Vanha vuosi vetelee viimeisiään

Kiitos kaikille kuluneesta koiravuodesta.

Kiitos koirieni kasvattajille Leena Kiviaholle Isoonkyröön sekä Jaana Kososelle Klaukkalaan maailman parhaista ystävistä. Jaanalle kiitokset ystävyydestä sekä Nekun trimmauksesta sekä kaikista neuvoista ja avusta pikkulikan kanssa.

Kiitos meidän agilitykouluttajille HSKH:ssa (Anne Viitanen ja Markku Laurén Toffeen justforfun-ryhmässä sekä Kari Mankinen, Lauri Närhi, Ari Rastas ja Susanna Turtiainen Nekun KITÄH-ryhmässä) ja Kelpokoiran Janita Leinoselle ja Jaakko Suoknuutille: paljon on taas opittu, suurta kärsivällisyyttä meikäläisten kanssa on tarvittu ja sitä on riittänyt! Kiitos kuluneesta myös kaikille treenikavereille sekä kaikille HSKHlaisille, paljon hienoja hetkiä ja ystäviä olen saanut koirineni tässä joukossa. Kiitos myös kerry- ja vehnäporukalle, varsinkin meidän mainiolle Agirotu-ryhmälle! Toivottavasti ensi vuonna tavataan taas Ylöjärvellä.

Haluan kiittää erityisesti Saunamäen perhettä. Koirat meidät lopullisesti yhdisti, vaikkakin naapureina alunperin tutustuttiin. Elton, Iiro ja Jere ovat jo koiraenkeleitä. Irlanninterrierit Solo ja Derik ovat nyt Toffeen ja Nekun sydänystävät. Yhteenaikaan en voinut puhelimessakaan sanoa Solon nimeä, sillä Toffee alkoi välittömästi vinkua ja etsiä poikaystäväänsä. Karkkikoirat viihtyvät Yläkalliontiellä niin erinomaisesti, että vierailut pitää lopettaa kiskomalla vastaanhangoittelevat tyttelit pannoistaan autoon. Toffee on kuulemma jo vuosien ajan kertonut Marja-Liisalle muuttavansa Solon luo. Kiitos Marja-Liisalle jälleen kerran jatkuvasta ja luotettavasta avusta koirien hoidossa, riippumatta siitä mikä vuorokauden aika on.

Karkkikoirat-termin lanseerasi Terävän Raila kuultuaan, että pennun nimeksi tuli Nekku. Kiitos siitä ja jatkuvasta ystävyydestä (vedit minut myös sosiaalisen median pariin!!!), whippettejä unohtamatta. Nekun myötä myös Weckströmit ovat tulleet elämäämme, sukulaisiksi suorastaan. Monet hauskat vertailut siskosten elämästä on parin viime vuoden aikana tehty, agilityä treenattu ja muuten vaan tavattu ja ystävystytty. Kiitos kuluneesta, ensi vuonna sama meno jatkuu!

Haluan myös kiittää näin vuoden lopussa siskojani Heleä ja Hannaa sekä tietysti vanhempiani, olette aina ottaneet minun koirani suureksi osaksi omaa elämäänne lämmöllä ja rakkaudella.

KAIKILLE KOIRAKAVEREILLE JA IHMISYSTÄVILLE ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2010! T. Toffee ja Nekku

Lomailua lumiukkojen kanssa

Joululoma jatkuu lumisilla lakeuksilla. Pakkaset väistyivät ja tilalle saatiin lisää lunta nollakelissä. Vehnisten kohdallahan tuo tarkoittaa joko lumiukkoilua tai suojapukujen käyttöä. Olemme jo parina päivänä pystyneet tekemään kunnon pitkiä lenkkejä eikä kukaan ole karannut tai ontunut eikä ketään ole kannettu kotiin. Pitänee koputtaa puuta.

Tänään päätin revitellä ja antaa likkojen mennä, minustakin olisi ollut hauska kaatua hankeen ja tehdä lumienkeleitä. Erityisen mukavaa tästä kaikesta tekee tietysti se, että Nekkulin anturaongelmat on taas tältä erää ohi. Täytyy vaan olla kovin tarkkana, ettei anturoihin pääse syntymään halkeamia. Tyttönen, kun luulee olevansa kovinkin taitava sairaanhoitaja, mutta tuo jatkuva nuoleminen pääsääntöisesti aiheuttaa nämä tassukatastrofit.

Törmäsimme lenkkeilessämme oikein rotukoiraan. Vellamonrinteellä asustaa myös vehnäterrieriuros Vili, vajaan puolentoistavuodenikäinen Karafill-uros. Vili perheineen oli tulossa kaupungilta ja pysäyttivät autonsa meidän lauman kohdalle. Siinä sitten vaihdettiin kuulumiset ja yhteystiedot ja suunniteltiin jatkoon vehnistreffejä, kun olisimme taas Seinäjoella vierailulla.

Vehnätapaaminen onnistui kuviteltua nopeammin. Kiersimme reilun korttelin lenkin, kun takaisin tullessa Vili emäntineen tulikin sattumalta toista kautta vastaan. Nekku ja Vili löysivät heti yhteisen sävelen, kunnon vehnäpaini pantiin pystyyn.

Toffee tapansa mukaan ärsyyntyi tästä huonosta jalkakäytäväkäyttäytymisestä ja ärähti nuorisolle, mutta tyytyi sitten vain halveksien katsomaan hieman kauempaa paikalleen istumaan komennettuna ilman remmiä. Vohveli ei kyllä tiedä olevansa terrieri, vaikka se välillä terrieriotteita vähän yrittääkin. Siinä on maailman kultaisin koira ja uskollisin ystävä.

Päästin koirat takapihalla vielä kirmaamaan vapaina. Nekku joutui kahlaamaan kaulaa myöden lumessa, Emma kaivautui hankeen ja välillä Toffeekin osallistui paini- ja takaa-ajoleikkeihin. Kolme onnellista koiraa, joista tosin kaksi muistutti enemmän lumiukkoa, joutui sisällä suoraan kylpyhuoneeseen. Emma aivan kuin ravisti pienet lumihiutalehilseet olkapäiltään ja olisi ollut valmis vaikkapa näyttelykehiin. Nekku ja Toffee sulatettiin suihkun alla, näyttelylookista ei tietoakaan...

Viliä ja Häkkisen perhettä olisi kiva tavata myöhemminkin. Lupasivat osallistua kerry- ja vehnäleirille loppukeväästä. Toivottavasti tuo tapahtuma Virroilla onnistuu. Olisi hauska päästä mukaan, mutta mikäli Nekku jatkaa kellontarkkaa juoksuiluaan, estää se meidän osallistumisen.

Tapanin puuhasteluja ja sylikoira

Nekun lenkit ovat nyt viime päivät olleet lyhyitä pissa- ja pökälelenkkejä tiiviisti remmissä anturan vuoksi. Raukka on ollut surkea ja usein seisoskellut vain kolmella tassulla. Eilen lähdimme kaikki päiväkävelylle. Nekun kanssa kuitenkin käännyimme varsin pian takaisin. Tosin sekä Toffee että Nekku jäivät paikoilleen tuijottamaan, lauman hajoaminen on vaikea paikka. Toffee kuitenkin suostui liikkumaan, mutta vähän väliä se vilkuili taaksepäin. Sain välillä kiskottua Nekkua pari metriä ja taas jäimme tuijottamaan kaikkoavaa laumaa.

Eilen iltapäivällä Nekku oli taas oma itsensä yrittäen kovasti leikkiä kissan kanssa. Niillä oli jo Nekun pentuaikana kieliongelma. Nekun häntä kun heiluttaa koko koiraa. Samankokoinen kissa istui keittiöjakkaralla, häntä myöskin heiluen, tosin hitaasti kiemurrellen. Nekku on tosi hyvä koirien kielessä, mutta yrittäessään lähestyä Viirua se saikin hämmästyksekseen salamannopean käpälänhuiskauksen viidellä terävällä kynnellä höystettynä. Nopea väistöreaktio pelasti pennun nenän. Se ei suinkaan lannistanut Nekun intoa ja kiinnostusta, nykyisin nähdäänkin nenien hierontaa ja Nekku auttaa kissaa pesuissa nuolemalla sen korvia ja päätä. Edelleenkin takaa-ajoleikeissä Viiru mahdollisimman nopeasti pelastautuu jonnekin korkealle koiran ulottumattomiin.

Tänään teimme sitten ihanassa pakkassäässä vähän pidemmän lenkin. Metsätiellä koirat olivat hetken aikaa vapaina, kunnes Nekun oikeasta takatassusta tippui töppönen pois. Varmaankin mielestään vankina ollut pikkulikka juoksi ympäri metsää sydämensä kyllyydestä eikä ottanut mitään luoksetulokutsuja kuuleviin korviinsa. Lopulta se palasi Toffeen ja Emman luo ja jäi kiinni. Puhdistin tassun lumesta ja panin töppösen takaisin.

Joen varrella on jalkapallokenttä, jonne päästimme koirat vapaiksi. Vapauden riemua vielä riitti, täysillä kentän toiseen päähän ja takaisin, välillä pikkumaistiaiset lumesta ja takaa-ajoleikki jatkui! Kovin pitkään koirat eivät kunnon hangessa viitsineet temmeltää. Ja jatkoimme matkaa takaisin päin. Nekku alkoi taas ontua, nyt oikeaa takatassuaan. Kannoimme sen lopun matkaa vuorotellen eikä pikkukoira yrittänytkään rimpuilla pois, vaan painautui tiiviisti syliin. Toffee oli ensin selvästi Nekusta huolissaan, mutta sitten vanha rouva taisi tuumata, että tuo matkustusmuoto voisi sopia senkin luille. Nekku painaa noin 12 kg, sitä jaksaakin kantaa, mutta 18 kg Toffee on kyllä eri juttu.

Perille päästyämme riisuin Nekkusen manttelista ja fleecehaalareista. Riisuessani takatassuista töppösiä Nekku huusi ja kiljui kivusta. En huomannut kummassakaan tassussa mitään vikaa, vasemmassa takatassussa on edelleen sidos, mutta koira tärisi ja painautui pitkäksi aikaa syliini. Kunpa Nekku osaisit kertoa, mikä oli hätänä! Kissan ilmestyttyä tarkastamaan tilannetta koira sinkosi sen perään kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Muuten on oltu kuin ellun kanat. Syöty kinkkua ja laatikoita, nukuttu, aktivointipelejä on ratkottu. Toki kaikki saunakoirat ovat myös saunoneet, sinne ollaan menossa nytkin.

Joulurauhaa tai jotain sen tapaista

Joulun viettoon matkasimme Etelä-Pohjanmaalle, Seinäjoelle. Molemmat koirat ovat erinomaisia automatkustajia, joten tuo neljän tunnin matka yhden pissapysähdyksen taktiikalla (lähinnä kuitenkin kuskin takia) ei ole mikään ongelma. Matka siis taittui joululauluja laulaessa, laulukuoroon ei kumpikaan koirista osallistunut.

Huushollissa majailee nyt kolme tyytyväistä koiratyttöä ja yksi kissa, sen tyytyväisyydestä on vaikea mennä sanomaan mitään. Ainakin se pyrkii salamannopeasti avonaisesta ovesta ulos, toisaalta samalla vauhdilla kisuli palasi karkumatkaltaan, kun se kertaalleen onnistui pakoyrityksessään. Ilmeisesti 15 asteen pakkanen ei oikein sopinut sen herkälle hipiälle. Kolmas koira on sekarotuinen, paljon labradorinnoutajaa muistuttava, kohta kaksivuotias Emma ja kissa on maatiaskissa Viiru, sisareni lemmikkejä molemmat. Kaikki eläimet ovat kuin yhtä laumaa, joten jälleennäkemisen riemu ja samalla kaaos kaikkien törmäillessä edestakaisin oli jouluaattona suunnaton.

Joulupukki oli muistanut myös koiruleita (ja kissimirriä). Toffee konkarina osasi lahjoja odottaakin ja pyörremyrskyn tavoin se kävi pakettiensa kimppuun. Yksi lahjoista oli Dog Domino-aktivointipeli. Samantapaisia Toffeliini on ratkaissut ennenkin, eipä siinä siis kauan nokka tuhissut, kun peli oli pelattu. Ja sitten seuraavan paketin kimppuun. Se oli koko seurueen itse ansaittu keskipiste, niin kuin aina. Toffeen jäljiltä jää paljon paperi- ja pahvisilppua, onneksi varsin pienelle alueelle.

Nekku otti paketeista ensimmäisenä sellaisen, jossa oli selvästi luu sisällä. Sillä oli täysin epäuskoinen ilme, minulleko, aivanko varmasti? Varovasti se otti paketin suuhunsa ja kipitti pikaisesti eteiseen aarteineen. Hetken päästä Nekkunen palasi olohuoneen puolelle hieman avatun paketin kanssa. Selvästi yleinen, iloinen hälinä, paperien kahina ja muu lauma olohuoneessa houkutti enemmän kuin aarteen kätkeminen. Muutkin lahjansa Nekku availi ympäri taloa, niinpä revittyjä paperinpaloja löytyy edelleen yllätyksinä.

Nekkukin sai aktivointilelun. Se on sellainen muovipullo, jossa on puoleksi sisällä solmuköysi. Nameja saa, kun pulloa pyörittää tai ravistaa. Nekkuhan ei oikein osannut sitä vielä eilen illalla ratkaista (tänään se jo onnistuu). Vahingossa tuo lelu namuineen jäi siis muiden koirien saataville. Toffee otti lelun, mutta kyllästyi nopeasti. Emma kaappasi sen seuraavaksi, mutta kun Toffee huomasi tuon, yritti se saada lelua Emmalta takaisin suorastaan hyökäten Emman kimppuun. Ahneena koirana se ei luovuttanutkaan vanhemmalle ja laumahierarkiassa korkeammalla olevalle Toffeelle namipulloa, vaan rähinähän siitä seurasi. Ilmeisesti kukaan ei varsinaisesti purrut ketään, uhkaava tilanne oli lähinnä kovaäänistä haukkumista, hampaiden kalistelua ja leukojen louskuntaa, tosin lähietäisyydellä, terrierihän ei peruuta. Nopeasti tytöt saatiin vähän kauemmas toisistaan, hännät alkoivat heilua eikä vihamielisyyksistä sen koommin ole ollut tietoakaan. Lelu vietiin molempien ulottumattomiin ja joulurauha palasi lakeuksille.

Nekku kekkuilee

Eilen työpäivän aikana Nekkunen oli sitten päättänyt tehdä selvää tuosta joulukalenteristaan, oltiinhan jo sentään päästy joulukuun 22. päivään. Yllättävää kyllä Toffeen kalenteriin ei oltu koskettu!

Illalla olimme Vantaan Kivistössä agilitytreeneissä. Treeniryhmäläisillä oli näköjään alkanut jo joululoma, sillä kuuden aikaan illalla ei paikalla ollut ketään. Parkkipaikalla ei jälkeäkään autoista, halli pimeänä. Kerrankin saimme ruhtinaalliset olosuhteet treenata Toffeen ja Nekun kanssa. Vasta myöhemmin paikalle saapui muita koirakoita.

Toffeehan on agilityeläkeläinen, jonka kanssa harrastetaan vain huvin vuoksi. Siitä on kohta kaksi vuotta, kun Toffee treeneissä loukkasi vasemman takatassunsa. Polvesta meni takaristiside, vamma vaati leikkaushoidon ja pitkän kuntoutuksen. Koskapa tyttö raskasrakenteisena vehnäterrierinä ei aiemminkaan oikein pärjännyt maksihyppyjen kanssa, en ole halunnut sitä enää enempää rasittaa ja altistaa loukkaantumisille. Niinpä agiura päättyi maksikakkosiin. Toffee rakastaa lajia ja minihypyt sopivat sille mainiosti. Koiran silmät loistavat ja muuten aivan hiljainen koira muuttuu innosta vikiseväksi, ohjaajaansa komentavaksi ja hyppiväksi karvaturriksi.

Nekun kanssa tuo agility on haasteellista. Neiti on nopea, mutta kyllästyy myös nopeasti ja on kiinnostunut lähinnä kaikesta muusta kentän laidalla tapahtuvasta, useinmiten jostain koirasta. Eilen meni oikeastaan varsin mukavasti, Susa rakensi meille vauhtiradan, kunnes irlanninterrierit Frida ja Olivia saapuivat paikalle. Nekku riemastui siitä niin, ettei malttanut housuissaan pysyä, saati sitten kentällä. Nekku rakastaa kaikkia koiria, mutta irlanninterriereitä aivan erityisesti. Toinen irskitytöistä ei kuitenkaan kentän laidalla kytkettynä sietänyt lainkaan Nekun ylenpalttisia ystävyydenosoituksia. Niinpä Nekku sai kunnon rökityksen, lähinnä henkisiä kärsimyksiä, jotka se liitti niihin muutamaan juuri tuolla kentän puolella sijainneeseen esteeseen. Mutta, mutta ...karkasi kuitenkin irskityttöjen perään toiselle puolelle hallia pariin otteeseen uudestaan.... Emme vielä toistaiseksi ole saaneet potkuja treeniryhmästä, vaikka radalta karkailu varmaakin siihen jo oikeuttaisi.

Tänään Nekku ei suostunut hyppäämään autoon. Ja myöhemmin lenkillä se linkutti kolmella jalalla. Vasemman takatassun polkuanturasta on pala pois. Puhdistin polkuanturan ja laitoin tassusalvaa ja siteen päälle, saas nähdä kuinka kauan tuo sukka jalassa saa olla. Alkaiskohan tästä meidän laumassa sentään jo joulurauha?

Joulun odotusta

Lunta ja pakkasta, voiko jouluisempaa ja mukavampaa olla. Onneksi ainakin hetkeksi päästiin siitä koirien jatkuvasta pesemisestä. Eikä Toffeenkaan anturoiden väliin tällä kelillä lumipaakut edes tartu. Toki molemmilla neideillä on töppöset joka tassuun, muttei niitäkään viitsisi jatkuvasti päälle pukea, sillä jotta ne varmasti pysyvät siinä vauhdissa tassuissa, pitää tytteleille pukea myös fleecehaalarit päälle ja hikihän siinä tulee, vähintäänkin mammalle.

Koirulit ovat oppineet, mitä tarkoittaa "joulukalenteri". Sen kuultuaan molemmat siirtyvät välittömästi terassin ovelle. Verhoihin on nimittäin ripustettu roikkumaan kaksi nauhaa, joissa on pikkuruisia huopatöppösiä ja niissä numerot kahteenkymmeneenneljään. Jokaisen töppösen takana on pikkuinen pyykkipoika, johon sitten ripustetaan nameja. Siis ainakin Toffee on oppinut joulukalenteri-sanan, Nekku tapansa mukaan vaan tohottaa ja ryntäilee joka paikkaan.

Viime sunnuntaina olimme Nekun siskon Janen ja enon Geoffin luona kylässä. Voi sitä lumimyräkkää! Eipä se tuntunut koiria vaivaavan, lumi vaan pöllysi enemmän, kun siskokset painoivat menemään, pikku-Nekku päällimmäisenä yleisenä syyttäjänä. Kiitos Weckströmeille hauskasta illasta, erityiset kiitokset Marille erinomaisesta juustokakusta. Toivottavasti lumien sulamisvedet olohuoneessa kuivuivat ilman suurempia vahinkoja.