffee tietää tasan tarkkaan, mistä hommassa on kyse. Meitä vastassa oli Vuorelan Lotta, joka muisti meidät agilitystä ja erityisesti Toffeen loukkaantumisesta. Itselleni ei ollut jäänyt mieleen, että Lotta oli silloin Riihimäen hallilla paikalla, kun onnettomuus sattui. Lotta kyseli kovasti Toffeen kuntoutumisesta ja kertoi käyttäneensä luennoissaan Toffeen loukkaantumista esimerkkinä. Toffee on siis tietämättään tähti!

Koirat suihkutettiin ensin ja molemmille laitettiin uimaliivit päälle. Veneillessä tytöt ovat tottuneet jo pelastusliivien käyttöön, joten niiden pitäminen ei ollut mikään juttu. Altaan kolmessa kulmassa on rampit, joita pitkin koirien on mahdollista helposti mennä altaaseen ja nousta sieltä pois. Ensin opetettiin Toffeelle ramppien käyttö. Lotta meni märkäpuku päällä altaaseen Toffeen kanssa eikä koiralle tuon ensimäisen altaaseen menon jälkeen rampit tuottaneet minkälaista päänvaivaa. Minun oli määrä altaan reunalta kannustaa ja ohjata koira altaan toisessa päässä rampille. Saman tien tytölle aloitettiin pallon heitto ja siellä se pallon kanssa polski. Polskiminen on väärä sana ja pitäisi jättää Nekun uimisen kuvaamiseen. Toffee siis ui sulavasti pallo suussa, välillä se käväisi altaan reunalla, mutta palasi taas uimaan, pallo edelleen suussa. Välillä se antoi pallon heitettäväksi. Toffeliini todellakin nautti täysin siemauksin.

Nekun annettiin ensin katsoa Toffeen uimista ja palloa hakua. Sitten koira ohjattiin rampille. Lotta otti kahvasta kiinni ja veti koiran veden varaan. Nekku harasi kaikilla tassuillaan vastaan, mutta alkoi urheasti polskia, piti päätään koko joutsenkaulansa pituudella veden yläpuolella ja pystyasennossa läiski etutassuillaan henkensä edestä vettä. Lotta nauroi Nekun hännälle, joka vispasi vimmatusti, koira yritti pitää tasapainoaan sillä ja vispaahan se aina muutenkin. Lotta piti koirasta kiinni ja ohjasi altaan toiseen päähän. Ja uudestaan, ja vielä kerran, nyt Lotta ei enää pitänyt Nekusta kiinni, kun se ui, ainoastaan rampilta se edelleen vedettiin veteen. Toffee ui välillä Nekun edellä, en tiedä, halusiko se tarkistaa, että pikkuinen oli turvassa vai halusiko se kannustaa Nekkua, että tämähän on helppoa ja hauskaa.

Seuraavaksi otettiin mukaan narulelu. Lelu heitettiin muutaman metrin päähän Nekun eteen, koiruli yritti venyttää itsensä niin pitkäksi kuin mahdollista, muttei saanut lelua ilman uintia. Jälleen pikkuveto kahvasta, jotta koira joutui veden varaan. Heti, kun se sai lelun suuhunsa, Nekun uinti rauhottui ja se löysi hienosti uintitekniikan. Pää pintaa myöden, äänetöntä liikettä takatassuja hienosti käyttäen häntä vartalon jatkeena. Ja taas tytön vauhtia ihailtiin. No kun se takapään moottori saatiin mukaan... Muutaman kerran edestakaisin, aina se kohta, missä piti heittäytyä veden varaan ja alkaa uida, jänskätti koiraa niin paljon, että auttaa piti. Itsevarmuus kuitenkin kehittyi niin paljon, että pari viimeistä siivua koira itse suorastaan hyppäsi rampilta veteen lelun perässä! Uskomatonta.

Vuoron lopussa terrieritytöt näyttivät Lotalle vielä mallia, miten "sidostesukka kestää" -tyyppisesti voi allasta kiertää. Samppoo- ja hoitoainepesut altaasta noustua ja kunnollinen kuivaus ennen kotiin lähtöä. Fleecehaalarit vielä niskaan, ettei autossa tullut vilu. Moottoritiellä tyytyväinen kuorsaus säesti matkantekoa. Seuraava aika varattiin jo!

Tämä treeniviikko

2010-03-25T22:22:00.003+02:00

Nekku on onneksi tervehtynyt. Virtaa taas riittäisi. Nyt sitten minun flunssani on taas pitänyt lenkkeilyt minimissään. Voiko ihminen saada flunssatartunnan koiraltaan?

Meillä oli kuitenkin tiistaina tämän hallikauden Toffeen viimeiset ohjatut treenit. En siis malttanut jättää niitä väliin, vaikka ääni muistutti lähinnä varista ja kurkku hiekkapaperia. Ajattelin, etten itse juokse, vaan tehdään vaan joku lyhyt juttu, missä voin olla paikoillani. Anne oli tehnyt meille kuitenkin taas aivan valtavan hauskan radan, jota muuten suunnitteli johonkin kisaan kolmosluokan radan osaksi, ja pakkohan sitä oli kokeilla.

Henki meinasi loppua eikä viimeisille esteille tahtonut ehtiä millään Toffeen mukaan, onneksi koira irtoaa ja lukee esteitä niitä älyttömän hyvin. Tosin putki puomin ylösmenon ympärillä aiheutti päänvaivaa. Suoraan tuon edessä oli hyppy, hypyltä putkeen, takaisin hypylle ja jaakotuksella puomille. Putkeenhan se Toffee meni, ja vielä uudestaan ja uudestaan, muutaman ympyrän jälkeen se malttoi kuunnella sen verran, että päästiin puomikin suorittamaan. Uusintakierroksella juoksin puomin suuntaisesti enkä jäänyt putken kohdalle odottelemaan ja tuo liikkeeni veti Toffeen heti oikein puomille putken ohi. Pitäisi vaan luottaa ohjauksen ja liikkeen voimaan eikä jäädä varmistelemaan.

Seuraavaksi treenataankin Toffeen kanssa ohjatusti vasta, kun päästään Ojankoon. Valitettavasti Viitasen Anne ei enää kouluta justforfun-ryhmää, onneksi toinen viime kesäisistä kouluttajista Laurénin Markku jatkaa meidän kanssa. Kiitos Anne tosi mukavista treeneistä, radat ovat olleet haastavia, mutta jff-asenteella, meillä oli Toffeen kanssa aivan älyttömän hauskaa.

Raila ja Leya olivat mukana torstaitreeneissä. Toffee ja Leya harjoittelivat vuoron perään. Mikä sopi näille innokkaille koirille. Raila oli Tehis-treeneissä saanut kotiläksyksi niistojen treenaamisen, niinpä hän olikin suunnitellut sellaisen harjoituksen. Temppu ei sinänsä ole meille Toffeen kanssa mikään ongelma, varsinkin, kun olen tuota niistämistä kovasti tällä viikolla treenannut ;). Vitsi, vitsi. Agilityssä niisto on uusi juttu, mutta sen Toffee äkkäsi heti, hyppy nuollen siivekettä. Muuten kuulemma ohjaan Toffeeta heittämällä ja kovin lepsusti, mikä varmasti pitää paikkansa ja onhan se väärin koirulia kohtaan. Lisäksi tuo paha tapa tarttuu herkästi Nekun ohjaukseen.

Kävihän se Nekkukin kokeilemassa, mutta kun ei pysynyt lainkaan lapasessa häiriön alla, niin neiti pantiin taas miettimään tekosiaan autoon. Kolmas kerta toden sanoi. Sitten taas maltettiin Leyasta huolimatta tehdä töitä. Keinun ja puomin kanssa on mennyt takapakkia, koira ei erota niitä toisistaan. Näin ainakin Sporttikoirahallilla, sillä muualla ei nyt ole keinua tehtykään, puomin se sen sijaan suorittaa muualla tutun vaihdikkaasti. Juvanmalmin hallilla Nekku menee puomin ensimmäisellä kerralla tosi varovasti ikään kuin odottaen koska keinu alkaa kallistua. Samoin keinulla himmaillaan. Muuten, kunhan alkuun päästiin, homma oli vauhdikasta ja innokasta. Rengas oli estesarjan viimeisenä, renkaan oikeaa suoritusta varmistettiin namikipolla. Kepeillä treenasin sivuirtoamista, hyvin tyttö pysyy pujottelussa loppuun asti ja kääntyy viimeistä keppiä nuollen irtoamiseni suuntaan, jes!

Treenien päätteeksi kävimme melkein tunnin jäähdyttelylenkillä Railan ja wiipottimien kanssa. Nekku ei taaskaan meinannut housuissaan pysyä, niin paljon ihania kavereita. Lopulta oli riittävästi pussailtu ja pääsimme sitä Nekun "7 kilometriä tunnissa" -vauhtia eteenpäin. Kevät on tullut. Karkkikoirat pääsivät pesulle lenkin jälkeen, kun molemmat olivat kainaloita myöten ravassa. Ihanaa! Kiitos Raila taas kerran treeniseurasta ja loistavista ajatuksista ja huomioista. Olette ihan ykköshäirikköjä, tervetuloa uudestaan.

Aivastelua

2010-03-21T12:21:00.003+02:00

Nekku on ollut kipeänä. Sillä lienee ihan tavallinen flunssa. Keskiviikkona se alkoi aivastella ja on ollut kovin vaisu siitä lähtien. Raukka aivastelee niin, että koko pikkuinen koira hännän päätä myöten tärisee. Epäilin jo nenäpunkkiakin, mutta se ei lainkaan hingu, vaan ainoastaan pärskii eikä Toffeella onneksi ole mitään oireita. Kirsu oli ihan kuiva ja kovin lämmin perjantaina, epäilin tytöllä kuumetta ja annoin neljänneksen Rimadyl-tabletista. Koska varsin pian Nekku virkistyi ja kirsukin viileni, varmaankin sillä sitä kuumetta oli ollut. Onneksi Nekkunen on paranemaan päin, se on paljon virkeämpi eikä enää juurikaan aivastele.

Tiistaina olimme treenaamassa Kivistössä. Nekku radalle viimeisenä. Olimme radan reunalla tehneet seuraamista ja erilaisia temppuja namien avulla. Leikittiin vetoleikkiä, tuntui, että yhdessä tekeminen oli molemmista hauskaa, Nekku tapitti suoraan silmiin eikä häiriintynyt lainkaan hallissa liikkuvista koirista, vaan keskittyi minuun.

Menimme radalle. Nekku ensimmäisen esteen taakse istumaan. Tosi hienosti. Menin itse kakkosesteenä olleen renkaan viereen ja kutsusta Nekku kehiin. Renkaan se hyppäsi sivusta. Kun keskeytin homman ottaakseni renkaan uudestaan, niin silloin taas Kekun päässä naksahti, koira kunniakierroksille. Jossain vaiheessa se äkkäsi kepit radalla ja alkoi muina naisina pujottelemaan. Silloin sain sen kiinni. Koira autoon. Niin että yhden esteen treenit, ei voi kukaan väittää, että treenaisimme liian pitkiä pätkiä.

Keskiviikkona Turussa oli toinen ääni kellossa.... Rengas, hyppy suoraan, tiukka käännös puomille, valssin myötä hyppyhässäkkään, jossa takanaleikkaus, persjättö ja pakkovalssi, kääntö taas renkaalle, niisto hypylle, eteenlähetys, takaakierto hypyille ja valssi putkeen. Eihän me toki putkeen saatu noita 12 estettä tehtyä, lyhyempinä pätkinä ja niitä toistaen saatiin kuitenkin tosi paljon onnistuneita suorituksia. Pikkulikka osaa tehdä ja lukea noita juttuja tosi hienosti, ajoitukseni vaan on koko ajan sen verran pielessä, etten ehdi millään riittävän ajoissa kertomaan koiralle seuraavan esteen jälkeistä estettä, mutta kunhan saadaan vähän treenattua tuota hallittua irtoamista ja mä teen kovasti töitä ajoituksen ja liikkumisen suhteen, niin kukapa tietää...

Nekku oli ihan innoissaan ja teki tosi kuuliaisesti töitä. Olin ennen treenejä sanonut kouluttajalle, että saattaa jäädä kovin lyhyeksi tämäkin treeni. Kerroin tästä uudesta ryttyily-autoon-strategiasta, jota Jaakko piti ihan hyvänä kokeiluna, kommentti oli, että "sä oletkin ollut vähän liian pehmeä näitten terrieriesi kanssa". Ei mikään kohteliaisuus. Mutta tuntui edellisen päivän autokeikka tehneen tehtävänsä, näin jälkeenpäin mietin, toivottavasti se ei myös aiheuttanut tuota lenssua, sillä silloin oli tosi kylmä ilma, vaikkei se autossa kymmentä minuuttia pidempään ollutkaan. Seuraavana iltana sitten alkoi aivastelu.

Torstaina tehtiin Toffeen kanssa hyppytreeniä. Koira hyppää paremmin kuin koskaan, ponnistuksen ajoitus ja hypyn kaari on paljon parempi, no mini-medikorkeuksilla mennään. Mieli tekisi kokeilla enemmänkin, mutta ajatus uudesta loukkaantumisesta on niin kammottava, että moiset haaveet haudataan samantien, mutta kun sen kanssa kaikki on niin hirveän helppoa. Ehkä mennään taas epävirallisiin kisoihin mediluokkaan ulkopuolisena kokeilemaan, kohtahan Tehis- ja Ojanko-cupit on käsillä.

SYNTTÄRITYTTÖ

2010-03-12T21:46:00.002+02:00

Nekku täyttää tänään 2 vuotta! Paljon onnea pikkuinen. Samalla Nekku (ja koko sen lauma) onnittelee siskojaan Iiristä, Janea ja Tildaa ja veljiään Rikiä ja Kamua synttäreiden johdosta.

Synttärikakku on vielä tekemättä, mutta samalla kakkupohjalla kuin Toffeelle mennään. Väliin tulee paistettua jauhelihaa, päälle vaniljavaahtoa ja maksamakkaraviipaleita. Toivottavasti maistuu.

Muuten on ollut varsin tavallinen perjantai. Luita ja vehnäpainia. Oikeastaan yksi erikoinen juttu on ollut. Nekku on eilisen autojäähyilyn ja yhteistyötreenien jäljiltä hakeutunut vähän väliä minun luokseni ja haastanut leikkimään, toisin kuin ennen. Voisiko se hiljalleen alkaa arvostaa mammaa muunakin kuin ruoka-automaattina?

Totuuksia

2010-03-11T19:28:00.007+02:00

Olimme Railan kanssa tänään Juvanmalmilla treenaamassa. Raila teki Leyan kanssa erilaisia radanpätkiä ja kontaktitreenejä. Tuli ihan vanhat hyvät ajat mieleen, kun Raila rakensi rataa. Hänhän oli meidän kouluttaja ennen tuota loukkaantumista ja jäähdyttelemään siirtymistä. Toffee treenasi rataa, jossa piti irrota, mutta toisaalta oli tiukkoja haltuunottoja, kääntymisiä, kontakteja. Voi kyllä sen kanssa on mukavaa, yhteistyö sujuu ja koira on innokas. Kaipaan niitä yhteisiä kisa- ja tosissaan treenaamisen aikoja.

Nekku piti taas aivan älytöntä meteliä, kun Toffee oli radalla, mutta hiljeni hetken päästä täysin. Olin kovin iloinen hiljaisuudesta, kunnes selvisi, että tyttö oli unohtanut Toffeen ja hauskanpidon radalla Leyan tultua näköetäisyydelle. Nekku on kyllä sitkeä liehittelijä, kiltti whippettikin hermostui mokomaan intoilijaan. Pikkuärähdys ei lannistanut terrierityttöä, vaan kahta innokkaammin hetken päästä se teki tuttavuutta.

Olin jo aikaisemmin päättänyt, että Nekun ainoa tavoite tänään oli yhteistyö, kuulolla olo. Päätin, että jos se kekkuilee, vien sen samantien autoon miettimään. Nekku sai taas itsensä irti, kun menimme Vohvelin kanssa radalle. Autoon. Toffee jäi sisälle halliin, mutta istui ihmetellen oven suussa, kun tulin takaisin. Teimme lyhyen treenin Toffeen kanssa ja hain Nekun takaisin autosta. Oli Nekun vuoro treenata. Istutin sen ensimmäisen esteen taakse ja palkkasin paikalla olosta. Siirryin kakkos-kolmosesteen väliin, kun se bongasi Leyan kentän laidalla ja sinnehän se Kekku painui. Raila murahti tyttelille ja samaa tietä se singahti takaisin kentälle, olin jo hakenut pannan ja remmin ja eikun autoon.

Raila treenasi välillä Leyan kanssa ja sitten Toffee ja minä. Taas haettiin Nekku autosta. Hihnassa otin vähän seuraamista ja heti, kun mielenkiinto kääntyi Leyaan, tein kovasti töitä, että minä ja namit ja lelu olisi mielenkiintoisempia. Teimme pikkupuolella rengasta ja keppejä. Vaikka Raila ja Leya olivat varsin lähellä eikä kentän puoliskojen välillä ei ollut mitään aitaa, Nekku pysyi tekemässä kanssani töitä. Teimme vielä pienen radanpätkänkin ja siinä se pysyi mukana! Ja teki keinun radan viimeisenä esteenä ensimmäisen kerran ihan ilman mamman tukea. Uskomatonta. Nyt on periaatteessa kaikki esteet hanskassa, vielä tietty varmuutta ja säätöä, mutta...

Olin tosi iloinen ja yllättynyt Nekun yhteistyöhalusta. Jäähdyttelylenkillä Raila huomautti, että ohjaan helposti lepsusti ja kadotan kontaktin koiraan ja sitten Nekku, joka innostuu ja palkkautuu koirakavereista, tekee välittömästi omat ratkaisunsa ja singahtaa jonnekin. Heti, kun teen itse töitä, koira palkkaa minut tekemällä yhtä lailla töitä kanssani. Viisaita sanoja, jotka allekirjoitan täysin. Kiitos mukavasta treenistä, seurasta ja hyvistä huomioista. Pian taas uudestaan!

Kysymys edelleen vastausta vailla

2010-03-08T00:24:00.002+02:00

Agilitystä tietenkin. Tiistaina treenikaverit olivat varsin lähellä lähtöaluetta. Houkutus oli Nekulle aivan liikaa, rallattelemaan tytteli lähti, mutta tuli samantien takaisin, en palkannut kierroksesta. Sen sijaan istutin lähtöön, kävin kentän puolella ja palasin palkkaamaan.

Kaksi hyppyä, A ja hyppy käytännössä suorassa linjassa, 180 asteen käännös, A:n alla olevaan j-putkeen. Tosi vauhdikasta menoa, kontakti kohdallaan ja minimaallinen käännös, jeee. Sitten herpaantuminen, en ohjannut kunnolla putkeen, vaan vedin Nekun A:lle. Kun muutaman yrityksen jälkeen lopulta uskoin, että pitää ottaa oikeasti muutama askel sinne putkeen päin, olin toisessa putken päässä auttamattomasti myöhässä. Lepsu poispäinkäännös, terrieripyörähdys ennen hyppyä, huono ohjaus seuraavalle hypylle, josta Nekku juoksi ohi, hyvä irtoaminen putkeen ja kepit radan lopuksi.

Toinen rataversio samoilla esteillä, alkuun ihmisnuoli. En ole tuota lainkaan tehnyt enkä totta puhuakseni vieläkään sitä oikein hahmota, niinpä haastetta oli kovasti. Nekku seuraa liikettä todella tarkasti, liikkumiseni veti sen esteen ohi, kun käsi ja ylävartalo ei pitänyt ohjausta yllä. Saimme sen kertaalleen onnistumaan, mutten kuvittelekaan, että pystyisin tuon toistamaan. Radan loppupuolella oli kaksi hyppyä 90 asteen kulmassa, sen sijaan että Nekku olisi lähtenyt kääntymään ja takaakiertoon, se bongasi seuraavaan treeniryhmään kuuluneita uusia kavereita ja käväisi niitä haistamassa. Kun leikkikaveria ei löytynyt, palasi se tekemään radan loppuun. Pohdimme kouluttaja-Susan kanssa keinoja saada Kekku hallintaan ja yhteistyöhön, ettei se pääsisi palkkautumaan noista karkuretkistään. Joitakin ideoita syntyikin, katsotaan mitä niistä kehittyy.

Keskiviikkona Jaakko kiitteli Nekun paikallaan pysymistä lähdössä, kyllähän sitä tosiaankin on yritetty treenata. Jatko olikin sitten hankalampaa. Ei tosin Nekun osalta. Tyttö oli kuulolla ja työskenteli nätisti, kesti jopa useampia toistoja. Ensin neljä hyppyä, niistoa, eteenlähetystä, vetoa ja puolivalssia, yllättäen se meni kerrasta oikein. Sitten u-putki, josta pituudelle. Pituuden jälkeen käännös ja pitkä vienti hypylle. Koiran ollessa putkessa piti edetä pituuden ohi ja kun koira oli lukinnut pituuden, ennen ponnistusta valssilla tiukka kääntö. Olen sentään luullut osaavani valssata, mutta ei, ei, ei. Ajoitus aivan pielessä, sijoittuminen esteeseen nähden aivan pielessä....

Nekku tuli putkesta niin kovaa vauhtia, että se ehti aina ponnistamaan pituushyppyyn ennen mun valssia eikä se ehtinyt siis kokoamaan itseään ja siitä syystä hyppäsi pitkälle ja käännös valahti pitkäksi. Lisäksi valssasin esteen taakse, vaikka liikkeen olisi pitänyt viedä käännöksen suuntaan seuraavalle esteelle. Teimme valssitreeniä pelkällä pituusesteellä ja kyllä se ajoitus pielessä oli koko ajan. Lopulta Nekku kääntyi tosi tiukalla käännöksellä, mutta se aivan varmasti tiesi jo mihin ollaan menossa eikä mun ajoitukseni ollut yhtään parempi. Lisää liikkuvuutta ja sähäkkyyttä mammalle!

Torstaina treenasimme lähinnä tuota lähtöä Nekun kanssa. Mitään rallatteluja ei sallittu, kyllähän se yritti. Haukkuminenkaan ei loppunut viime viikon onnistuneisiin harjoituksiin, mutta kyllä se taitaa yrittää hillitä itseään ja ymmärtää, ettei se pääse kentällä haukkumalla. Toffeen kanssa teimme ihmisnuolta ja kontaktitreenejä, eipä se vieläkään malta kontakteja oikein suorittaa, eikä niitä ole siltä koskaan kunnolla vaadittukaan... Huokaus, kyllä sitä peiliin katsomista taas riittää (voi kun peilistä edes näkyisi joitain muuta kuin keski-ikäinen kaksoisleuka!).

Superylipoppelistikexirallinmoista

2010-03-07T20:42:00.005+02:00

Annoin Arimolle, kummipojalleni, ja hänen perheelleen joululahjaksi liput Maija Poppanen -musikaaliin Helsingin kaupunginteatteriin. Tänä lauantaina oli sitten esityksen aika. Niinpä kankaanpääläiset tulivat viikonloppuvierailulle pääkaupunkiseudulle.

Arimo jaksoi leikkiä koirien kanssa ja kyllä terrieritytötkin jaksoivat leikkiä ja peuhata, kunhan makupalat olivat kohdallaan. Arimo nuohosi lattialla ja juoksi ympäri huushollia koirien perässä tai koirat perässään. Kaikki temput näytettiin ja lähes kaikki lelut kaivettiin lelukorista esiin. Välillä vehnät
esittivät "sidostesukkakestää"-mainosta.

Arimo ja Antti-veljensä tekivät koirille nenänkäyttöleikin, jossa namuja siroteltiin ympäri olohuonetta koirien odotellessa toisessa huoneessa. Etsi-käskystä saa lähteä liikkeelle, kaikki namut tulee kyllä nopeasti imuroitua parempiin suihin. Sen sai poikien Sari-äitikin todeta, vaikka hän kauhistelikin etukäteen nameista syntynyttä sotkua. Lisäksi ihasteltiin sekä Toffeen että Nekun taitoja aktivointipelien ratkomisessa.

Kävimme koko porukalla päiväkävelyllä. Aluksi talutin molempia koiria sekä Arimoa, joka asettui eteeni koirien hihnojen väliin ja piti myös taluttimista kiinni. Kävimme tilaamassa pitsat ja niiden valmistumista odotellessa käväisimme läheisessä koirapuistossa. Arimo ja Antti juoksuttivat terriereitä heittämällä lumipalloja. Koirien pahin vetovimma oli ohi, kukin lapsista sai vuorollaan taluttaa Toffeeta. Myös Anna-sisko, jolla on toiveena oma koira. Anna käsittelee koiria hyvin, on rauhallinen ja johdonmukainen, hänestä tulee vielä hyvä koiranomistaja. Takaisin tullessa Anna talutti molempia koiria ilman mitään ongelmia.

Koirat olivat niin lähellä Arimon sydäntä, että teatterissakin hän useampaan kertaan mietti, miten ne koirat mahtavat pärjätä siellä kotona yksin. Hyvin olivat pärjänneet, herkkupaketit oli revitty ja herkut syöty.

Aamulla Antti sai herätyspusut ja Toffee löysi itselleen kestorapsuttajan. Molemmat pojat halusivat auttaa koirien ruokien kanssa ja raksujen annostelu annettiinkin heidän tehtäväkseen. Koirat hieman hämääntyivät kolmen eri ihmisen kuorosta, joka antoi vapautuskäskyn ruokakipoille.

Olimme Arimon kanssa kahden koirien aamulenkillä. Nekku tempoilee ja vetää sen verran, etten antanut kummipojan taluttaa sitä, vaan rauhallisempi ja paremmin remmissä käyttäyttyvä Toffee sai uuden taluttajan. Homma meni vähän lännen malliin. Koira ja poika juoksivat peräkkäin ja poika huusi vähän väliä "lujempaa" ja Toffeehan juoksi. Nekku yritti vetää minutkin mukaan juoksuleikkiin, mutta ei onnistunut.

Metsäpolulla päästimme koirat vapaiksi ja kaikki kolme juoksivat sydämensä kyllyydestä. Välillä pysähdyttiin koulutussessioon. Istu, maahan, ongelmana vaan oli, etteivät nuo vehnäneidit viitsi ilman palkaa peppuaan montaa kertaa maahan pistää. No, välillä vähän vehnäpainia ja sitten jatkettiin juoksemista.

Tänään ohjelmassa oli käynti Heurekassa. Mielettömän hauska paikka. Yllättäen siellä sisällä meitä vastaan tuli sylikoira. Saavatko koirat tulla Heurekaan? Karkkikoirat jäivät kyllä kotiin odottamaan. Pitkin viikonloppua Arimo mietti, että kumpi koirista olisi kivempi. Nekku jaksaa innostua kaikesta ja eritysesti leikkimisestä, mutta se on vähän raisu ja kovin nopea käänteissään. Toffee taas on halinalle ja se olisi kuulemma voinut lähteä vierailulle Kankaanpäähän.

Nopeasti taas viikonvaihde vierähti. Vähän ennen kuutta tuli eron hetki. Arimo silitteli ja taputteli ja halasi koiria moneen kertaan, oli kuulemma jo ikävä. Koirat ovat rättiväsyneitä. Viikonloppu oli mukava, tervetuloa uudestaan! Heureka: Superylipoppelistikexirallinmoista!

Rokotuksia

2010-03-04T21:01:00.005+02:00

Olimme tänään eläinlääkärissä. Nyt oli sentään suunniteltu käynti rokotusten takia. Toffee sai kaikki rokotteet, Nekulle annettiin vain nenään suihkautettava kennelyskärokote, muut ovat vielä voimassa. Eläinsairaala on tosi kiva paikka, ainakin Nekun mielestä. Koira ei meinannut housuissaan pysyä, kauhea veto ja intovinkuna, heti kun parkkipaikalla pääsi ulos autosta. Harva koira varmaan yrittää murtautua eläinlääkärille sisään, mutta Nekku yritti itse avata oven, kun palvelu oli muuten taas kerran pikkulikalle liian hidasta.

Eläinlääkäri oli Päivi Katajavuori, joka on tuolla monta kertaa tavattu. Jälleennäkeminen oli sydämellinen, siis Nekun tervehdyspusut, Toffee tuli perässä ja suostui sentään heiluttamaan häntäänsä. Toffee otettiin ensin ja se tuttuun tyyneen tapaansa alistui käsittelylle tohtorin pöydällä. Ensin terveystarkastus, terveen paperit tuli, kahdeksanvuotiaan hampaita oikein kehuttiinkin, ja sitten rokotteet niskaan. Toffee tiesi, että jotain epämääräistä, mahdollisesti ei niin kivaa oli tulossa ja se yritti välttää rokotuksia nojaamalla minuun pöydällä ja tunkemalla päätään kainalooni pyytäen nostamaan pois pöydältä. Siinähän oli aivan loistava rokotusasento ja homma oli pian ohi.

Nekku taas luuli jääneensä jostain paitsi ja vikisi lattialla "minä kans"-vikinäänsä. Terveeksi sekin julistettiin, vaikka vasen korva aavistuksen punoittikin, mutta nyt ei onneksi kuitenkaan mitään tulehdusta ollut. Yllättäen sen purenta todettiin melkein tasapurennaksi, lähinnä aivan keskimmäiset hampaat. Molemmille vielä nenään kennelyskärokotteet ja pikkuaivastukset päälle. Ja ei kun menoksi!

Ruoka-aika

2010-03-01T01:28:00.012+02:00

Mitä meillä syödään? Aiemmin tuli jo mainittua, että Toffee on vehnäallergikko, näin ollen vehnää sisältävät tuotteet on karsittu pois sen ruokavaliosta. Molemmat ovat vehnättömällä dieetillä, koska on helpompaa poistaa vehnä kummaltakin vahinkojen välttämiseksi.

Toffeen allergia ilmenee korvatulehduksina, ripulina, ihon ja turkin kuivumisena ja kutiamisena. Toffeen nappulat ovat melkein koko sen iän olleet vehnättömiä, mutta vehnäkeksejä se on saanut. Eläinlääkäri ei oikein allekirjoittanut Toffeen yliherkkyyttä. Se kuitenkin sai tälläisen "ylenmäärin keksejä"-viikonlopun jälkeen sellaisen korvatulehduksen kuin kumpikin korvalehti olisi kastettu johonkin syövyttävään aineeseen, valtavat, tulehtuneet ja sittemmin puhjenneet vesikellot. Tuon jälkeen ei vehnäkeksejä ole tarjottu.

Puoli vuotta myöhemmin tuli kuitenkin uusi hiivatulehdus vasempaan korvaan, emme olleet ajatelleet, että Toffeen suurinta herkkua ovat letut, joita se sai lähinnä mökillä, vehnäjauhoista tehtyjä tietenkin. Tuon jälkeen myös letut on tehty luontaisesti vehnättömiin jauhoihin eli seokseen maissi-, peruna- ja riisijauhoista. Kelpaa yhtä hyvin, ja pikkaisen vaniljavaahtoa päälle. Ja korvatulehdukset ja muut oireet ovat jääneet kokonaan pois (nyt koputan puuta). Eläinlääkäri ehdotti vehnän testaamista eli altistetaan koira runsaalle vehnälle ja katsotaan, miten käy. Ei käy. Koira ei vehnää tarvitse eikä vehnättömät letut paljon maksa.

Nekulla on ollut nyt kaksi eläinlääkärin toteamaa korvatulehdusta, hiivaa. Jos niitä tulee vielä, pitää myös Nekkusella epäillä allergiaa. Vehnä se ei voi olla, tosin on se kertaalleen varastanut ruisleipäpussin, niissä jauhoissa vehnää oli mukana. Toivotaan, ettei tuohon salapoliisityöhön, mikä oireet aiheuttaa, tarvitse ryhtyä. Nekun ruokavalioon kuuluu oleellisena osana kepit, joita se rouskuttelee. Se on myös aikamoinen roskisdyykkari, jos se vaan pääsee sellaiseen käsiksi, Bioskan koirankakkapussit täytyy myös silputa, toivottavasti ne biohajoavina ovat hyvin sulavia!

Vehnättömien namien löytäminen on haaste. Parhaan valikoiman olen löytänyt Espoon Lemmikkipisteestä Viherlaaksosta. Erilaisia keksejä, luita, rouhetikkuja, siankorvia sun muita kuuluu herkkuvalikoimaan. Lenkeillä pidän taskussa Roburin pentunappuloita, ne ovat sopivan pieniä ja maistuvat ilmeisesti tosi hyviltä molempien koirien mielestä, sillä jopa Nekun saa ohittamaan vastaantulevan koiran ilman tervehdyksiä, jos nenä alla on kyseinen nappula! Treeneissä herkkuina ovat juuston- tai nakinpalat, muuten noita supernameja ei ole tarjolla.

Tytöt ruokailevat kahdesti päivässä. Yleensä aamuruoka on tuossa puoli kahdeksan aikaan. Siihen aikaan tullaan lenkiltä ja lähden töihin. Toffee on aina kärsinyt jonkunlaisesta eroahdistuksesta. Se jäi paikoilleen seisomaan pää ja häntä alakuloisesti roikkuen, haukkumatta onneksi. Jos lähdin vielä illalla jonnekin ilman koiraa, Toffeli esitti kyllä protestit hetken haukkumalla. Nekun kanssa tilanne on selvästi Toffeellekin helpompi, jäähän sille kaveri seuraksi. Ennen Nekun tuloa perheeseen annoin Toffeelle aamuisin lähtiessäni jonkun paketin, jossa oli herkkuja. Yleensä Toffee ei suostunut edes ottamaan tuota pakettia, vaan jouduin jättämään sen lattialle. Kotiin tullessani Toffee käytyään ensin moikkaamassa nappasi paketin ja söi suurella nautinnolla namunsa vasta sitten. Tarkoitushan oli palkata Toffee yksin jäämisestä, sen sijaan Toffee palkkasi itsensä minun paluustani. Silloin kun ehdin, kaappasin namit siltä pois. Nekku, joka ei minusta vähääkään välitä, ei siis, tavallaan onneksi, kärsi eroahdistuksesta, vaan namit kyllä kelpaa, olen sitten lähdössä tai en. Jätän siis aamuisin tytöt syömään ja sillä aikaa lähden töihin.

Ruoka on pääasiassa nappuloita. Nykyisin käytetään Roburin tuotteita. Nekku on laiheliini, 12 kg, energiapakkaus, joka kuluttaa kaiken. Toffee sen sijaan on rauhallisempi ja sen ruuan määrää ja koiran painoa, 17 kg, on aina pitänyt tarkkailla. Maintenance ja Genuine Lamb&Rice on ollut viime aikoina ruokalistalla. Toffeen nappuloista osa on korvattu Light&Sensitive nappuloilla. Koska tuo Nekkunen voisi hyötyä vähän lisärasvasta, ostin viikonloppuna säkillisen Performancea. Sekoittelen nyt noita nappuloita, pikku hiljaa lisään Performancen määrää. Jottei kotona tarvi olla kymmentä eri nappulasäkkiä, ostin Toffeelle Genuine Salmon&Rice nappuloita...

Mökillä tosin tyttelit syövät samaa ruokaa. Keväällä rahtaan ison säkillisen ruokaa sinne, mutta kesän kuluessa varastoja täydennetään usein lähi-Salen vehnättömillä nappuloilla. Lisukkeet ovat siellä sitäkin paremmat. Ennen Nekun tuloa Toffee nirsoili ruokansa kanssa. Se jäi usein miettimään maailman menoa ruokakupin ääreen. Se saattoi käydä haistamassa ruokaa ja todeta, ettei tuohon kannata ryhtyä... Siispä käytössä ovat lisukkeet, lämmitettyinä. Pari ruokalusikallista maksalaatikkoa, keitettyjä perunoita, paistettua jauhelihaa, kanasuikaleita, gluteiinittomista makaroneista itse tehtyä laatikkoa, yrjölän puuroa tai jotain muuta sopivaa sekä loraus piimää tai vähän raejuustoa.

Iltaruoka-aika vaihtelee. Syötän tytöt vasta pitkien lenkkien tai treenien jälkeen, yleensä klo 18 ja 22 välissä. Pyrin siihen, että vajaa puolet päivittäisestä ruoka-annoksesta annetaan aamulla ja loput illalla. Ruuan saa vasta jonkun pyydetyn tempun jälkeen, istumista, makaamista, paikalla oloa, huonekalujen kiertämistä, eteen irtoamista, kaikkea on treenattu tuoksuvan ruokakipon voimalla. Hyvää ruokahalua!

Temppuilua

2010-02-28T16:33:00.003+02:00

Joka ikinen rekku osaa kieriä käskystä, ei vaan meidän tytöt. Kävimme Toffeen kanssa joskus vuonna keppi ja keihäs tokotreeneissä, joissa jokaisen treenikerran välissä koiralle piti opettaa joku temppu, niiden tokoharjoitteiden lisäksi. Toffee oppi tekemään kahdeksikkoa jalkojeni ympärillä ja ravistamaan käskystä, muun muassa. Se oli todella hauskaa ja varmasti on yksi syy Toffeen kanssa syntyneeseen loistavaan kontaktiin. Harmillisesti nuo treenit oli aina sunnuntaisin iltapäivällä, niin emme sitten mökkikaudella ehtineet niihin lainkaan ja lopulta se jäi kokonaan agilityn vallattua harrastuspuolen.

Jo silloin, kun vasta tiesin Nekun olevan tulossa perheenjäseneksi, ajattelin, että pentua koulutetaan heti ja kontaktia koiraan luodaan myös noilla tempuilla. Yksi temppu viikossa. Nekku täyttää parin viikon kuluttua 104 viikkoa, tätä määrää temppuja ei todellakaan ole koiran varastossa. Mutta koska yhteistyö Nekun kanssa on haasteellista, osin tuo puuttuvan peruskoulutuksen takia, pyrin sitä nyt korjaamaan myös tempuilla. En lupaa yhtä uutta temppua joka viikko, mutta jos edes joka kuukausi.

Kieriminen on siis ensimmäinen kuukauden temppu. Jostain syystä kierimistä oli Toffeelle tosi haasteellista opettaa ja se jäi jo vuosia sitten kesken. Vaikka se usein nukkuu selällään tassut kohti taivasta, se ei namin perässä suostunut makuuasennosta kierähtämään selälleen. Ei sitten millään, vaikka tehtävä pilkottiin tosi pieniin osiin, vähitellen vaatimusta lisäten. Kylkimakuulle päästiin, sitten luovutin, eihän mikään koira ole täydellinen, ei edes Toffee.

Nekulle kieriminen namin perässä ei ollut mikään ongelma. Nopeasti on päästy eteenpäin, siihen että palkan saa vasta, kun on kierähtänyt selän kautta takaisin vatsalleen. Nyt pitäisi liittää siihen käskysana. "Kieri" ei ole hyvä, sillä se on liian lähellä "kierrä"-käskyä, jonka molemmat koirat tuntevat ja osaavat kiertää puun, pöydän, ihmisen tai minkä muun tahansa. Ehkäpä kuperkeikka voisi olla hyvä, tuskin tuolle sanalle tulee muuten mitään käyttöä.

Yllättävää tuossa Nekun kierimisen opettelussa oli se, että Toffee seurasi silmä kovana touhua. Kokeilin Toffeellekin kierimistreeniä ja niin se kierähti ympäri! Ei ole totta, etteikö vanha koira oppisi uutta...

Mitä mä teen sun kanssa?

2010-02-26T10:22:00.009+02:00

Tällä viikolla ohjatut treenit ovat jääneet väliin, kun mamma on ollut flunssassa. Torstaina kuitenkin kaivauduin sohvan uumenista Sporttikoirahallin treeneihin. Täytyihän noille koiraparoille saada jotain ajanvietettä. Niinpä ajattelin treenata kavereiden kanssa sellaista, mikä ei vaadi ohjaajalta juurikaan liikkumista.

Toffee ei oikeastaan koskaan ole osannut takaaleikkausta, siis sitäkään ei sille koskaan ole oikein opetettu. Todella herkästi Toffee kieltää esteen ja väistää sille puolelle, minne olisin leikkamassa. Useinmiten tietenkin olen leikkaamassa väärään aikaan ja liian lähellä estettä ja erityisen myrkyllistä koko jutulle on, jos joudun hidastamaan tai jopa pysähtymään ennen takaaleikkausta, koska olen jo ajautunut liian lähelle estettä. Takaaleikkaus oli siis treeniohjelmassa molempien kanssa. Kaksi hyppyä suoraan ja sitten kääntyminen putkeen, joka oli pari metriä sivussa hyppysuorasta, mutta sen suuntaisena lähes suorana. Houkutusesteenä oli hyppysuoran jatkeena pituus.

Toffeen kanssa takaaleikkaus alkoi muutaman terrieripyörähdyksen jälkeen sujua ihan mukavasti. Nekku on tehnyt tuota treeniä viimeksi joskus kesällä, joten otin namikipon harjoitukseen mukaan. Kävimme yhdessä viemässä kipon kakkosesteen siivekkeen taakse. Ensimmäisellä kerralla se ei huomannutkaan namikippoa, vaan singahti hyppysuoran ja todella hienosti haki sitten minusta katsoen putken kauemman pään. Tavallaanhan siinä tuli takaaleikkaus, sillä Nekku kääntyi pituuden jälkeen juuri oikeaan suuntaan ja olinhan minä sen putkikäskynkin antanut. Taitava!

Olimme aloittaneet Nekun treenit jo siitä, että Toffeen mennessä ensin radalle harjoittelemaan palasin palkkaamaan Nekun hiljaa paikalla olosta. Se nimittäin alkoi saman kiljumisen ja riuhtomisen heti ja pääsi karkaamaan radalle, kun remmiin tekemäni solmu antoi periksi. Onneksi se juoksi remmi kaulassa Toffeen luo ja sain sen kiinni astumalla remmin päälle, ilman remmiä ei olisi ollut toiveitakaan. En sanonut koiralle mitään, vaan ihan rauhallisesti (miten osasinkaan olla kiehahtamatta) palautin sen takaisin kentän laidalle ja sidoin kunnolla paaluun kiinni. Taas pienen terrierin päässä herneen kokoiset aivot tekivät kuumeisesti töitä ja tytteli istui paikallaan ihan hiljaa. Ja sai juustonpalan ja isot kehut. Pientä vinkumista sen jälkeen, johon en kiinnittänyt mitään huomiota, mutta muuten ihana rauha ja hiljaisuus!

Vuorotellen tytöt treenasivat. Lyhyitä pätkiä ja vähän toistoja. Ja taas vaihdettiin koiraa. Nekun kanssa treenattiin taas paikalla oloa, ei karkaamisen elettäkään. Sivuirtoamista samoin, nyt tuolla hyppysuoralla. Tein sen sivuirtoamisharjoituksen ennen takaaleikkaustreeniä, joten ei ihmekään, että Nekku ei huomioinut namikippoa ensin. Toisella yrittämällä takaaleikkaus namikipolle jo onnistui, pari toistoa namikipon kanssa ja lopuksi ilman. Kyllä, toimii se. Hidasta, mutta toivottavasti varmaa.

Toffeen kanssa olen ollut parillakin hyppykurssilla. Se kun hyppää kuten vehnäterrieri, korkeita hyppyjä suoraan ylöspäin neljällä tassulla. Toffee ei osaa kunnolla painonsiirtoa taakse, se on kropaltaan täysin neliömäinen eikä se ole kovin hyvin kulmautunut. Käytännössä Toffeen kaikki voima on etujaloissa ja se joutuu tekemään aivan valtavasti töitä hyppyjensä eteen. Niinpä se ei oikein osaa arvioida myöskään oikeaa ponnistuspaikkaa, vaan mitä korkeammaksi ja leveämmäksi se hypyn arvio, sitä kauempaa se pyrkii loikkaamaan. Ollen aina riman päällä hyppykaaren laskevalla osalla ja näin se on räsähtänyt useamman kerran suoraan esteen päälle.

En oikeastaan tajunnut tuota ennen kuin Nekku tuli taloon. Se on aivan erilainen liikkeiltään. Nekulla painonsiirto on luontaista ja voimaa reisissä ja pakaroissa paljon. Laakeat hypyt lähtevät helposti, se osaa arvioida ponnistuspaikan hyvin, tietäessään käännöksen olevan tulossa se taipuu riman päällä ja tekee tosi pienet kaarokset. Nekku on vehnäterrieriksi liian pitkärunkoinen, mikä tietenkin vielä parantaa sen liikkumista.

Teimme siis perushyppysarjaa eli nyt oli neljä hyppyä samoilla viiden jalan väleillä, sarja tehdään in-outina eli jokaiseen esteväliin yksi ponnistus. Olen todennut, että vaikka Toffee on maksikokoinen, sille on lähes mahdotonta tehdä perussarja maksiväleillä. Mediväleillä se hyppää paremmin eikä tehtävä ole sille kohtuuton. Toffee konkarina teki työtä käskettyä, mutta viimeisessä välissä se joutui ensimmäisellä kerralla kunnolla pinnistelemään ja venyttämään loikkaansa, että se pääsi viimeisenkin riman yli ilman lisäloikkaa väliin. Nekku viivan taakse, katse palkkaan ja menoksi, viimeiset kaksi hyppyä yhdellä loikalla. Ei auttanut vaikka pidensin puoli askelta välejä, viimeinen väli oli pidennettävä kuuteen askeleeseen ennen kuin tytteli otti siihenkin ponnistuksen. Pitääpä tehdä noita hyppytreenejä lisää.

Ei siis rallatteluja. Ei haukkumista. Yhteistyötä mamman kanssa. Voiko se todellakin olla näin yksinkertaista ja näin pienestä kiinni?

Hieman ennen treenin loppua olimme Nekun kanssa harjoittelemassa yksittäisenä esteenä rengasta, kun hallin ovi avautui ja seuraavan treeniryhmän kouluttaja Niina-Liina Linna astui ovesta sisään. Nekku ei ole koskaan aiemmin nähnyt häntä, mutta voi sitä riemua. Välittömästi kaikki mamman namipalkat ja kehut häipyi mielestä, Nekun oli täysin mahdotonta olla paikoillaan renkaan takana. Onneksi se empi juuri sen verran, että Niina-Liina ehti konttorin puolelle eikä Nekku kierroksestaan huolimatta loytänyt häntä. Se palasi samaa laukkaa kiltisti takaisin renkaan taakse ja sain palkata onnistuneesta renkaan suorituksesta. Nekkuli on siis vielä todella häiriöaltis, pitänee pikku hiljaa jotenkin saada sitä häiriötä lisää. Voi toki olla, että olimme jo treenanneet Nekkusen kiintiön siltä päivältä täyteen ja olisi pitänyt lopettaa aikaisemmin. Vai olisiko muita hyviä ideoita?

Fysioterapiaa

2010-02-25T10:51:00.009+02:00

Olimme maanantaina Toffeen fysioterapiassa Espoon Eläinsairaalassa. Eläinfysioterapeutti Riina Kellman on hoitanut Toffeeta aina siitä polvileikkauksesta lähtien, kohta kahden vuoden ajan. Riina on myös agilityharrastaja, niinpä meillä on aina riittänyt juttua vaikka kuinka paljon, fysioterapiasta, koirista, agilitystä, kisoista, kouluttajista ja elämästä yleensäkin. Alkuun terapia oli vesijuoksua ja lihashuoltoa, Riina antoi ohjeita ja treenivinkkejä kuntoutukseen. Nyt jo puolentoista vuoden ajan fysioterapia on ollut ylläpitävää lihashuoltoa, Toffee käy fyssarilla n. kahden kuukauden välein. Toffee on jäykkä, mutta kankea niin kuin emäntänsäkin (ehkäpä emäntäkin hyötyisi fysioterapiasta!), se on täysin etupainoinen ja niinpä sen selkälihakset ovat lapaluiden välistä aina perusjumissa.

Vamman jälkeen Toffeelta hävisi lihasmassa vasemmasta takajalasta käytännössä kokonaan. Maaliskuun viimeisenä 2007 sattuneen loukkaantumisen jälkeen se oli ensin viisi viikkoa lyhyillä remmilenkeillä. Toukokuun alussa koira leikattiin ja sen jälkeen Vohveli oli alkuun lenkkikiellossa, vähitellen kahdeksan viikon aikana remmilenkkeilyä lisättiin. Sen jälkeen alkoi aktiivinen kuntouttaminen. Vähitellen Toffee alkoi käyttää kipeää jalkaa enemmän ja lihasmassa alkoi palautua. Toffee oli kuitenkin oppinut kolmijalkaiseksi, se varsin helposti alkoi keventämään painonsiirtoa vasemmalle jalalle ja alkoi peitsaamaan lenkeillä. Samaten, kun se istui, se istui kokonaan oikean jalan päällä. Se tekee sitä välillä vieläkin, mutta korjaa kyllä käskettäessä asennon. Se hyötyy hieronnasta, sillä se venyttelee ja ravaa aina fysioterapian jälkeen paljon paremmin. Samoin istuessa asento on todennäköisemmin oikea.

Fysioterapiassa Toffee ei ensin meinaa suostua käsittelyyn. Riinan komentaessa koiraan maahan se istuu pää roikkuen eikä ota käskyjä kuuleviin korviinsa. Toisella matalalla maahan-käskyllä Toffeliini yleensä alistuu, muttei mene makaamaan Riinan eteen, vaan johonkin välimaastoon Riinan ja minun väliin. Lopulta asento saadaan aikaiseksi ja päästään asiaan. Jumikohdissa Toffee nostaa päätään maasta kuin kysyen kauanko tätä koiran kidutusta vielä pitää kestää, mutta vähitellen silmät alkaa lurpsia ja koira nauttii käsittelystä rentoreiskana.

Tällä kertaa nurkassa oli myös pieni kankainen kuljetushäkki. Alkuun sieltä kuului pientä protestointia ja näkyi musta nenänpää ja pari käpälää, jotka etsivät ulospääsyä. Mutta kun sellaista ei löytynyt, pikkuinen otus antoi periksi ja kävi takaisin nukkumaan. Nekku oli kovin kiinnostunut tuosta häkistä, mutta emme päästäneet Kekkua tekemään lähempää tuttavuutta sen kanssa ennen kuin Toffeen fysioterapia oli ohi. Häkistä astui esiin pieni bordercollien alku Zoi, Decathlete's Delizia, ikää vajaa kahdeksan viikkoa ja painoa reilu kolme kiloa. Söpö tapaus ja uskomattoman reipas. Riina oli saanut pennun kotiin vajaa viikko aikaisemmin ja kaikenlaista pentumaista oli jo tapahtunut, kenkien syönnistä alkaen. Riinan muut koirat olivat ottaneet tulokkaan hyvin vastaan, mutta leikkikaveriksi niistä isommista ei vielä oikein ollut.

Onneksi meillä on Nekku. Sehän osaa käsittämättömän hyvin koirien kielen. Samantien Nekku tajusi pikkuisen olevan vasta pentu ja todella varovasti se maata pitkin ryömien lähestyi pentua. Zoi riensi Riinan syliin turvaan, mutta sieltä käsin alkoi kiskoa Nekkua parrasta. Nekun häntä heilui, se kieri selälleen ja mielisteli pentua. Lopulta uteliaisuus voitti ja pentu alkoi leikkiä Nekun kanssa. Vauhtia riitti, mutta todella nätisti leikki sujui. Kännykkäkameralla otetut kuvat olivat liikettä täynnä, mutta laitetaan tähän kuitenkin joku.

Toffee pääsi myös parturiin. Sen kikkarakarvainen turkki oli aikamoisessa takussa ja kuivunut näin talvipakkasilla ja kuivassa sisäilmassa. Niinpä otin koneen käteen ja surutta parturoin naamaa lukuunottamatta koko tytön. Alepan muovikassillisen verran taas tuli karvaa, siitä voisi kyllä tehdä lankaa ja kutoa lapaset! Lyhyempi karva on helppo pitää takuttomana. Toffeella oli lisäksi sisällä liian kuuma ja kuiva turkki ja iho tuntui kutiavankin, nyt on mukavampaa. Tohveli tykkää pukeutumisesta, niin ei pihallakaan tule liian kylmä. Täytyis vielä toi naamavärkki siistiä.

Agilityhirmu

2010-02-21T11:14:00.003+02:00

Ollaan taas treenattukin. Nekun ohjatuissa treeneissä into on ollut aivan huippuluokkaa, mutta hanskassa se ei sitten olekaan ollut. Tiistaina KITÄH-treeneissä Susa oli tehnyt takaakiertoharjotteita. Takaakierto sinänsä ei Kekkulille ole mikään ongelma, se on vaan niin kamalan nopea, että mä olen koko ajan myöhässä ja tämä pikkuneiti ei anna sitä anteeksi. Se tekee omat ratkaisunsa ja sinkoilee lempiesteilleen. Radalla ei ollut puomia, mutta puomin ylösmenoliuska oli lappeellaan maassa aivan yhden takaakiertohypyn takana. Sinne puomillehan se olisi halunnut mennä. Silloinkin kun minä ehdin ohjaamaan, koira ei kiinnittänyt minuun tai siis ohjaukseeni mitään huomiota, eteenpäin liikkuminen oli tärkeämpää. Lopulta tuota kohtaa hinkkasimme ja hinkkasimme. Lelu kädessä se lopulta onnistui, jopa useampaan kertaan. Ilman lelua en ole vieläkään varma. Susan kommentit treeneistä oli, että sillä on nyt riemu päällä, mutta rallattelulla ei agilityssä pitkälle pötkitä. Hyvää oli pysyminen lähdössä. Samoin se, että Nekku jaksoi keskittyä toistoihin! Kertaalleen piti karata kavereita moikkaamaan...

Keskiviikkona ajoimme taas länsirannikolle. Alkurallattelut normaaliin tapaan. Tästä pääsi kouluttaja sanomaan ja teki silmät avaavan havainnon, mä palkkaan namuilla Nekun siitä, että se tulee takaisin. Sehän tietenkin innostaa koiraa lähtemään kunniakierroksilleen, kun se saa palattuaan namun! Mä kuulemma palkkaan koiraa namuilla muutenkin ilman, että koira on tehnyt mitään palkkaa ansaitakseen, "nättinamuja". Onhan se nätti, mutta palkkaukseen pitää kiinnittää kovasti huomioita. Pitää palkata sitä paikallaolosta, ei paluusta.

Alku radasta oli älyttömän haastava, kaksi hyppyä suoraan ja mutkaputken pää suoraan hyppyjen päässä. Putken kohdalla 3-4 metrin päässä oli kepit 90 asteen kulmassa hyppyihin nähden. Kepit oli kolmas este, ei siis putkea lainkaan. Ohjaajan piti ottaa koira kepeilta vastaan. Vaikka kuinka yritin työntää Nekua kakkoshypylle, tuli se siitä ohi suoraan kepeille, sivuirtoamisessa on vielä paljon tehtävää. Kepit meni useasti hyvin, keppien päässä oli u-putki, noin metrin-puolentoista päässä, juuri sillä puolella minne pujottelusta koira tulee ulos. Sehän oli aivan liian houkutteleva, vaikka siitä pitkin ohjata ohi suoraan edessä, mutta 90 asteen kulmassa olevalle muurille. Ohjaajan piti kepeillä irrota koirasta muurille ja omalla liikkeellään vetää koiruli putken ohi. No, lisää opeteltavaa. Juuri tuollaisissa kohdissa, joissa irtoan koirasta, Nekku ei seuraa lainkaan ohjausta, vaan tekee juuri sitä mitä huvittaa. Taas ahaa-elämys! Sen sijaan muurin jälkeen olleet hypyt ja takaakierrot meni tosi hyvin, kuulemma vien niissäkin liian lähelle estettä, mutta koira kulkee ja tekee älyttömän pienet kaarrokset. Lähellä ollessaan tuo näkymätön napanuora toimii ja koira seuraa ohjausta tosi hyvin. Koska koira on nopea ja minä hidas, pitäisi sitä irtoamista ja itsenäistä suorittamista entisestään vahvistaa. Treenien lopuksi Jaakko totesi, että kyllä teistä vielä tulee agilityhirmuja. Niin ehkäpä kymmenen vuoden päästä, kun Nekku on vähän rauhoittunut ja mulla on toi viidenkympin villitys!!!!

Sporttikoirahallilla treenasimme sitten tuota paikallaoloa. Toffeen treenatessa Nekku käy todella kuumana ja haukkuu hallin täydeltä. Toffeehan on hiljainen koira, mutta kun Nekku alkaa konserttinsa, haukkuu Toffeekin innosta. Kamala meteli. Toffeen into kyllä kostautuu treeneissä, mun hyvin koulutettu ja osaava agilityeläkeläinen tekee välillä mitä sitä itseään huvittaa. Sitä selvästi harmittaa, että mä nauran sille ja sen innolle, kun raukka on niin tosissaan, enkä ohjaa kunnolla. Pitää yrittää ottaa Toffeen kanssakin justforfun-tosissaan.

Nekku on loistavassa vireessä, kun tulee sen vuoro. Nyt istutin sen ensimmäisen esteen taakse (teimme vähän mukaellun harjoituksen tuosta Turun treenistä), palkkasin sen heti, kun peppu osui maahan. Koira istui vähän hölmistyneenä, annoin paikkakäskyn ja astuin askeleen poispäin, palasin takaisin, palkka. Kävelin ensimmäisen esteen taakse ja takaisin, palkka. Vielä vähän kauemmas, palkka. Taas ekan esteen taakse, "mennään", hyppy ja palkka. Nekku ei karannut kertaakaan eikä tehnyt yhtään rallattelua. Pidin myös Nekun treenit entistä lyhyempinä, ettei se vaan kyllästy. Välillä pääsi Toffee taas tekemään rataa. Nekun vuorolla teimme keppejä, rengasta, keinua sekä puomia. Edelleenkään ei rallateltu, sen sijaan into tehdä töitä mun kanssa oli ehkä parasta koskaan.

Koirahoitola

2010-02-19T10:13:00.003+02:00

Olemme ydinperheen kanssa lähdössä pääsiäisenä 10 vrk Kiinan matkalle. Tekisi mieli ottaa karkkikoirat mukaan, mutta se ei ole järkevää eikä liene edes tällä aikataululla mahdollistakaan. Tytöille on siis ollut pakko keksiä hoitopaikka. Koirahoitoloita alkaa olla aika hyvin, pitäisi vaan löytää se sopiva. Kustavissa on koirahoitola Koiralinna, jossa koiria ei pidetä häkeissä, vaan saavat olla vapaana tavallaan kotioloissa. Arvatenkin tuo paikka oli jo täyteen varattu. Hanna-siskoni on vienyt Emma-koiraansa Salossa sijaitsevaan koirahoitolaan. Emma on kovasti aina tykännyt olla siellä ja niinpä ajoimme sinne Toffeen ja Nekun kanssa tutustumaan.

Ihanassa maalaismaisemassa sijaitsi vanha rintamamiestalo ja piharakennus. Pihapiiriin oli myös rakennettu kolme punaista varastonnäköistä rakennusta, joiden ympärillä oli verkkoaidat. Lisäksi pihalla oli pari kymmentä koirankoppia omine aitauksineen, kuulemma ovat "kesämökkejä". Välittömästi, kun ajoimme pihaan uteliaita hoitolan asukkeja juoksi omille pihoilleen tutkailemaan tulokkaita. Vasta, kun otimme koirat autosta ja hoitolan emäntä saapui pihalle, alkoi haukunta. Joku koirista oli kyllä haukkunut äänensä käheäksi, tosin en tiedä, millainen sen ääni on normaalisti.

Kävelimme tutustumaan hoitolan rivitaloon. Sisällä oli lämmintä ja tila oli jaettu kahteen huoneeseen. Käytävän varrella oli kymmenkunta koppia eli yksiötä. Jokaisessa muutaman neliön kopissa oli koiraluukku ulos. Käytäväseinän alaosa oli kiinteä seinä, mutta yläosa verkkoaitaa. Kaikissa kopeissa oli asukki, vaikkei vielä ollut hiihtoloma, mutta viikonloppuhoidollekin näyttää olevan kova tarve. Nekku oli aivan innoissaan kaikista uusista kavereista ja yritti pussailla kaikkia verkkoaidan läpi, onneksi kaikki olivat häntää heiluttavia, rauhallisia koiria eikä kukaan niistä pitänyt Nekkua uhkaavana. Läheisriippuvainen Toffee sen sijaan painautui tiiviisti minuun ja oli koko ajan suuntaamassa ovelle.

Hoitokoirilla oli koppinsa ulkopuolella käytävällä ruokakipponsa ja omat ruokansa sekä koukuista riippui niiden omia tavaroita,remmit ja kaulapannat. Koirilla on siellä tarkka rutiini, kävelyt ja ruokailut samoin kuin kotona. Myös turkin harjaukset ja lääkkeiden annot sujuvat sopimuksen mukaan. Jokaiselle koiralle tehdään kirjalliset hoito-ohjeet. Aamulla koiraluukut avataan ja koirat pääsevät kulkemaan sisään ja ulos oman halunsa mukaan. Pihalla jokaisella yksiöllä on oma aidattu n.10 m2 alueensa. Illalla kymmenen aikoihin luukut laitetaan kiinni ja hoitola rauhoittuu yöhön. Koirilla on siis hyvät oltavat. Kopit siivotaan päivittäin, samoin ulkoaitaukset. En nähnytkään yhtään koirankakkaa missään. Ainoat kakkijat olivat Toffee, Nekku ja Emma, niidenkin jätökset koirattiin pois.

Hoitolan omistaja näki minusta, että ajatus koirien, etenkin Toffeen, jättämisestä pienehköön tilaan ilman jatkuvaa kontaktia sille läheisiin ihmisiin on ahdistava. Hän kysyikin, uskallanko jättää koirani hänen hoitoonsa. Suurin osa hoitolan asiakkaista on kanta-asiakkaita. Kuulemma hoitolaan tuominen ja rakkaan lemmikin jättäminen onkin omistajille vaikeampaa. Koirat kotiutuvat tosi nopeasti. Nekun puolesta en pelkääkään. Sille riittää, että Toffee ja Emma ovat lähellä, ruokaa saa riittävästi ja juosta täysillä välillä. Toffee sen sijaan kaipaa ihmisiä. Se ei ole koskaan koko kahdeksanvuotisen elämänsä aikana ollut vieraassa paikassa hoidossa. Mutta nyt on pakko. Hyvin se menee.

bc

2010-02-18T20:35:00.002+02:00

Ei todellakaan ole tarkoitus vaihtaa rotua, mutta Nekkusesta tuli bc. Oikeastaan kyse on C/B-lonkista. Kennelliitosta tuli eilen Nekun terveyslausunnot. Kyynärnivelet on terveet, samoin silmät. Toinen lonkista, oikea, tulkittiin siellä lähes normaaliksi eli B:ksi, vasen jäi C:ksi. Kuten sanottu harmistus on unohdettu ja nythän mulla on Kennelliitonkin mukaan bc, agilityferrari. Kun vain kuski pysyis mukana...

Edistymistä ohjatuissa treeneissä

2010-02-13T08:01:00.003+02:00

Ohjatuissa treeneissä on edistymistä tapahtunut kovasti. Anne Luoto otti Mankisen Karin paikan HSKH:n kouluttajana Karin jäätyä isyyslomalle näistä hommista. Onnittelut muuten terveestä tyttövauvasta Mankisille! Anne tuntee meidät jo kesän treeneistä, sillä hän treenasi silloin Hipun kanssa samassa ryhmässä ja on ollut apukouluttajana muutenkin Nekun treeneissä. Nekku teki taas aluksi kunniakierroksen, mutta kun sai osakseen vain murinaa (minun pyynnöstäni kaikki treeniryhmäläiset murisevat Nekulle eivätkä päästä sitä tapaamaan koiria, jos se lähtee radalta moikkailemaan kavereita), palasi se kiltisti luokseni ja teki tosi hienosti töitä sen jälkeen. Todella kiva rata, sylikäännös heti alkuun, pari u-putkea vierekkäin, rengas hyppysuoralla, poispäinkääntö ja puomin jälkeen takaakierto hypylle ja 90 asteen avokulma kepeille. Poispäinkääntö oli ainoa hankala paikka! Muuten aivan mahtavaa, kehuja tuli kovasti ja meikäläiselle hiki.

Keskiviikkona ajoin taas länsirannikolle. Mieli oli matala, enkä oikein olisi halunnut lähteäkään. Toivoin kovasti yli 10 asteen pakkasta, että treenit olisi peruutettu, mutta ei -9,8. Lähteä piti, vaikka se C-lonkka-asia askarruttikin. Turussa saatiin kehuja meidän parhaasta treenistä ikinä. Jaakko ihaili Nekun vauhtia ja kerroin hänelle Nekun C-lonkista, kokenut kouluttaja, koiran hyvinvoinnista välittävä ohjaaja ja koirankasvattaja, jonka mielipidettä arvostan suuresti, tuhahti vain että "tähän se ei vaikuta mitään", koiran lihaskunnosta pitää pitää erinomaista huolta joka tapauksessa. Enköhän nyt unohda tuon huonon uutisen, pentujahan ei Nekulla ollut tarkoituskaan koskaan tehdä.

Lähdössä on toki treenaamista, mutta kouluttaja piti sitä jo tyydyttävänä. Koira seuraa todella tarkasti ohjausta, huomasin vain välillä unohtavani Nekun selkäni taakse eikä se Toffeen tapaan seuraakaan silloin minua, tähän pitää kiinnittää huomiota, koira mukaan ja katse koirassa! Kepit sujuvat, vauhtia riittää, puomin alastulokontakti kunnossa, takaakierrot ja välistävedot menevät kuin vettä valaen minimaallisilla kaarroksilla. Eikä tytteli etsinyt päästäistä lainkaan. Treenin lopuksi kuuntelin Jaakon kommentteja ilosta hehkuen, tosin nyt sai ohjaaja kuulla kunniansa välillä lepsusta ohjauksesta (hyvä, hyvä, nyt päästään vihdoin asiaan, siis agilityyn!!!), samalla Nekku istui vieressäni ilman kaulapantaa ja remmiä eikä yrittänytkään lähteä moikkaamaan seuraavan treeniryhmän koiria, vaikka ne tulivat jo kentälle. Miten ylpeä olinkaan tuosta pikkutytöstä.

Pari viikkoa pikakelauksella, hyvää ja huonoa

2010-02-12T19:11:00.008+02:00

Blogi on ollut hiljaa, koska nettiyhteys on ollut toimimaton. Kyseessä oli virustorjuntaohjelman virhetunnistus, mutta Elisan asiantuntevan tukipalvelun avulla ongelma ratkesi. Olisin tietysti voinut soittaa sinne jo kaksi viikkoa sitten! Se siitä.

Palataan näihin päähenkilöihin. Toffee täytti kahdeksan vuotta, viikko varsinaisen syntymäpäivän jälkeen vietettiin synttäreitä sukulaisten kesken. "Serkut" Emma ja Viiru tulivat viikonloppuvisiitille sekä "tädit" Hele ja Hanna. Toffee sai lahjaksi herkkuja, joita sitten kaikkien kesken jaettiin. Viiru viihtyi pääosin kylppärissä lämpimän lattian päällä. Tosin se siirtyi saunan lauteille, kun lenkkien ja lumihankileikkien jäljiltä piti paria vehnäneitiä sulatella esiin lumipaakkujen alta. Tottahan kutsuilla leikitään ja tällä kertaa jokainen koira sai haasteekseen etsiä perunalastupurkin. Purkissa oli pekoniluuherkku sekä vessapaperihylsyssä keksi. Hienosti oli vuodenvaihteen opit menneet perille, Toffee pääsi sankarina tietenkin ensimmäisenä etsintään ja muut malttoivat kiltisti odottaa vuoroaan.

Synttäreiden kunniaksi ruuaksi oli tarjolla sisäfileepihvit, myös kaksijalkaisille vieraille, jotka ruokailivat tosi pitkän kaavan mukaan. Niinpä iltalenkille koirulit pääsivät vasta puoli kahden aikaan yöllä, eipä ollut muita liikenteessä. Kaikki kolme koiraa ja kissa nukkuivat samassa vuodesohvassa sisareni kanssa, mitäs vikaa minun seurassani ja parisängyssä oli? Kaiken kaikkiaan hieno viikonloppu.

Agilityäkin ovat molemmat tyttelit päässeet treenaamaan. Sporttikoirahallilla on tehty Nekun kanssa lähinnä keppitreeniä, keinua, lähtöharjoittelua sekä sivuirtoamista. Keppien kanssa on edistytty hyvin, Nekku malttaa pujotella loppuun asti, vaikka olen pistänyt houkutusputkea keppien päähän ja vaikka olen lähtenyt tekemään kepeillä sivuirtoamistreeniä. Keinu edityy hitaasti, mutta toivottavasti varmasti, Nekku ei lainkaan epäröi juosta keinulle, vaikka se tietääkin keinun heilahtavan, itsenäiseen suorittamiseen on kyllä kovasti vielä tekemistä.

Hyppysuorat menee Nekulla ongelmitta, mutta jos esim. kolmen hypyn sarjassa keskimmäinen on hieman sivussa ja ohjaan kolmannen hypyn kohdalta, Nekku juoksee keskimmäisen hypyn ohi. Tätä on nyt treenattu ja kyllä ne pari aivonystyrää Nekun päässä on kovasti töitä tehnyt ja keskimmäinen aitakin tuntuu kauko-ohjauksellakin löytyvän.

Haastetta riittää lähdöissä. Nyt taas, kun esteiden suorittamisen riemu on löynyt, en ole halunnut treeneissä hinkata lähtöä, vaan olen antanut sen varastaa ja ottanut tavallaan lentäviä lähtöjä. Sain tästä ankarat moitteet Suoknuutin Jaakolta kevätkauden ensimmäisissä treeneissä Turussa. Ininäni toisen innosta ja sen lannistumisesta tiukalla lähtökurilla eivät saaneet lainkaan vastakaikua. "Jos pääsisit töistä lähes joka päivä puolen päivän aikaan ilman, että pomo huomauttaa, etkö kokeilisi sitä aina?" oli vastaus, pakko myöntää - kokeilisin ja harmittaisi aivan vietävästi silloin, kun pitäisi olla työajan loppuun asti.

Nyt siis treenataan innon hallitsemista ja pysymistä lähdössä. Lähteä saa vain sanallisesta käskystä "mennään", ei mistään muusta sanasta, ei liikkeestä, ei käden heilahduksesta, ei päänkäännöstä. Kunpa itsekin muistaisen tuon. Välillä olen sanonut "Nekku", välillä "aita"... Ehkäpä on kohtuutonta vaatia koiralta täsmällistä suoritusta, kun itse teen mitä sattuu. Kuten todettu, nyt treenaamme tätä molemmat. Kuukauden verran on ruokakipolle MENTY paikallaan olon jälkeen. Kotioloissa toimii loistavasti, mutta kun saadaan intoa lisää mukaan, haastetta riittää. Mutta en anna periksi.

Päivien pidetessä olemme alkaneet lenkkeillä enemmän ja enemmän Laajalahden jäillä. Hangessa kahlaaminen tekee meille kaikille hyvää. Kyllä siellä Villa Elfvikin seuduilla on rauhallista ja kaunista.

Kävimme Nekun kanssa 7.2. Mevetissä lonkka- ja kyynärkuvauksissa sekä silmätarkastuksessa. Kun ajoimme parkkipaikkaa etsien, näimme muita mukaan tulevia vehniä. Olisiko Nekku luullut, että olimme tulossa kyläilemään Jane-siskon luo, koska se alkoi välittömästi vinkua ja avattuani takakopin oven se säntäsi etsimään tuota vehnää? Nekku on koira, joka ei koskaan karkaa autosta, vaan aina lähdetään vasta luvalla, mutta nyt oli luonto voimakkaampi. Ehdin jo nähdä mielessäni sen auton alle jääneenä, mutta kun toista vehnää ei pihoilta löytynyt, tytteli palasi vahingoittumattomana.

Kasvattaja Jaana oli hoitanut järjestelyt ja 3 muutakin vehnää Unna, Oili ja Remu oli mukana. Olimme viimeisinä vuorossa, ensin tarkastettiin simät ja ne todettiin terveiksi. Sitten koirat rauhoitettiin. Nekku oli pienin kaikista, mutta sitkeästi vastusti unentuloa. Lopulta senkin oli annettava periksi. Jännitimme kovasti kuvauksen tuloksia. Kyynärät ovat terveet. Suureksi mielipahakseni ja harmikseni Nekulla on C-lonkat eli lievä lonkkaniveldysplasia. Olin osannut varautua siihen, sillä Nekun Iiris-siskollakin on C-lonkat. Isällä A- ja emällä B-lonkat, erityisen pahoillani olen kasvattajan puolesta, mutta oma agilityharrastukseni pani myös miettimään sen jatkamista Nekun kanssa. Kuvat katsoi kokenut eläinlääkäri Per Axelson, joten tuskin Kennelliitosta muutosta tuloksiin tulee. Axelson sanoi, ettei tuosta ole Nekulle mitään haittaa eikä se ole este agilityharrastukselle. Lihaskunnosta pitää huolehtia eikä sohvaperunaksi ja koiran säästäjäksi saa jäädä. Muutkin kokeneet vehnäihmiset totesivat, ettei C-lonkat estä harrastamista ja normaalia koiran elämää hamaan vanhuuteen. Onneksi Nekku on medikokoinen ja kevytrakenteinen...

Olen silti ollut pahoilla mielin ja miettinyt koko agilityharrastuksesta luopumista. Toffeehan loukkasi jalkansa agilitytreeneissä enkä voi sitä koskaan antaa itselleni anteeksi, vaikka vahinkohan se oli ja ristisidevamma olisi voinut tulla muutenkin. Koira on nauttinut agilitystä aina ja edelleen innostuu treenaamisesta miniesteillä. Mutta voinko tietäen Nekun lonkkatilanteen hyvällä omalla tunnolla pistää sen kovaan harjoitteluun?

Rosmoja namikaapilla

2010-02-12T17:06:00.004+02:00

Tänään päivällä meillä oli käynyt rosvoja. Näin ainakin kirkassilmäiset ja innokkaat heiluhännät väittivät, kun palasin töistä. Yllättäen näille rosmoille eivät kodin tekniikka tai pöytähopeat kelvanneet, ainoastaan kodinhoitohuoneen koirakaappiin oli murtauduttu ja erilaiset herkkupussit oli tyhjennetty. Oikeastaan varkaat jäivät vähän kuin rysän päältä kiinni, sillä palattuani Toffee ryntäsi vastaan viimeinen siansaparo suussaan....

Epäilen tämänkin tempauksen takana olevan Kekkulin aivot, sillä pikkuneidillä on taipumus näpistelyyn silmän välttäessä. Voihan sitä tietysti vanha koirakin oppia uusia temppuja, Toffee ei vaan koskaan aikaisemmin ole ottanut mitään sille kuulumatonta. Mutta se on tavattoman taitava avaamaan erilaisia asioita, siinä se on selvästi Nekkua parempi.

Nyt on sitten pitkän lenkin vuoro, että saadaan namikalorit poltettua. Mites se vanha sanonta menikään: herkku sekunnin suussa ja vuosi vyötäröllä! Tekee mammallekin hyvää...

Uusi asukki lelukorissa

2010-01-25T20:39:00.007+02:00

Viikonlopun pakkasissa ollaan paleltu koko porukalla. Lenkit olivat lyhyitä, pääasiassa koirulit saivat juosta vapaina lenkkipoluilla ja lähimetsässä. Nekku yleensä sinkoilee pitkin metsää ja se pitää erikseen kutsua matkan jatkuessa. Toffee pitää mammaa visusti silmällä eikä juuri koskaan katoa näköpiiristä, vaan hetken juostuaan palaa mamman luo.

Nyt Nekullekin on riittänyt reilun vartin happihyppely metsässä. Sitten se on vapaaehtoisesti tullut luo tassujaan nostellen selvästi valmiina kotiin. Siellä me ollaan kävelty polkuja pitkin peräkkäin kuin köyhän talon porsaat, minä edellä, Toffee sitten ja Nekku hännän huippuna. Lienee ollut huvittava näky, mutta eihän siellä ketään muita varsinkaan aamutuimaan tai iltamyöhään liikkunut.

Paleleva pikkuneiti keksi perjantai-iltana, että lelukori on sopivan kokoinen nukkumapaikka, täynnä pehmeitä leluja, joiden sekaan voi käpertyä lämmittelemään ja nukkumaan. Pään allekin löytyy joku lelu tyynyksi. Lauantai-iltana Nekku juoksi suoraan sisääntultuamme lelukoriin, edes takkia tai kaulapantaa ei ehtinyt ottaa pois. Takkatulen loimussa tuli kuitenkin varsin pian kuuma ja Kekku suostui luopumaan vaatteistaan, mutta ei uudesta suosikkitorkkupaikastaan.

PÄIVÄNSANKARI

2010-01-22T09:35:00.006+02:00

Toffee täytti tänään kahdeksan kunnioitettavaa vuotta. Synttäreitä juhlittiin perhepiirissä, mutta kunnon koirakaverisynttäritkin järjestetään myöhemmin. Synttäreiden kunniaksi Toffee kaivoi vanhan jättiluun esille. Se oli haudattu lelukorin uumeniin.

Tottakai synttäreillä oli kakkua tarjolla. Tällä kertaa vehnättömistä jauhoista tehdyn kakun täytteenä oli vaniljavaahtoa ja lohipullia, kakun koristeena vielä kahdeksan kynttilää. Nämä synttärikakut ja Toffee ehkäpä suurin herkku, letut tehdään vehnättömistä jauhoista, kun tuo vehniskulta on vehnäallergikko. Koko kakkua ei sentään kerralla syöty, vaikkakin tuntui hyvin molemmille maistuvan. Raksujen palan painikkeena kakku sitten seuraavina päivinä syötiin.

Ennen kakkukestejä molempien tyttöjen kanssa leikittiin aarteen etsintää. Nameja piiloteltiin tuolinjalkojen ja sohvan irtotyynyjen taakse. Tytöt suljettiin kodinhoitohuoneeseen, että sain namit piiloon ja vuorollaan kumpikin pääsi sitten nenän käyttöön. Toffee on huolimaton ja siltä jää aina jotain huomaamatta, tosin sillä riittää kärsivällisyyttä jatkaa etsintää vaikka kuinka kauan ja niinpä lopulta jokainen namukin löytyy. Nekku tekee sen sijaan tarkkaa nenäkäyttötyötä eikä se oikeastaan koskaan ohita namupiiloja, tosin on sillä se oma hössötyksensä koko ajan päällä. Hyvä oli syntymäpäivä. Paljon onnea, Toffee!

Agilitypäästäinen

2010-01-21T20:53:00.005+02:00

Nekku on löytänyt taas agilityn riemun. Vuosi sitten aloitettiin Turussa Kelpokoiran alkeiskurssi, kouluttajana oli Janita Leinonen. Silloin Nekkunen oli aivan innoissaan, namikipon kanssa tuntui kaikki onnistuvan suorastaan helposti. Oma innostukseni oli myös katossa ja olin hurmioitunut koulutuksen tehokkuudesta, niinpä kirjasin kaiken muistiin. Liitän loppuun lyhennelmän noista muistiinpanoista.

Alkeiskurssin jälkeen jatkoimme jatkokurssilla. Valitettavasti Nekun juoksu osui niin huonoon saumaan, että meiltä jäi kaksi treeni kertaa väliin. Jatkokursilla kerrattiin aiemmin opittua lyhyiden ratojen muodossa. Tehtiin maksimissaan 13 esteen rataa, pakkovalssia, lähetystä avokulmakepeille, takaakiertoja, lähetys suljettukulmakepeille, takanaleikkausta, pussia, puomia. Ihan uskomattomasti nuo koirat oppi! Kepit oli vielä verkolla rajatut 6-kepin vinokepit, mutta silti. Ja olihan siellä namikippoja joissakin vaikeissa kohdissa apuna, esim. takanaleikkauksessa. Nekulle takanaleikkaus oli alkuun tosi haastava, sillä ensimmäisellä kerralla lähes kiinni tuossa takanaleikattavassa esteessä ennen estettä oli puomin pää, vieläpä sillä puolella minne oli tarkoitus kääntyä. Namien avulla käynyttä koiraa meinasi olla tosi vaikea saada hypylle...

Kouluttajana Janita oli mukava, johdonmukainen, tasapuolinen, koirien ehdoilla toimiva ja äärimmäisen kärsivällinen. Rataantutustumisen jälkeen hän sanoi, että jokaiselle koiralle on 10 min aikaa, siinä ajassa tehdään rataa ja hinkataan niitä kohtia, jotka eivät heti suju. Ja hän katsoi kellosta ajan. Kaikki koirat tuntuivat rakastavan Janitaa ja vaikutti siltä, että ikään, kokoon, rotuun tai roduttomuuteen katsomatta Janitakin piti kaikista koirista. Ohjeet olivat selkeät ja tuntui, että ainakin alkeis- ja jatkokurssitasoisten koirakoiden ongelmat selvisivät tosi nopeasti.

Pidin tuosta tavasta kouluttaa koiraa ja jatkoimmekin syksyllä treenejä Turussa. Takapakkia on tullut paljon hienon alun jälkeen. Koira ei ole ollut kiinnostunut ohjaajasta juurikaan eikä myöskään esteistä. Tilanne on nyt joulun jälkeen selvästi parantunut. Kekkuli hakeutuu esteille ja leikkii kanssani. Se oppii tosi nopeasti, muttei edelleenkään jaksa innostua toistoista, joita me tietenkin tarvittaisiin todella paljon.

Tiistaina HSKH:n treeneissä Susa oli kehittänyt hauskan, nopean ja haastavan radan. Mm. suora putki A:n alla, koira piti saada putkeen ja ohjaaja toista puolta A:ta ottamaan koiraa vastaan putkesta. Eipä ollut helppoa, mutta lopulta kärsivällisen hinkkauksen jälkeen onnistui. U-putkesta A:lle koira suorastaan lensi. Olin todella iloisesti yllättynyt, miten hyvin meillä kaikesta huolimatta meni, pääasiassa epäonniset kohdat johtuivat aivan surkeasta ohjaajasta. Karkasihan Nekku kertaalleen vehnistuttuja tapaamaan...

Keskiviikkona Turussa treenit alkoivat hyvin. Lähdössä pysymisessä on harjoiteltavaa, mutta hypyt ja rengas olivat niin houkuttelevat, minkäs teet. Pääsimme siis hyvään alkuun, hyppysuora takana. Keppien sisäänmenossa virhe, jota aloin korjata, kun halliin saapui kutsumaton vieras. PÄÄSTÄINEN. Pikkiriikkinen otus juoksi kiemurrellen valtavaa vauhtia pitkin hallia löytäen pudonneita namipaloja ja kantaen niitä piiloon, eikä suorittanut yhtään estettä. Nekku oli onneksi mulla tuolloin sylissä, valitettavasti koira kuitenkin huomasi päästäisen. Jatkoimme treeniä, mutta rottakoira muisti saaliin. Niinpä Nekku sinkoili hallia ympäri päästäisen perässä, sai sen hetkeksi suuhunsa, mutta päästi sen sitten taas karkuun jatkaakseen kissa-hiirileikkiä. Sain Nekun hetkeksi unohtamaan tuon ja saimme muutaman onnistuneen ohjauskuvion tehtyä treenin lopuksi. Saas nähdä mitä käy ensi kerralla, etsitäänkö taas rottia vai voisiko se oikea agility olla kuitenkin kivampaa?

Alkeiskurssi

050209
Koiraa palkataan aina kiposta tai maasta tai heitetään palkka, ei kädestä (ainakin alkuun). Opetetaan koiralle, että esteet ovat kaikkein mukavimmat agilityradalla (hakeutuu esteille eikä aina ohjaajan luo, opetetaan koira heti irtoamaan). Janita: ”Jos juokset nopeammin kuin koirasi, voit palkata kädestä!”

Koira opetetaan pysymään namikipolla. Kun namit on syöty, aina vielä yksi nami kippoon. Koiraa ei koskaan kielletä, vaikka se karkaisikin namikipolle. Agilitykentälle ei kuulu sana ei. Jos koira kiertää esteen ja karkaa namikipolle, helpotetaan tehtävää! Kehu ja palkkaa sanallisesti koiraa aina, kun se on suorittamassa tai juuri suorittanut annetun tehtävän, esim. hakeutuu hypylle ja hyppää, ei vasta koiran saavuttua namikipolle. Tee kaikki harjoitteet aina esteen molemmilta puolilta ohjaten.
1.Putki
2.Aita – eteen irtoaminen
3.Vinokujakepit
4.Rengas
5.Pöytä
6.Kontaktieste – nokkakontakti
7.Pussi

120209
Jatkettiin edellisiä harjoituksia omatoimisesti.
Kouluttajaan ohjauksessa harjoiteltiin ”nokkimista”, takaakiertoa (koira kiertää esteen taakse ja hyppää sen sitten takaisin päin ohjaajaan päin) ja valssia (ohjaajan ja koiran linja leikkaavat koiran edessä, ohjaaja kääntyy koiraan päin pyörähtäen koiran edessä, ohjaava käsi vaihtuu, koiran linja kääntyy valssin suuntaan) sekä takanaleikkausta (koiran ja ohjaajan linja leikkaavat koiran takana, ohjaava käsi vaihtuu, koiran linja kääntyy leikkauksen suuntaan)
8.Takanaleikkaus
9.Takaakierto ja valssi

190209
Rengasta ja nokkakontakteja jatkettiin omatoimisesti. Kotiläksyksi sylikäännös-harjoittelua (koira ja ohjaaja nenät vastakkain nami ohjaajan kädessä, ohjaaja lähtee peruuttamaan kutsuen koiraa, namikädellä vedetään koira ohjaajan sivulle ja kiepautetaan kädellä koira u-käännökseen, molemmat jatkavat samaan suuntaan, namipalkka, toistetaan molemmilla käsillä, oikealla kädellä kiepautetaan koira oikealle, vasemmalla vasemmalle, ohjaajan liike suoralla viivalla edestakaisin)
10.Keppikulmat vinokujakepeillä
11.Suoraan putkeen lähetys (pimeä putken suu)
12.4 hyppyestettä ympyrässä 90 asteen kulmissa
13.Pöytä, putki, valssi, pöytä
14.Puomi ja A-este
15.Keinu

260209
Sylikääntötreenit. Kontakteja jatkettiin. Keinua jatkettiin. Kotiläksyksi kontaktitreenejä sekä poispäinkääntö (ohjaaja ja koira vierekkäin, käännössä molempien suunta muuttuu 180 astetta, koiran kääntymissuunta ohjaajasta poispäin, toteutetaan vastakkaisen käden käytöllä, koira vastakkaiseen käteen, nenä käännetään poispäin ohjaajasta, samalla ohjaajakin kääntyy koiran puolelta 180 astetta, palkkaus ja kehut käännyttyä oikein, toistot molemmilla käsillä)
16.Sylikääntö kahdella esteellä
17.Sylikääntö yhdellä esteellä

120309
Jatkettiin kontaktitreenejä. Keinua ja A:ta mentiin ilman kouluttajan apua, ohjaaja hidastaa keinun kallistusta.
18.Neljän hypyn treeni, takaakierto ja välistävedot
19.Puomi, pöytä, puomi
20.Kepit, putki, valssi, kepit

Arkisia asioita

2010-01-16T12:34:00.003+02:00

Koiran saavuttua huusholliin saa heittään yksityisyydelle hyvästit. Yksin ei tarvinnut enää mennä edes WC:hen. Toffee seuraa joka paikkaan, mökilläkin se odottelee ulkohuussin portailla. Nekku ei jaksa odotella, vaan rallattelee omiaan.

Vaikka kummallekaan koiralle ei varsinaisesti ole annettu sänkylupaa, niin molemmat siellä kuitenkin nukkuvat. Toffee tosin odottaa lupaa. Se seisoo sängyn vieressä ja pistää päänsä sängylle katsoen anovasti. Jos ei lupaa tule, hyppää Tohveli sängylle muina naisina, yleensä. Joskus se huokaisten rojahtaa nukkumaan lattialle ja pakkohan silloin on sanoa, että hyppää vaan. Toffeelle tulee aika nopeasti kuuma, niinpä se yleensä nukkuu vähän kauempana ja jossain vaiheessa siirtyy lattialle nukkumaan. Nekku sen sijaan ryntää salamana sänkyyn ja asettuu ihan kiinni kylki kylkeen, yleensä nilkat on sen tyynynä, hankaloittaa kyllä kääntymistä. Ja jos jalka pilkahtaa peiton alta, on aivan varma, että se on Nekkulin mielestä nuoltava puhtaaksi.

Aamu-uninen Nekku jää aina sänkyyn makoilemaan. Toffee sen sijaan kömpii sängystä kanssani ja seuraa kylpyhuoneeseen, lattialämmityksen päällä on varmaan ihan kiva makoilla ja jatkaa torkkuja. Toffee seuraa silmätarkkana ruokapöydän alta myös aamuruuan valmistumista ja kun mikron kello kilahtaa lämmitetyn maksalaatikon valmistumisen merkiksi, tulee Toffee lähietäisyydelle, ettei vain vahingossa ruokakippo joudu vääriin käsiin. Nekkukin yleensä lähestyy venytellen tuossa vaiheessa. Tyttöjen kipot ovat vierekkäin eikä riitoja ruuasta ole tullut. Ihan pikkupentuna Nekku kertaalleen yritti mennä Toffeen kipolle yhtä aikaa Toffeen kanssa, olihan se pentulaatikossaan saanut ruuan samasta ruokakupista muiden sisarustensa kanssa. Toffee ei ollut samaa mieltä ja murahti eikä Nekku sen koommin ole yrittänyt samalle kipolle tunkeutua.

Toffee on aina ensimmäisenä ovella, kun lenkille lähtemisestä on puhe. Nekku juoksentelee edestakaisin. Laitan aina Toffeelle ensimmäisenä kaulapannan ja sitten vasta Nekulle. Tässä taannoin laitoin taas tuon pannan Toffeelle ja sitten sen huomattavasti pienemmän pannan toiselle koiralle ihan ajatuksissani. Otin remmeistä kiinni ja olin lähtemässä ovesta ulos, kun Nekku ilmestyi jostain tutkimusmatkalta olohuoneestapäin. Toffeella oli kaulassaan kaksi puolikuristavaa Hurtta-pantaa. Eihän sitä pienempää millään tahtonut saada pois Toffeen päästä, pelkäsin kuristavani koiran ja mietin pannan leikkaamistakin, kun se lievää väkivaltaa ja korvien ruhjomista käyttäen lopulta lähti.

Lenkkeillessä Toffeella on tapana lukea tarkkaan kaikki kaverien jättämät viestit ja vastailla niihin ahkerasti. Se siis haistelee paljon ja merkkailee. Merkkailu on huvittavaa, se nostaa jalkaa. Tohveli oppi tuon jalan noston Eltonilta, joka oli ensimmäinen koirani. Tuo vehnäterrieriuros nukkui ikiuneen Toffeen ollessa puolivuotias. Sen jälkeenkin Toffeen parhaat kaverit ovat olleet uroksia, niin tuo merkkailu tuli tavaksi. Jalkaa nostaessaan Vohveli niiaa ja samalla nostaa toista takajalkaa ja saa ehkäpä muutaman pisaran tiristettyä, se kun ei osaa urosten tapaan lainkaan säästellä....

Kakkapaikkojen etsiminen on taidetta eikä silloin, kun Toffee sopivan paikan löytää, sitä saa lainkaan häiritä tai etsiminen ja asettautuminen menevät kokonaan uusiksi. Toffee pyrkii tekemään asiansa aina jonnekin syrjäiseen paikkaa tai ojanpohjalle. Nekku sen sijaan tekee tarpeensa juuri siinä, kun sattuu siltä tuntumaan. Siinä ei asentoa etsitä tai muutenkaan mietitä, kun jo tapahtuu! Nekku ei juuri ole kiinnostunut toisten koirien viesteistä, mutta tuoreet jäniksen tai jonkun muun elukan jäljet kiinnostavat kovasti. Ja kaikki jäniksen jätökset se pyrkii imuroimaan, ei kyllä kovin mukava tapa.

Koiria kutsuttaessa saa olla ovela. Ulkona toimii omat nimet. Kotona taas aivan varmasti paikalle ensimmäisenä saapuu se, jota ei ole kutsuttu. Sehän oikeastaan on ihan loogista, sillä jos kyseessä on joku kiva juttu, sitä ei halua missään tapauksessa menettää ja kannattaa olla ihan vieressä. Jos taas kyseessä on joku ikävämpi asia, esimerkiksi turkin harjaus, niin se ei koske varsinaisesti sitä, jota ei kutsuttu. Logiikka ei tosin ole ihan aukoton, sillä kyllä ne molemmat aina kuitenkin harjataan.

Touhu-Toffee treenaa

2010-01-14T19:34:00.006+02:00

Tiistaina oli Toffeen ohjattujen hallitreenien vuoro Kivistössä. Mehän treenataan JustForFun-ryhmässä, mutta talvikaudella ryhmässä on myös kisaamaan tähtääviä koirakoita. Tulimme vähän myöhässä ja kiireellä, valitettavasti tavan mukaan. Muut olivat jo lähes tutustuneet rataan, jonka Anne oli meille suunnitellut. Välistäveto, puomin taakse putkeen irtoaminen, poispäinkääntö, kepit molemmilta puolilta ohjattuna, jälleen kerran hauska, virtaava ja riittävän haasteellinen tehtävä meille.

Annen mielestä siinä ei ollut "mitään ihmeellistä", niinpä katselin kavereiden suorituksia enkä varsinaisesti tutustunut rataan lainkaan. Tehtiin rataa kahdessa lyhyemmässä pätkässä. Soitellen sotaan -tyyli kostautui heti. Toffee on ihan tyypillinen lajinsa edustaja, se kyllä haistaa mamman mielenliikkeet kilometrien päähän!

Mulla oli vähän lepsu ote heti, mutta Toffee teki alun ihan kiltisti suunnitelmien mukaan. Ensin rengas, sitten aita. Olin itse asettunut kolmannen esteen viereen ja lähdin Toffeen kanssa yhtäaikaa liikkeelle, virhe, Vohvelille tuli kamala kiire kolmosaidalle. Lisäksi unohdin, ettei mun pidä sanoa yhtään hyppykäskyä, koska Toffee hyppää juuri siltä kohtaa, kun se kuulee käskyn, vaan käskytin hypyt, virhe. Toffee hyppäsi siis kilometrin päästä ja päätyi tietysti riman päälle! Se sattuu joka kerta sydämestä, mutta terrieri ei ainakaan näytä välittävän, vaan matka jatkuu.

Keppien jälkeen heitin koiran aidan yli irtoamaan putkeen ja käännyin jo poispäin puomin suuntaisesti, salamannopeasti Toffee kääntyi aidan jälkeen ja pujahti puomille, vaikkei siivekkeen ohi oikein kunnolla mahtunutkaan puomille. Sen jälkeen alkoi terrierihepuli, koira tarjosi kaikkia esteitä ja komensi räksyttämällä antamaan parempia ohjeita, mutta ei lainkaan rauhoittunut ja kuunnellut (ja Nekku säesti kentän laidalta!), häntä heilutti koiraa, Toffeliini nautti taas koko rahan edestä. Ei sille voinut kuin nauraa!

Otin itseäni niskasta kiinni ja jatkoimme, putken jälkeen tuli hyppy ja poispäinkääntö. Toffee hyppäsi hyppykepin lailla tuota hyppyä edestakaisin ennen kuin tajusi, mitä mä oikeastaan halusin. Sen jälkeen kaikki sujuikin kuin vettä vaan. Toinen puoli radasta meni kerrasta putkeen ja teimme sitten vielä koko radan. Toffee toki osasi radan jo ulkoa, todennäköisesti, sillä teimme kerralla ihanan, virheettömän ja meille nopean radan. Näytti kuulemma sujuvalta ja helpolta, sitähän se tuon koiran kanssa onkin.

Niin sievä neiti että

2010-01-10T20:02:00.009+02:00

Tiistaina kävimme Nekun kasvattajan luona trimmissä. Jaana on viimeksi trimmanut Nekun maaliskuussa. Minä olen tässä välissä siistinyt vähän korvia, kaulaa, niskaa, selkää, kylkiä, häntää ja takapuolta. Naama on siis ollut yli puoli vuotta trimmaamatta. Toisaalta karvaa on niin vähän ja sen kasvu kovin hidasta, niin eipä tuota ole juuri huomannut. Tosin koira on hiljalleen alkanut muistuttaa nallekarhua...

Yllättävän paljon Jaana sai Nekusta karvaa leikattua. Ja nätisti Nekku antoi työtä tehdä. Yrittihän se toki istahtaa, kun häntää ja peppua trimmattiin. Etutassujaan tytteli yritti varjella vetämällä niitä pois. Sitä se tekee silloinkin kun niitä kammataan. Kuulemma se on Fromzero-ominaisuus, sillä Nekun emä Likkakin tekee niin. Moitteitakin tuli. Nekun molemmat korvat olivat täynnä karvaa! Se on ihme, sillä korvakarvoja on kyllä nypitty, Nekun korvatulehdustenkin takia. Ilmeisesti Nekkuli kasvattaa karvojaan vain korvissa;). Kyllä ne korvat sitten kotona nypittiin karvoista. Varsin sievä tyttö sieltä karvojen alta kuoriutui. Kiitos Jaana.

Agilityä T-paidassa

2010-01-09T14:27:00.006+02:00

Nyt se on löytynyt. Meikäläisen luille sopiva agilitytreenipaikka nimittäin. Olen vuokrannut Juvanmalmin Sporttikoirahallista treenivuoron kevätkaudeksi. Lämmin, korkea ja häiriötön tila, luksusta. Tarkoituksena on pitää Toffeen kanssa hauskaa muutaman esteen radanpätkillä. Nekun kohdalla tavoite on saada estevarmuutta, irtoamista ja itsenäistä suorittamista sekä tietysti pyrkiä opettamaan tytölle, että agility mamman kanssa on maailman hauskinta, jopa hauskempaa kuin kentän laidalla olevat muut koirat.

Olimme siellä ensimmäisen kerran torstaina. HAUSKAA!!! Koska en ollut koskaan käynyt hallilla, en oikein tiennyt, mitä odottaa, siksi en myöskään suunnitellut erityistä rataa etukäteen, vaan käytin paikalla olleet esteen sellaisenaan. Ensin treenasin Toffeen kanssa. Huono kuva ohessa näyttää Toffeen radan suurin piirtein. Toffee innostui tietenkin aivan mahdottomasti ja seurasi ohjaustani tai sen yritystä moitteitta. Se liikkui ahnaasti ja suorastaan imi esteitä. Tehtiinkin Vohvelin kanssa vähän pidempää rataa kuin alunperin oli tarkoitus, mutta kun se on niin älyttömän kivaa molempien mielestä. Nekun innokas kannustus tuntui lisäävän myös Toffeen intoa. Lämpö sopii näköjään Toffeellekin.

Nekku kävi hellankoukun kuumana radan vieressä Toffeen treenatessa ja pitäessä hauskaa. Nekun kanssa motivointi on ollut aina haasteellista. Namit kyllä kiinnostavat, mutta toisaalta se vaatisi aina jonkun kaverin apuohjaajaksi, ettei tyttö pääse karkaamaan namikipolle. Toisaalta en halua sitä koko ajan käteeni hakemaan namia... Nekku on kapulahullu. Mökillä onkin keppejä opeteltu kapulapalkalla. Kapuloiden eteen se tekisi mitä vaan, Jaakko S kysyikin, miksen kanna halkoja mukanani agilitykentälle, jos motivointi siitä on kiinni. Niinpä ;))) Nyt on löytynyt lähes yhtä hyvä lelu. Siinä on kaksi tennispalloa yhdistetty toisiinsa samasta materiaalista valmistetulla suoralla osalla. Toinen hyväksi osoittautunut lelu on t-paitakankaasta tehty letitetty vetoköysi, tuntui torstaina olevan se ykköslelu. Muutenkaan tuo motivointi ei nyt tuntunut ongelmalta.

Nekun kanssa tehtiin irtoamista eteen ja sivulle hyppy-putki-hyppy yhdistelmällä. Rengasta ja keinua otettiin erikseen. Lisäksi tehtiin keppejä, hyppyjen ja putken kanssa. Nekku ei ole vielä koskaan mökkikeppejä lukuunottamatta tehnyt keppejä niin hyvin. Olin tosi ylpeä pikkulikasta. Yritin kiinnittää siihen huomiota, että palkkaan koiraa paljon ja pidän treenipätkät tosi lyhyinä. Se tuntuikin auttavan, jopa siinä määrin, että Nekku leikki tulisemmin kuin koskaan. Sain sen irroittamaan otteensa vetolelusta, mutta terrierineiti oli eri mieltä, sillä seurauksella, että mamman oikean käden kämmeneen tuli yhden kulmahampaan kokoinen nirhaisu, pinnallinen, mutta kipeä! Onneksi oli Hygisoftit (desinfiointiaine) mukana. Enpä ole pitkään aikaan ollut Nekun treenien jälkeen niin iloinen ja tyytyväinen kuin torstaina, ehkäpä meillä on vielä toivoa tämän harrastuksen parissa!

Talvirieha kummipojan luona

2010-01-07T21:27:00.010+02:00

Loma lakeuksilla on ohi ja arkeen Espooseen on palattu. Loman viimeinen päivä viime sunnuntaina vietettiin Kankaanpäässä kummipoikani Arimon luona. Väkeä oli kutsuttu talviriehaan, samalla juhlittiin perheen kaikkien kolmen lapsen syntymäpäiviä. Täydellisen kauniissa, talvisessa maalaismaisemassa ja mukavan kirpeässä pakkassäässä paistettiin makkaroita ja juotiin glögiä.

Koirakolmikko oli tottakai mukana varastaen tietenkin lähes koko shown. Emma ja Nekku juoksivat lumi pöllyten pitkin pihaa ja peltoja. Toffee sen sijaan kiersi vuorotellen jokaisen luona kroonista rapsutusvajettaan helpottamassa. Käytiin lyhyellä kävelyllä ja ihmisten lämmittelyksi tarkoitettu jalkapallopeli muuttui sekin koirien leikiksi.

Sitten siirryttiin sisälle lämpimään erinomaista ruokaa notkuvien pöytien ääreen. Muiden ruokaillessa ja kahvitellessa 9-vuotias Arimo innostui leikimään ja kouluttamaan koiria oikein urakalla. Nameina käytettiin kissanraksuja ja niistähän erityisesti Emma piti. "Istu, maahan, leiki" -käskyt tulivat tomerasti ja kiltisti Emma totteli. Terrieritytöt eivät kovin pitkään jaksaneet. Hauska päivä taisi kuitenkin olla kaikilla!

Pakkasta vastaan

2010-01-06T16:13:00.008+02:00

Viime päivinä pakkaset ovat pitäneet lenkit lyhyinä emmekä ole päässeet agilitytreeneihinkään. Toffee alkaa pakkasilla nostelemaan tassujaan ja kävelee polveni takana pyrkien työntämään meidät kotiinpäin. Nekkuparalla on kovin vähän turkkia eikä lainkaan rasvakerrosta lämmittämässä, niinpä se herkästi palelee ja hytisee. Onneksi pukeutuminen ei ole näille neideille mikään ongelma.

Tässä Toffee esittelee varustuksen, jonka avulla päästään tekemään kunnon lenkkejä kovillakin pakkasilla.Ensin lämpöiset fleecetossut. Tietysti joka tassuun. Tarrakuminauhat pitävät tossut loistavasti jaloissa.

Seuraava vaihe on fleecehaalarit. Sitten vielä teddyvuorellinen Pomppa-mantteli ja kyllä tarkenee kovemmallakin kelillä.

Valmista!
Lenkin jälkeen on mukava kuoria lämpimät koirantassut esiin kaiken tuon vaatetuksen alta, mutta tyytyväisten tyttöjen päältä. Koko repertuaaria käytetään tietysti vain kovilla pakkasilla ja pidemmillä lenkeillä, useimmin pärjätään pelkällä manttelilla.

Vuosi vaihtui

2010-01-02T14:42:00.002+02:00

Pauketta riitti pohjanmaallakin, vaikka Seinäjoen kaupunki olikin keskusta-alueella kieltänyt rakettien ampumisen. Satuimme kuitenkin sijaitsemaan juuri tuon rajatun alueen ulkopuolella ja kyllä uutta vuosikymmentä täälläkin osattiin ilotulitteiden avulla juhlia. Uusi uljas Seinäjoki täytti 50-vuotta.

Ensimmäiset paukkeet kuultiin jo viime sunnuntaina lenkillä. Onneksi nämä koirat eivät piittaa paukkeesta lainkaan, vaikka Nekku varsin herkkä kaikille äänille onkin, eniten taisi säikähtää yllättävää ääntä emäntä. Sama meno jatkui uudenvuodenaattona. Olimme hienosti suunnitelleet aikataulun niin, ettei koiria tarvitse ulkoiluttaa klo 18-01 välillä pahimpaan rätinäaikaan. Jos osaisi pitää laatimistaan aikatauluista kiinni, niin olisihan se onnistunutkin, mutta kun lenkille lähdettiin vasta puoli kuuden jälkeen...

Saunaan ei meinannut mahtua, kun koirat miehittivät lauteet. Taisivat nauttia pehmeistä löylyistä ihmisväen tavoin. Vuoden vaihtumisen kunniaksi koirat saivat loput joulukinkusta iltaruokansa kruunuksi. Ruoka oli ilmeisesti erityisen hyväntuoksuista, sillä keittiössä nuuskutteli kolme mustaa kirsua ympäriinsä. Koskapa motivaatio oli kohdillaan, ruoan eteen piti tehdä tavallista enemmän töitä: sivulletuloa, seuraamista, paikallaoloa ja lopulta luoksetulo (siis ruokakupille ;) ) Tuntui maistuvan. Nekku-parka lauman viimeisenä jäsenenä sai tietenkin viimeiseksi ruokansa, vaikka se yritti tulla sivulle, seurata, olla paikoillaan ja tulla luo sekä Toffeen että Emman kanssa. Pitäisikö sille yrittää opettaa sen nimi?

Ihmislauman nauttiessa uudenvuodenattopöydän antimista kuorsasi kolme tyytyväistä koiraa jaloissa. Ilotulitukset ikkunan takana eivät unta häirinneet.

Vuosi 2009

2010-01-01T16:31:00.007+02:00

Tammikuu:
Kävimme päivittäin Salossa työni takia, tytöt olivat päivähoidossa siellä Hanna-siskoni luona. Olimme molempien tyttöjen kanssa PienenKoiruuden järjestämillä kursseilla: Nekku arkitottelevaisuus ja Toffee arkiahkeruus. 22.1. Toffee täytti 7-v. Synttärit tietenkin järjestettiin, Solo ja Marja-Liisa olivat vieraina.

Helmikuu:
Nekku aloitti agilityn. Kelpokoiran alkeiskurssin vetäjänä oli Janita Leinonen. Kieltämättä alkeiden opetus on kehittynyt huimasti sitten Toffeen päivien vuonna 2003. Toffeen kanssa hypimme molemmat esteiden yli, koira remmissä. Nyt pantiin namikippo esteen taakse ja koira esteen toiselle puolelle, vapautus ja sinnehän se painoi hypäten tuon matalan esteen siinä välissä. Toffeen kanssa aloitimme puolentoista vuoden tauon jälkeen aktiivisen treenaamisen Jaakko Suoknuutin vetämissä tekniikkatreeneissä. Treenaaminen pitkän tauon jälkeen oli aivan älyttömän hauskaa. Joka kerta oppi jotain uutta, treeneistä palasi aina pari väsynyttä, mutta tyytyväistä koiraa ja yksi intohöyrypäinen ihminen.

Maaliskuu:
Nekku täytti vuoden. Synttärit vietettiin Salossa 12.3. Agilityssä Nekun jatkokurssi alkoi. Molemmat koirat rokotettiin ja todettiin terveiksi.

Huhtikuu:
Nekun toinen juoksu, täsmälleen 6,5kk edellisestä, ensimmäinen oli Nekun ollessa 6,5kk ikäinen. Mökkikausi alkoi. Mökkeilimme Kustavissa saaressa lähes joka viikonloppu ja loma-ajat lokakuun loppuun. Paikka on koirien paratiisi, ei rajoituksia, ei autoja, aina väkeä paikalla. Valitettavasti siellä on myös punkkeja. Nekun ennätys on 17 punkkia koirassa kerralla, muutama niistä oli kiinnittynyt koiraan, suurin osa käveli turkissa. Ja tämä huolimatta punkkikarkotteesta ja punkkipannasta. Siispä myös päivittäiset punkkisyynit alkoivat. Toffee aloitti myös uintikauden, Nekku vesiläträyksen.

Toukokuu:
Salon jakso päättyi ja palasimme arkeen Espoossa. Agilitytreeneissä alkoi Ojanko-kausi. Toffee treenasi JFF(JustForFun)-ryhmässä ja Nekku KITÄH(kisaamaan tähtävät)-ryhmässä.

Kesäkuu:
Nekun vasemman etutassun anturoiden välistä löytyi patti, ilmeinen märkäpaise jonkun tikun aiheuttamana. Patti avattiin Espoon Eläinsairaalassa, 3 viikon antibioottikuuri. Lomailua Kustavissa, miten pidät saaressa vesileikkejä rakastavan koiran tassun kuivana ja puhtaana?

Heinäkuu:
Agirotu Nastolassa, mielettömän hauska kerry- ja vehnäterrieriporukka. Meillä oli kunnon piknik-meininki nyyttäriperiaatteella. Molemmat tytöt osallistuivat myös joukkuekilpailuun: Toffee kilpailevien medien Myytinmurtajat-joukkueeseen ja Nekku medimöllien Pokka pitää-joukkueeseen. Tuloksissa ei paljon mainittavaa...

Elokuu:
Tänä kesänä lomailin kahdessa pätkässä, toinen pari viikkoinen elokuun alussa. Tehtiin muun muassa veneretki koirien kanssa Katanpään linnakesaarelle. Kaikki koirat ovat erinomaisia veneilijöitä, mutta kaikkien eniten siitä nauttii laivakoira-Toffee.

Syyskuu:
Nekku jatkoi Kelpokoiran agilitykurssilla, nyt Jaakon treeneissä.

Lokakuu:
Espoon Eläinsairaalassa käytiin muutama kerta, ensin Nekulla kunnon korvatulehdus. Hiivaa vas.korvassa, 3 viikkoa korvatippoja. Toffee joutui koirapuistossa mastiffin hyökkäyksen kohteeksi. Olimme vasta tulleet puistoon, mastiffi ja Toffee olivat häntä heiluen haistelleet toisiaan aidan läpi. Nekku alkoi heti leikkiä tuon ison koiran kanssa. Mastiffi kuitenkin tuli tervehtimään Toffeeta, joka oli vieressäni vielä kiinni hihnassa. Iso koira pelotti Toffeeta ja se murahti, samassa mastiffi otti Toffeen isojen leukojensa väliin ja nosti sen ilmaan. Toffee meni aivan veltoksi ja se sen varmasti pelasti, sillä rimpuilu olisi laukaissut ravistamisrefleksin ja katkaissut Toffeen kaularangan. Mastiffin isäntä sai koiran leuat aukeamaan nopeasti ja minä typertyneenä raahasin Toffeen aitauksen ulkopuolelle. Heti kun aita saatiin koirien väliin hännät alkoivat heilua ja Toffee olisi palannut haistelemaan kaveria. Pimeässä huonossa valaistuksessa näytti siltä, että Toffee oli vain mastiffin kuolassa eikä suurempaa vahinkoa ollut päässyt sattumaan.

Kävelimme puolen kilometrin päähän kotiin, eikä koirassa ollut mitään vikaa. Kotona huomasin sen turkin värjäytyneen vereen. Kahden yläkulmurin jäljet löytyi 10 sentin välein niskasta ja yksi alakulmurihaava kaulalta, toinen alahammas oli ilmeisesti osunut kaulapantaan. Haavat puhdistettiin eläinsairaalassa, onneksi ne eivät olleet syviä ja antibioottikuuri hoiti loput. Seuraavana päivänä terrierityttö olisi halunnut mennä häntä heiluen taas koirapuistoon, minä en... Näen vieläkin painajaisia siitä, miten menetän tuossa nujakassa rakkaan karvaturrini.

Marraskuu:
Täsmälleen 6,5 kk edellisestä juoksusta aloitti Nekku taas juoksunsa. Loppukuusta Nekkunen (ilmeisesti) oli päättänyt ottaa kerralla koko loppuelämän Rimadylit. Rimadyl on karprofeiini, koirille tehty kipulääke. Tabletti on maksanmakuista ja lääkkeestä kovasti varoitetaan jättämästä sitä koirien ulottuville. Toffeen jalkaleikkauksesta lähtien minulla on ollut tapana ottaa kipulääkettä mukaan aina kun lähdemme jonnekin, nytkin olimme olleet viikonloppureissussa ja muuten tyhjä kassi oli jäänyt eteiseen. Ainoastaan pienessä sivutaskussa vetoketjun takana oli tuo lääkepurkki.

Töistä tultuani lattialta löytyy pureskeltu, tyhjä lääkepurkki. Molemmat kiireesti lääkäriin, taas Espoon Eläinsairaalaan. Veri- ja pissakokeita, lääkehiiltä, vatsansuojalääkettä, molemmat nestetiputukseen ja tarkkailuun. Nekusta otettiin vielä illalla uudet verikokeet, sillä ensimmäisessä näytteessä urea-arvo (yksi munuaistoiminnan mittareista) oli vähän koholla. Koskapa koirat olivat olleet koko ajan erittäin hyväkuntoisia eikä kokeissa ilmennyt tuota yhtä arvoa lukuunottamatta poikkeavaa, pääsivät tyttelit kotiin. Tosin minulla oli tietenkin yöpäivystys, mutta onneksi Marja-Liisa otti koirat vajaan tunnin varoitusajalla yöksi hoiviinsa, vieläpä senkin uhalla, että irskiurokset menivät hieman päästään pyörälle Nekun juuri loppuneen juoksun takia. Aamulla uudet veri- ja virtsanäytteet, onneksi niissäkään ei mitään ilmennyt.

4 vuorokautta 3 kertaa päivässä lääkehiiltä, Nekulle 20 ml ja Toffeelle 36 ml. Pepsidiä 12 vrk 1 tbl iltaisin. Hyvin siitä loppujen lopuksi selvittiin, pääsin säikähdyksellä, kylpyhuoneessa tosin oli sellainen mukava lääkehiiliroiskeraidoitus... Nekulla muuten todettiin samalla oikeassa korvassa hiivatulehdus :((

Joulukuu:
Kävimme joulukuussakin eläinsairaalassa. Toffee on jalkaleikkauksestaan lähtien käynyt noin 4-6 viikon välein fysioterapiassa. Alkuun se oli vesijuoksua, mutta nyt ylläpitohoitona hierontaa. Toffee on aina aluksi vähän epäillen suhtautunut Riinaan (fysioterapeutti Riina Kellman), mutta hoidon edetessä alkaa silmät lurpsia ja lopulta se on nukkuva rentoreiska. Toffee on kuulemma perusjäykkis ja etupainoisena saa lapojensa välin aina jumiin. Fysioterapian jälkeen se venyttelee ja liikkuu selvästi paremmin. Nyt kun Nekku on alkanut vähän enemmän treenata, sekin on muutaman kerran käynyt Riinalla. Nekku on luonnostaan kissamaisen notkea eikä ainakaan toistaiseksi juurikaan rentoutunut Riinan käsittelyssä, vaan pyrki kiemurtelemaan pois....

Vanha vuosi vetelee viimeisiään

2009-12-31T19:53:00.003+02:00

Kiitos kaikille kuluneesta koiravuodesta.

Kiitos koirieni kasvattajille Leena Kiviaholle Isoonkyröön sekä Jaana Kososelle Klaukkalaan maailman parhaista ystävistä. Jaanalle kiitokset ystävyydestä sekä Nekun trimmauksesta sekä kaikista neuvoista ja avusta pikkulikan kanssa.

Kiitos meidän agilitykouluttajille HSKH:ssa (Anne Viitanen ja Markku Laurén Toffeen justforfun-ryhmässä sekä Kari Mankinen, Lauri Närhi, Ari Rastas ja Susanna Turtiainen Nekun KITÄH-ryhmässä) ja Kelpokoiran Janita Leinoselle ja Jaakko Suoknuutille: paljon on taas opittu, suurta kärsivällisyyttä meikäläisten kanssa on tarvittu ja sitä on riittänyt! Kiitos kuluneesta myös kaikille treenikavereille sekä kaikille HSKHlaisille, paljon hienoja hetkiä ja ystäviä olen saanut koirineni tässä joukossa. Kiitos myös kerry- ja vehnäporukalle, varsinkin meidän mainiolle Agirotu-ryhmälle! Toivottavasti ensi vuonna tavataan taas Ylöjärvellä.

Haluan kiittää erityisesti Saunamäen perhettä. Koirat meidät lopullisesti yhdisti, vaikkakin naapureina alunperin tutustuttiin. Elton, Iiro ja Jere ovat jo koiraenkeleitä. Irlanninterrierit Solo ja Derik ovat nyt Toffeen ja Nekun sydänystävät. Yhteenaikaan en voinut puhelimessakaan sanoa Solon nimeä, sillä Toffee alkoi välittömästi vinkua ja etsiä poikaystäväänsä. Karkkikoirat viihtyvät Yläkalliontiellä niin erinomaisesti, että vierailut pitää lopettaa kiskomalla vastaanhangoittelevat tyttelit pannoistaan autoon. Toffee on kuulemma jo vuosien ajan kertonut Marja-Liisalle muuttavansa Solon luo. Kiitos Marja-Liisalle jälleen kerran jatkuvasta ja luotettavasta avusta koirien hoidossa, riippumatta siitä mikä vuorokauden aika on.

Karkkikoirat-termin lanseerasi Terävän Raila kuultuaan, että pennun nimeksi tuli Nekku. Kiitos siitä ja jatkuvasta ystävyydestä (vedit minut myös sosiaalisen median pariin!!!), whippettejä unohtamatta. Nekun myötä myös Weckströmit ovat tulleet elämäämme, sukulaisiksi suorastaan. Monet hauskat vertailut siskosten elämästä on parin viime vuoden aikana tehty, agilityä treenattu ja muuten vaan tavattu ja ystävystytty. Kiitos kuluneesta, ensi vuonna sama meno jatkuu!

Haluan myös kiittää näin vuoden lopussa siskojani Heleä ja Hannaa sekä tietysti vanhempiani, olette aina ottaneet minun koirani suureksi osaksi omaa elämäänne lämmöllä ja rakkaudella.

KAIKILLE KOIRAKAVEREILLE JA IHMISYSTÄVILLE ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2010! T. Toffee ja Nekku

Lomailua lumiukkojen kanssa

2009-12-29T17:11:00.005+02:00

Joululoma jatkuu lumisilla lakeuksilla. Pakkaset väistyivät ja tilalle saatiin lisää lunta nollakelissä. Vehnisten kohdallahan tuo tarkoittaa joko lumiukkoilua tai suojapukujen käyttöä. Olemme jo parina päivänä pystyneet tekemään kunnon pitkiä lenkkejä eikä kukaan ole karannut tai ontunut eikä ketään ole kannettu kotiin. Pitänee koputtaa puuta.

Tänään päätin revitellä ja antaa likkojen mennä, minustakin olisi ollut hauska kaatua hankeen ja tehdä lumienkeleitä. Erityisen mukavaa tästä kaikesta tekee tietysti se, että Nekkulin anturaongelmat on taas tältä erää ohi. Täytyy vaan olla kovin tarkkana, ettei anturoihin pääse syntymään halkeamia. Tyttönen, kun luulee olevansa kovinkin taitava sairaanhoitaja, mutta tuo jatkuva nuoleminen pääsääntöisesti aiheuttaa nämä tassukatastrofit.

Törmäsimme lenkkeilessämme oikein rotukoiraan. Vellamonrinteellä asustaa myös vehnäterrieriuros Vili, vajaan puolentoistavuodenikäinen Karafill-uros. Vili perheineen oli tulossa kaupungilta ja pysäyttivät autonsa meidän lauman kohdalle. Siinä sitten vaihdettiin kuulumiset ja yhteystiedot ja suunniteltiin jatkoon vehnistreffejä, kun olisimme taas Seinäjoella vierailulla.

Vehnätapaaminen onnistui kuviteltua nopeammin. Kiersimme reilun korttelin lenkin, kun takaisin tullessa Vili emäntineen tulikin sattumalta toista kautta vastaan. Nekku ja Vili löysivät heti yhteisen sävelen, kunnon vehnäpaini pantiin pystyyn.

Toffee tapansa mukaan ärsyyntyi tästä huonosta jalkakäytäväkäyttäytymisestä ja ärähti nuorisolle, mutta tyytyi sitten vain halveksien katsomaan hieman kauempaa paikalleen istumaan komennettuna ilman remmiä. Vohveli ei kyllä tiedä olevansa terrieri, vaikka se välillä terrieriotteita vähän yrittääkin. Siinä on maailman kultaisin koira ja uskollisin ystävä.

Päästin koirat takapihalla vielä kirmaamaan vapaina. Nekku joutui kahlaamaan kaulaa myöden lumessa, Emma kaivautui hankeen ja välillä Toffeekin osallistui paini- ja takaa-ajoleikkeihin. Kolme onnellista koiraa, joista tosin kaksi muistutti enemmän lumiukkoa, joutui sisällä suoraan kylpyhuoneeseen. Emma aivan kuin ravisti pienet lumihiutalehilseet olkapäiltään ja olisi ollut valmis vaikkapa näyttelykehiin. Nekku ja Toffee sulatettiin suihkun alla, näyttelylookista ei tietoakaan...

Viliä ja Häkkisen perhettä olisi kiva tavata myöhemminkin. Lupasivat osallistua kerry- ja vehnäleirille loppukeväästä. Toivottavasti tuo tapahtuma Virroilla onnistuu. Olisi hauska päästä mukaan, mutta mikäli Nekku jatkaa kellontarkkaa juoksuiluaan, estää se meidän osallistumisen.

Tapanin puuhasteluja ja sylikoira

2009-12-26T17:39:00.008+02:00

Nekun lenkit ovat nyt viime päivät olleet lyhyitä pissa- ja pökälelenkkejä tiiviisti remmissä anturan vuoksi. Raukka on ollut surkea ja usein seisoskellut vain kolmella tassulla. Eilen lähdimme kaikki päiväkävelylle. Nekun kanssa kuitenkin käännyimme varsin pian takaisin. Tosin sekä Toffee että Nekku jäivät paikoilleen tuijottamaan, lauman hajoaminen on vaikea paikka. Toffee kuitenkin suostui liikkumaan, mutta vähän väliä se vilkuili taaksepäin. Sain välillä kiskottua Nekkua pari metriä ja taas jäimme tuijottamaan kaikkoavaa laumaa.

Eilen iltapäivällä Nekku oli taas oma itsensä yrittäen kovasti leikkiä kissan kanssa. Niillä oli jo Nekun pentuaikana kieliongelma. Nekun häntä kun heiluttaa koko koiraa. Samankokoinen kissa istui keittiöjakkaralla, häntä myöskin heiluen, tosin hitaasti kiemurrellen. Nekku on tosi hyvä koirien kielessä, mutta yrittäessään lähestyä Viirua se saikin hämmästyksekseen salamannopean käpälänhuiskauksen viidellä terävällä kynnellä höystettynä. Nopea väistöreaktio pelasti pennun nenän. Se ei suinkaan lannistanut Nekun intoa ja kiinnostusta, nykyisin nähdäänkin nenien hierontaa ja Nekku auttaa kissaa pesuissa nuolemalla sen korvia ja päätä. Edelleenkin takaa-ajoleikeissä Viiru mahdollisimman nopeasti pelastautuu jonnekin korkealle koiran ulottumattomiin.

Tänään teimme sitten ihanassa pakkassäässä vähän pidemmän lenkin. Metsätiellä koirat olivat hetken aikaa vapaina, kunnes Nekun oikeasta takatassusta tippui töppönen pois. Varmaankin mielestään vankina ollut pikkulikka juoksi ympäri metsää sydämensä kyllyydestä eikä ottanut mitään luoksetulokutsuja kuuleviin korviinsa. Lopulta se palasi Toffeen ja Emman luo ja jäi kiinni. Puhdistin tassun lumesta ja panin töppösen takaisin.

Joen varrella on jalkapallokenttä, jonne päästimme koirat vapaiksi. Vapauden riemua vielä riitti, täysillä kentän toiseen päähän ja takaisin, välillä pikkumaistiaiset lumesta ja takaa-ajoleikki jatkui! Kovin pitkään koirat eivät kunnon hangessa viitsineet temmeltää. Ja jatkoimme matkaa takaisin päin. Nekku alkoi taas ontua, nyt oikeaa takatassuaan. Kannoimme sen lopun matkaa vuorotellen eikä pikkukoira yrittänytkään rimpuilla pois, vaan painautui tiiviisti syliin. Toffee oli ensin selvästi Nekusta huolissaan, mutta sitten vanha rouva taisi tuumata, että tuo matkustusmuoto voisi sopia senkin luille. Nekku painaa noin 12 kg, sitä jaksaakin kantaa, mutta 18 kg Toffee on kyllä eri juttu.

Perille päästyämme riisuin Nekkusen manttelista ja fleecehaalareista. Riisuessani takatassuista töppösiä Nekku huusi ja kiljui kivusta. En huomannut kummassakaan tassussa mitään vikaa, vasemmassa takatassussa on edelleen sidos, mutta koira tärisi ja painautui pitkäksi aikaa syliini. Kunpa Nekku osaisit kertoa, mikä oli hätänä! Kissan ilmestyttyä tarkastamaan tilannetta koira sinkosi sen perään kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Muuten on oltu kuin ellun kanat. Syöty kinkkua ja laatikoita, nukuttu, aktivointipelejä on ratkottu. Toki kaikki saunakoirat ovat myös saunoneet, sinne ollaan menossa nytkin.

Joulurauhaa tai jotain sen tapaista

2009-12-25T16:25:00.007+02:00

Joulun viettoon matkasimme Etelä-Pohjanmaalle, Seinäjoelle. Molemmat koirat ovat erinomaisia automatkustajia, joten tuo neljän tunnin matka yhden pissapysähdyksen taktiikalla (lähinnä kuitenkin kuskin takia) ei ole mikään ongelma. Matka siis taittui joululauluja laulaessa, laulukuoroon ei kumpikaan koirista osallistunut.

Huushollissa majailee nyt kolme tyytyväistä koiratyttöä ja yksi kissa, sen tyytyväisyydestä on vaikea mennä sanomaan mitään. Ainakin se pyrkii salamannopeasti avonaisesta ovesta ulos, toisaalta samalla vauhdilla kisuli palasi karkumatkaltaan, kun se kertaalleen onnistui pakoyrityksessään. Ilmeisesti 15 asteen pakkanen ei oikein sopinut sen herkälle hipiälle. Kolmas koira on sekarotuinen, paljon labradorinnoutajaa muistuttava, kohta kaksivuotias Emma ja kissa on maatiaskissa Viiru, sisareni lemmikkejä molemmat. Kaikki eläimet ovat kuin yhtä laumaa, joten jälleennäkemisen riemu ja samalla kaaos kaikkien törmäillessä edestakaisin oli jouluaattona suunnaton.

Joulupukki oli muistanut myös koiruleita (ja kissimirriä). Toffee konkarina osasi lahjoja odottaakin ja pyörremyrskyn tavoin se kävi pakettiensa kimppuun. Yksi lahjoista oli Dog Domino-aktivointipeli. Samantapaisia Toffeliini on ratkaissut ennenkin, eipä siinä siis kauan nokka tuhissut, kun peli oli pelattu. Ja sitten seuraavan paketin kimppuun. Se oli koko seurueen itse ansaittu keskipiste, niin kuin aina. Toffeen jäljiltä jää paljon paperi- ja pahvisilppua, onneksi varsin pienelle alueelle.

Nekku otti paketeista ensimmäisenä sellaisen, jossa oli selvästi luu sisällä. Sillä oli täysin epäuskoinen ilme, minulleko, aivanko varmasti? Varovasti se otti paketin suuhunsa ja kipitti pikaisesti eteiseen aarteineen. Hetken päästä Nekkunen palasi olohuoneen puolelle hieman avatun paketin kanssa. Selvästi yleinen, iloinen hälinä, paperien kahina ja muu lauma olohuoneessa houkutti enemmän kuin aarteen kätkeminen. Muutkin lahjansa Nekku availi ympäri taloa, niinpä revittyjä paperinpaloja löytyy edelleen yllätyksinä.

Nekkukin sai aktivointilelun. Se on sellainen muovipullo, jossa on puoleksi sisällä solmuköysi. Nameja saa, kun pulloa pyörittää tai ravistaa. Nekkuhan ei oikein osannut sitä vielä eilen illalla ratkaista (tänään se jo onnistuu). Vahingossa tuo lelu namuineen jäi siis muiden koirien saataville. Toffee otti lelun, mutta kyllästyi nopeasti. Emma kaappasi sen seuraavaksi, mutta kun Toffee huomasi tuon, yritti se saada lelua Emmalta takaisin suorastaan hyökäten Emman kimppuun. Ahneena koirana se ei luovuttanutkaan vanhemmalle ja laumahierarkiassa korkeammalla olevalle Toffeelle namipulloa, vaan rähinähän siitä seurasi. Ilmeisesti kukaan ei varsinaisesti purrut ketään, uhkaava tilanne oli lähinnä kovaäänistä haukkumista, hampaiden kalistelua ja leukojen louskuntaa, tosin lähietäisyydellä, terrierihän ei peruuta. Nopeasti tytöt saatiin vähän kauemmas toisistaan, hännät alkoivat heilua eikä vihamielisyyksistä sen koommin ole ollut tietoakaan. Lelu vietiin molempien ulottumattomiin ja joulurauha palasi lakeuksille.

Nekku kekkuilee

2009-12-23T22:31:00.006+02:00

Eilen työpäivän aikana Nekkunen oli sitten päättänyt tehdä selvää tuosta joulukalenteristaan, oltiinhan jo sentään päästy joulukuun 22. päivään. Yllättävää kyllä Toffeen kalenteriin ei oltu koskettu!

Illalla olimme Vantaan Kivistössä agilitytreeneissä. Treeniryhmäläisillä oli näköjään alkanut jo joululoma, sillä kuuden aikaan illalla ei paikalla ollut ketään. Parkkipaikalla ei jälkeäkään autoista, halli pimeänä. Kerrankin saimme ruhtinaalliset olosuhteet treenata Toffeen ja Nekun kanssa. Vasta myöhemmin paikalle saapui muita koirakoita.

Toffeehan on agilityeläkeläinen, jonka kanssa harrastetaan vain huvin vuoksi. Siitä on kohta kaksi vuotta, kun Toffee treeneissä loukkasi vasemman takatassunsa. Polvesta meni takaristiside, vamma vaati leikkaushoidon ja pitkän kuntoutuksen. Koskapa tyttö raskasrakenteisena vehnäterrierinä ei aiemminkaan oikein pärjännyt maksihyppyjen kanssa, en ole halunnut sitä enää enempää rasittaa ja altistaa loukkaantumisille. Niinpä agiura päättyi maksikakkosiin. Toffee rakastaa lajia ja minihypyt sopivat sille mainiosti. Koiran silmät loistavat ja muuten aivan hiljainen koira muuttuu innosta vikiseväksi, ohjaajaansa komentavaksi ja hyppiväksi karvaturriksi.

Nekun kanssa tuo agility on haasteellista. Neiti on nopea, mutta kyllästyy myös nopeasti ja on kiinnostunut lähinnä kaikesta muusta kentän laidalla tapahtuvasta, useinmiten jostain koirasta. Eilen meni oikeastaan varsin mukavasti, Susa rakensi meille vauhtiradan, kunnes irlanninterrierit Frida ja Olivia saapuivat paikalle. Nekku riemastui siitä niin, ettei malttanut housuissaan pysyä, saati sitten kentällä. Nekku rakastaa kaikkia koiria, mutta irlanninterriereitä aivan erityisesti. Toinen irskitytöistä ei kuitenkaan kentän laidalla kytkettynä sietänyt lainkaan Nekun ylenpalttisia ystävyydenosoituksia. Niinpä Nekku sai kunnon rökityksen, lähinnä henkisiä kärsimyksiä, jotka se liitti niihin muutamaan juuri tuolla kentän puolella sijainneeseen esteeseen. Mutta, mutta ...karkasi kuitenkin irskityttöjen perään toiselle puolelle hallia pariin otteeseen uudestaan.... Emme vielä toistaiseksi ole saaneet potkuja treeniryhmästä, vaikka radalta karkailu varmaakin siihen jo oikeuttaisi.

Tänään Nekku ei suostunut hyppäämään autoon. Ja myöhemmin lenkillä se linkutti kolmella jalalla. Vasemman takatassun polkuanturasta on pala pois. Puhdistin polkuanturan ja laitoin tassusalvaa ja siteen päälle, saas nähdä kuinka kauan tuo sukka jalassa saa olla. Alkaiskohan tästä meidän laumassa sentään jo joulurauha?

Joulun odotusta

2009-12-22T09:35:00.002+02:00

Lunta ja pakkasta, voiko jouluisempaa ja mukavampaa olla. Onneksi ainakin hetkeksi päästiin siitä koirien jatkuvasta pesemisestä. Eikä Toffeenkaan anturoiden väliin tällä kelillä lumipaakut edes tartu. Toki molemmilla neideillä on töppöset joka tassuun, muttei niitäkään viitsisi jatkuvasti päälle pukea, sillä jotta ne varmasti pysyvät siinä vauhdissa tassuissa, pitää tytteleille pukea myös fleecehaalarit päälle ja hikihän siinä tulee, vähintäänkin mammalle.

Koirulit ovat oppineet, mitä tarkoittaa "joulukalenteri". Sen kuultuaan molemmat siirtyvät välittömästi terassin ovelle. Verhoihin on nimittäin ripustettu roikkumaan kaksi nauhaa, joissa on pikkuruisia huopatöppösiä ja niissä numerot kahteenkymmeneenneljään. Jokaisen töppösen takana on pikkuinen pyykkipoika, johon sitten ripustetaan nameja. Siis ainakin Toffee on oppinut joulukalenteri-sanan, Nekku tapansa mukaan vaan tohottaa ja ryntäilee joka paikkaan.

Viime sunnuntaina olimme Nekun siskon Janen ja enon Geoffin luona kylässä. Voi sitä lumimyräkkää! Eipä se tuntunut koiria vaivaavan, lumi vaan pöllysi enemmän, kun siskokset painoivat menemään, pikku-Nekku päällimmäisenä yleisenä syyttäjänä. Kiitos Weckströmeille hauskasta illasta, erityiset kiitokset Marille erinomaisesta juustokakusta. Toivottavasti lumien sulamisvedet olohuoneessa kuivuivat ilman suurempia vahinkoja.