Keinu keinuni korkealle

Keinu on ollut yllättävän hankala este Nekulle, joka nykyisin tunnetaan myös Tötteröpää-nimellä. Tuttujen kesken pelkkä Tötterö riittää. Nuolemisen estoon tarkoitettu muovikauluri on nyt ollut Nekun päässä kuukauden päivät, koska reilu kolmannes haavasta kuitenkin tulehtui. Nekku sai vihdoin viime viikolla antibioottikuurin, jolla infektio saatiin nopeasti rauhoittumaan. Enää jäljellä on vähäinen punoitus, haava on kiinni eikä eritä mitään, mutta koska tässä on ollut näitä takapakkeja, olen vielä pitänyt kauluria koiralla.

Nekusta on kehittynyt varsin taitava liikkuja tuon hökötyksen kanssa. Tosin se on kyllä huvittavan näköistä, kun koira liikkuu ylpeästi nokka kohti taivasta, ettei kauluri vaan tökkää maata. Haluessaan haistella jotain se ensin pysähtyy niille sijoilleen. Sitten käännetään päätä niin, että pönttö osuu maahan. Sitten haistellaan tai etsitään maasta niitä ihania jäniksen papanoita, riittävästi tuoksuteltuaan koira kiskaisee koko komeuden taas kohti taivasta. Vasta sitten liike jatkuu.

Toivottavasti sairastelut alkavat olla taakse jäänyttä elämää. Nekku ja Toffee ovat taas (kaulurista huolimatta) alkaneet leikkimään keskenään. Ruoka maistuu Nekulle ja se tekisi taas pidempiä lenkkejäkin. Olen siis pikku hiljaa kääntämässä katsetta uusiin haasteisiin ja suunnitellaan agilityssäkin treenikentille paluuta.

Viimeinen yksittäinen este, jonka kanssa on painittu, on keinu. Jostain syystä emme oikein tahtoneet edistyä sen treenaamisessa. Nekulle opetettiin keinua alunperin niin, että keinu tuettiin yläasentoon. Koiraa juoksutettiin sitten namin avulla yläkontaktille ja nostettiin sitten sieltä pois. Hyvin meni. Sitten mukaan keinun pieni heilahdus, edelleen koira nostettiin pois esteeltä. Tähän edistyminen sitten tyssäsikin, joskus koira hi-taaaaaaasti kiipesi keinun, joskus hyppäsi pois ennen heilahdusta. Olin jo heittämässä hanskat tiskiin koko harrastuksen kanssa.

Kesällä etsin vinkkejä netistä keinuongelmien kohtaamiseen. Joku oli tehnyt pikku keinun vanhan pirttipöydän penkin kannesta ja opettanut minimaallisella keinahduksella esteen koiralle. Koska kapea, korkea ja heilahtava este oli Nekusta liian pelottava, ajattelin, että tuo minikeinu voisi toimia meillekin. Taas marssin mökillä ideoitteni kanssa isän verstaalle. Normaali keinu on pituudeltaan 365-425 cm, keinun keskellä olevan tukijalan korkeus tulee olla 1/6-osa keinun pituudesta (määrää keinun nousukulman). Teimme siis muutamasta lankusta noin 30 senttiä leveän ja 2 metriä pitkän keinulaudan.

Ensin juoksutin Nekkua laudalla, joka oli ihan maassa kiinni. Tässä muuten oli koko homman haasteellisin vaihe, sillä saaressa ei todellakaan meinannut sellaista paikkaa löytyä, mihin keinulaudan olisi saanut tukevasti maahan ilman keikkumista. Päämökin ja pikkusaunamökin välinen käytävä sitten loppujen lopuksi uhrattiin tähän tarkoitukseen, mitä ei agilityn eteen tekisi. Namin avulla Nekku saatiin laudalle, pysähtymään laudan loppuun ja vasta sanallisella käskyllä poistumaan kontaktilta. Muiden kontaktien kanssa haluan 2on2off:t, mutta jo alkeiskurssilla Leinosen Janita totesi, että alle 15 kg koirilla keinulla sellainen kontaktisuoritus voi olla vaarallinen, koska koiran takapään paino ei välttämättä riitä pitämään keinua maassa. Niinpä Nekku opetettiin vain juoksemaan laudan loppuun.

Kakkosvaiheeseen siirryttiin, kun Nekku epäröimättä juoksi laudan ja pysähtyi haluttuun paikkaan. Laitoin laudan keskikohdan alle harjanvarren paksuisen riman, joka nosti toisen pään laudasta muutaman senttimetrin maasta. Yllättävän reippaasti tyttö kohtasi uuden haasteen. Keinahdus oli siis minimaallinen, mutta keinahdus kuitenkin. Ja pienen pieni kolahdus, eikä sekään hätkäyttänyt koiraa. Lisättiin vauhtia niin, että koira tuli laudalle laukalla ja jatkoi laukalla keinahduksesta huolimatta kontaktille, jossa pysähdys ja luvalla pois. Taas toistoja niin, että päästiin virheittä kymmenen peräkkäistä suoritusta. Kymmenen toiston treenejä tehtiin varmaan kolmesta neljään kertaan päivässä.

Olin varautunut, että jokaista vaihetta treenataan vähintään sata toistoa kutakin. Turtiaisen Susanna nimittäin kerran tuskastellessani Nekun kanssa treenaamisen haasteellisuutta sanoi: juu, kyllä Kekku oppii, mutta jos normaali vehnä vaatii kymmenen toistoa jonkun asian oppimiseen, niin Nekku tarvitsee sata..... Keskimäärin eri vaiheisiin meni kuitenkin noin kolmekymmentä toistoa. Kun Nekku selvästi tiesi, mitä haluan, suoritti nopeasti, innokkaasti, epäröimättä ja virheettömästi esteen kymmenen kertaa peräkkäin, siirryttiin haasteessa eteenpäin.


Seuraavaksi otettiin uusiokäyttöön aiemmin hyppytreenejä varten laukkaohjuriksi halkaistu noin kymmensenttinen muoviputki, jotain viemäröintiin tarkoitettua rakennusputkea se on. Nyt se pääsi siis keinun saranaksi. Pikku hiljaa muoviputken alle lisättiin kakkosnelosia. Kahdesta sadasta senttimetristä kuudesosa on 33,33333 cm, se toisi oikean nousukulman aitoon keinuun nähden. Siihen ei ihan ehditty treenaamisessa päästä loman loppumisen ja sairastelun takia. Lisäksi tämä pikkukeinu tarvitsee vielä hienosäätöä. Nekun vauhti nimittäin nousi itseluottamuksen myötä jo sellaiseksi, että keinulaudasta tuli osin liukumäki. Eipä tuntunut tyttöä haittaavan, mutta joku karhennus siihen keinulautaan on saatava.

Toivottavasti sairasloma on kohta loppu. Luulen, että täytyy keinun kanssa tehdä pikakertaus, kun tässä on niin pitkä tauko takana. Mutta kyllä se oikeakin keinu pian keinuu myös Nekkusen toimesta!