Tänään käytiin sitten vihdoin viimein testaamassa Hyvinkään Koirakylpylä. Mahtava paikka. Olin suunnitellut Toffeen viemistä sinne jo pitkään, mutta Nekun takia en ole viitsinyt. Toffeehan rakastaa vesileikkejä, uimista ja kapulanhakemista. Nekku sen sijaan on toistaiseksi tyytynyt kahlailuun ja rannalla räksyttämiseen. Nyt luin kylpylän kotisivuilta, että koirille voi varata kouluttajan ja uimaopetusta on mahdollista saada.
Heti kun saavuttiin kylpylään ja allashuoneeseen, tuntui että Toffee tietää tasan tarkkaan, mistä hommassa on kyse. Meitä vastassa oli Vuorelan Lotta, joka muisti meidät agilitystä ja erityisesti Toffeen loukkaantumisesta. Itselleni ei ollut jäänyt mieleen, että Lotta oli silloin Riihimäen hallilla paikalla, kun onnettomuus sattui. Lotta kyseli kovasti Toffeen kuntoutumisesta ja kertoi käyttäneensä luennoissaan Toffeen loukkaantumista esimerkkinä. Toffee on siis tietämättään tähti!
Koirat suihkutettiin ensin ja molemmille laitettiin uimaliivit päälle. Veneillessä tytöt ovat tottuneet jo pelastusliivien käyttöön, joten niiden pitäminen ei ollut mikään juttu. Altaan kolmessa kulmassa on rampit, joita pitkin koirien on mahdollista helposti mennä altaaseen ja nousta sieltä pois. Ensin opetettiin Toffeelle ramppien käyttö. Lotta meni märkäpuku päällä altaaseen Toffeen kanssa eikä koiralle tuon ensimäisen altaaseen menon jälkeen rampit tuottaneet minkälaista päänvaivaa. Minun oli määrä altaan reunalta kannustaa ja ohjata koira altaan toisessa päässä rampille. Saman tien tytölle aloitettiin pallon heitto ja siellä se pallon kanssa polski. Polskiminen on väärä sana ja pitäisi jättää Nekun uimisen kuvaamiseen. Toffee siis ui sulavasti pallo suussa, välillä se käväisi altaan reunalla, mutta palasi taas uimaan, pallo edelleen suussa. Välillä se antoi pallon heitettäväksi. Toffeliini todellakin nautti täysin siemauksin.
Nekun annettiin ensin katsoa Toffeen uimista ja palloa hakua. Sitten koira ohjattiin rampille. Lotta otti kahvasta kiinni ja veti koiran veden varaan. Nekku harasi kaikilla tassuillaan vastaan, mutta alkoi urheasti polskia, piti päätään koko joutsenkaulansa pituudella veden yläpuolella ja pystyasennossa läiski etutassuillaan henkensä edestä vettä. Lotta nauroi Nekun hännälle, joka vispasi vimmatusti, koira yritti pitää tasapainoaan sillä ja vispaahan se aina muutenkin. Lotta piti koirasta kiinni ja ohjasi altaan toiseen päähän. Ja uudestaan, ja vielä kerran, nyt Lotta ei enää pitänyt Nekusta kiinni, kun se ui, ainoastaan rampilta se edelleen vedettiin veteen. Toffee ui välillä Nekun edellä, en tiedä, halusiko se tarkistaa, että pikkuinen oli turvassa vai halusiko se kannustaa Nekkua, että tämähän on helppoa ja hauskaa.
Seuraavaksi otettiin mukaan narulelu. Lelu heitettiin muutaman metrin päähän Nekun eteen, koiruli yritti venyttää itsensä niin pitkäksi kuin mahdollista, muttei saanut lelua ilman uintia. Jälleen pikkuveto kahvasta, jotta koira joutui veden varaan. Heti, kun se sai lelun suuhunsa, Nekun uinti rauhottui ja se löysi hienosti uintitekniikan. Pää pintaa myöden, äänetöntä liikettä takatassuja hienosti käyttäen häntä vartalon jatkeena. Ja taas tytön vauhtia ihailtiin. No kun se takapään moottori saatiin mukaan... Muutaman kerran edestakaisin, aina se kohta, missä piti heittäytyä veden varaan ja alkaa uida, jänskätti koiraa niin paljon, että auttaa piti. Itsevarmuus kuitenkin kehittyi niin paljon, että pari viimeistä siivua koira itse suorastaan hyppäsi rampilta veteen lelun perässä! Uskomatonta.
Vuoron lopussa terrieritytöt näyttivät Lotalle vielä mallia, miten "sidostesukka kestää" -tyyppisesti voi allasta kiertää. Samppoo- ja hoitoainepesut altaasta noustua ja kunnollinen kuivaus ennen kotiin lähtöä. Fleecehaalarit vielä niskaan, ettei autossa tullut vilu. Moottoritiellä tyytyväinen kuorsaus säesti matkantekoa. Seuraava aika varattiin jo!
maanantai 29. maaliskuuta 2010
torstai 25. maaliskuuta 2010
Tämä treeniviikko
Nekku on onneksi tervehtynyt. Virtaa taas riittäisi. Nyt sitten minun flunssani on taas pitänyt lenkkeilyt minimissään. Voiko ihminen saada flunssatartunnan koiraltaan?
Meillä oli kuitenkin tiistaina tämän hallikauden Toffeen viimeiset ohjatut treenit. En siis malttanut jättää niitä väliin, vaikka ääni muistutti lähinnä varista ja kurkku hiekkapaperia. Ajattelin, etten itse juokse, vaan tehdään vaan joku lyhyt juttu, missä voin olla paikoillani. Anne oli tehnyt meille kuitenkin taas aivan valtavan hauskan radan, jota muuten suunnitteli johonkin kisaan kolmosluokan radan osaksi, ja pakkohan sitä oli kokeilla.
Henki meinasi loppua eikä viimeisille esteille tahtonut ehtiä millään Toffeen mukaan, onneksi koira irtoaa ja lukee esteitä niitä älyttömän hyvin. Tosin putki puomin ylösmenon ympärillä aiheutti päänvaivaa. Suoraan tuon edessä oli hyppy, hypyltä putkeen, takaisin hypylle ja jaakotuksella puomille. Putkeenhan se Toffee meni, ja vielä uudestaan ja uudestaan, muutaman ympyrän jälkeen se malttoi kuunnella sen verran, että päästiin puomikin suorittamaan. Uusintakierroksella juoksin puomin suuntaisesti enkä jäänyt putken kohdalle odottelemaan ja tuo liikkeeni veti Toffeen heti oikein puomille putken ohi. Pitäisi vaan luottaa ohjauksen ja liikkeen voimaan eikä jäädä varmistelemaan.
Seuraavaksi treenataankin Toffeen kanssa ohjatusti vasta, kun päästään Ojankoon. Valitettavasti Viitasen Anne ei enää kouluta justforfun-ryhmää, onneksi toinen viime kesäisistä kouluttajista Laurénin Markku jatkaa meidän kanssa. Kiitos Anne tosi mukavista treeneistä, radat ovat olleet haastavia, mutta jff-asenteella, meillä oli Toffeen kanssa aivan älyttömän hauskaa.
Raila ja Leya olivat mukana torstaitreeneissä. Toffee ja Leya harjoittelivat vuoron perään. Mikä sopi näille innokkaille koirille. Raila oli Tehis-treeneissä saanut kotiläksyksi niistojen treenaamisen, niinpä hän olikin suunnitellut sellaisen harjoituksen. Temppu ei sinänsä ole meille Toffeen kanssa mikään ongelma, varsinkin, kun olen tuota niistämistä kovasti tällä viikolla treenannut ;). Vitsi, vitsi. Agilityssä niisto on uusi juttu, mutta sen Toffee äkkäsi heti, hyppy nuollen siivekettä. Muuten kuulemma ohjaan Toffeeta heittämällä ja kovin lepsusti, mikä varmasti pitää paikkansa ja onhan se väärin koirulia kohtaan. Lisäksi tuo paha tapa tarttuu herkästi Nekun ohjaukseen.
Kävihän se Nekkukin kokeilemassa, mutta kun ei pysynyt lainkaan lapasessa häiriön alla, niin neiti pantiin taas miettimään tekosiaan autoon. Kolmas kerta toden sanoi. Sitten taas maltettiin Leyasta huolimatta tehdä töitä. Keinun ja puomin kanssa on mennyt takapakkia, koira ei erota niitä toisistaan. Näin ainakin Sporttikoirahallilla, sillä muualla ei nyt ole keinua tehtykään, puomin se sen sijaan suorittaa muualla tutun vaihdikkaasti. Juvanmalmin hallilla Nekku menee puomin ensimmäisellä kerralla tosi varovasti ikään kuin odottaen koska keinu alkaa kallistua. Samoin keinulla himmaillaan. Muuten, kunhan alkuun päästiin, homma oli vauhdikasta ja innokasta. Rengas oli estesarjan viimeisenä, renkaan oikeaa suoritusta varmistettiin namikipolla. Kepeillä treenasin sivuirtoamista, hyvin tyttö pysyy pujottelussa loppuun asti ja kääntyy viimeistä keppiä nuollen irtoamiseni suuntaan, jes!
Treenien päätteeksi kävimme melkein tunnin jäähdyttelylenkillä Railan ja wiipottimien kanssa. Nekku ei taaskaan meinannut housuissaan pysyä, niin paljon ihania kavereita. Lopulta oli riittävästi pussailtu ja pääsimme sitä Nekun "7 kilometriä tunnissa" -vauhtia eteenpäin. Kevät on tullut. Karkkikoirat pääsivät pesulle lenkin jälkeen, kun molemmat olivat kainaloita myöten ravassa. Ihanaa! Kiitos Raila taas kerran treeniseurasta ja loistavista ajatuksista ja huomioista. Olette ihan ykköshäirikköjä, tervetuloa uudestaan.
Meillä oli kuitenkin tiistaina tämän hallikauden Toffeen viimeiset ohjatut treenit. En siis malttanut jättää niitä väliin, vaikka ääni muistutti lähinnä varista ja kurkku hiekkapaperia. Ajattelin, etten itse juokse, vaan tehdään vaan joku lyhyt juttu, missä voin olla paikoillani. Anne oli tehnyt meille kuitenkin taas aivan valtavan hauskan radan, jota muuten suunnitteli johonkin kisaan kolmosluokan radan osaksi, ja pakkohan sitä oli kokeilla.
Henki meinasi loppua eikä viimeisille esteille tahtonut ehtiä millään Toffeen mukaan, onneksi koira irtoaa ja lukee esteitä niitä älyttömän hyvin. Tosin putki puomin ylösmenon ympärillä aiheutti päänvaivaa. Suoraan tuon edessä oli hyppy, hypyltä putkeen, takaisin hypylle ja jaakotuksella puomille. Putkeenhan se Toffee meni, ja vielä uudestaan ja uudestaan, muutaman ympyrän jälkeen se malttoi kuunnella sen verran, että päästiin puomikin suorittamaan. Uusintakierroksella juoksin puomin suuntaisesti enkä jäänyt putken kohdalle odottelemaan ja tuo liikkeeni veti Toffeen heti oikein puomille putken ohi. Pitäisi vaan luottaa ohjauksen ja liikkeen voimaan eikä jäädä varmistelemaan.
Seuraavaksi treenataankin Toffeen kanssa ohjatusti vasta, kun päästään Ojankoon. Valitettavasti Viitasen Anne ei enää kouluta justforfun-ryhmää, onneksi toinen viime kesäisistä kouluttajista Laurénin Markku jatkaa meidän kanssa. Kiitos Anne tosi mukavista treeneistä, radat ovat olleet haastavia, mutta jff-asenteella, meillä oli Toffeen kanssa aivan älyttömän hauskaa.
Raila ja Leya olivat mukana torstaitreeneissä. Toffee ja Leya harjoittelivat vuoron perään. Mikä sopi näille innokkaille koirille. Raila oli Tehis-treeneissä saanut kotiläksyksi niistojen treenaamisen, niinpä hän olikin suunnitellut sellaisen harjoituksen. Temppu ei sinänsä ole meille Toffeen kanssa mikään ongelma, varsinkin, kun olen tuota niistämistä kovasti tällä viikolla treenannut ;). Vitsi, vitsi. Agilityssä niisto on uusi juttu, mutta sen Toffee äkkäsi heti, hyppy nuollen siivekettä. Muuten kuulemma ohjaan Toffeeta heittämällä ja kovin lepsusti, mikä varmasti pitää paikkansa ja onhan se väärin koirulia kohtaan. Lisäksi tuo paha tapa tarttuu herkästi Nekun ohjaukseen.
Kävihän se Nekkukin kokeilemassa, mutta kun ei pysynyt lainkaan lapasessa häiriön alla, niin neiti pantiin taas miettimään tekosiaan autoon. Kolmas kerta toden sanoi. Sitten taas maltettiin Leyasta huolimatta tehdä töitä. Keinun ja puomin kanssa on mennyt takapakkia, koira ei erota niitä toisistaan. Näin ainakin Sporttikoirahallilla, sillä muualla ei nyt ole keinua tehtykään, puomin se sen sijaan suorittaa muualla tutun vaihdikkaasti. Juvanmalmin hallilla Nekku menee puomin ensimmäisellä kerralla tosi varovasti ikään kuin odottaen koska keinu alkaa kallistua. Samoin keinulla himmaillaan. Muuten, kunhan alkuun päästiin, homma oli vauhdikasta ja innokasta. Rengas oli estesarjan viimeisenä, renkaan oikeaa suoritusta varmistettiin namikipolla. Kepeillä treenasin sivuirtoamista, hyvin tyttö pysyy pujottelussa loppuun asti ja kääntyy viimeistä keppiä nuollen irtoamiseni suuntaan, jes!
Treenien päätteeksi kävimme melkein tunnin jäähdyttelylenkillä Railan ja wiipottimien kanssa. Nekku ei taaskaan meinannut housuissaan pysyä, niin paljon ihania kavereita. Lopulta oli riittävästi pussailtu ja pääsimme sitä Nekun "7 kilometriä tunnissa" -vauhtia eteenpäin. Kevät on tullut. Karkkikoirat pääsivät pesulle lenkin jälkeen, kun molemmat olivat kainaloita myöten ravassa. Ihanaa! Kiitos Raila taas kerran treeniseurasta ja loistavista ajatuksista ja huomioista. Olette ihan ykköshäirikköjä, tervetuloa uudestaan.
sunnuntai 21. maaliskuuta 2010
Aivastelua
Nekku on ollut kipeänä. Sillä lienee ihan tavallinen flunssa. Keskiviikkona se alkoi aivastella ja on ollut kovin vaisu siitä lähtien. Raukka aivastelee niin, että koko pikkuinen koira hännän päätä myöten tärisee. Epäilin jo nenäpunkkiakin, mutta se ei lainkaan hingu, vaan ainoastaan pärskii eikä Toffeella onneksi ole mitään oireita. Kirsu oli ihan kuiva ja kovin lämmin perjantaina, epäilin tytöllä kuumetta ja annoin neljänneksen Rimadyl-tabletista. Koska varsin pian Nekku virkistyi ja kirsukin viileni, varmaankin sillä sitä kuumetta oli ollut. Onneksi Nekkunen on paranemaan päin, se on paljon virkeämpi eikä enää juurikaan aivastele.
Tiistaina olimme treenaamassa Kivistössä. Nekku radalle viimeisenä. Olimme radan reunalla tehneet seuraamista ja erilaisia temppuja namien avulla. Leikittiin vetoleikkiä, tuntui, että yhdessä tekeminen oli molemmista hauskaa, Nekku tapitti suoraan silmiin eikä häiriintynyt lainkaan hallissa liikkuvista koirista, vaan keskittyi minuun.
Menimme radalle. Nekku ensimmäisen esteen taakse istumaan. Tosi hienosti. Menin itse kakkosesteenä olleen renkaan viereen ja kutsusta Nekku kehiin. Renkaan se hyppäsi sivusta. Kun keskeytin homman ottaakseni renkaan uudestaan, niin silloin taas Kekun päässä naksahti, koira kunniakierroksille. Jossain vaiheessa se äkkäsi kepit radalla ja alkoi muina naisina pujottelemaan. Silloin sain sen kiinni. Koira autoon. Niin että yhden esteen treenit, ei voi kukaan väittää, että treenaisimme liian pitkiä pätkiä.
Keskiviikkona Turussa oli toinen ääni kellossa.... Rengas, hyppy suoraan, tiukka käännös puomille, valssin myötä hyppyhässäkkään, jossa takanaleikkaus, persjättö ja pakkovalssi, kääntö taas renkaalle, niisto hypylle, eteenlähetys, takaakierto hypyille ja valssi putkeen. Eihän me toki putkeen saatu noita 12 estettä tehtyä, lyhyempinä pätkinä ja niitä toistaen saatiin kuitenkin tosi paljon onnistuneita suorituksia. Pikkulikka osaa tehdä ja lukea noita juttuja tosi hienosti, ajoitukseni vaan on koko ajan sen verran pielessä, etten ehdi millään riittävän ajoissa kertomaan koiralle seuraavan esteen jälkeistä estettä, mutta kunhan saadaan vähän treenattua tuota hallittua irtoamista ja mä teen kovasti töitä ajoituksen ja liikkumisen suhteen, niin kukapa tietää...
Nekku oli ihan innoissaan ja teki tosi kuuliaisesti töitä. Olin ennen treenejä sanonut kouluttajalle, että saattaa jäädä kovin lyhyeksi tämäkin treeni. Kerroin tästä uudesta ryttyily-autoon-strategiasta, jota Jaakko piti ihan hyvänä kokeiluna, kommentti oli, että "sä oletkin ollut vähän liian pehmeä näitten terrieriesi kanssa". Ei mikään kohteliaisuus. Mutta tuntui edellisen päivän autokeikka tehneen tehtävänsä, näin jälkeenpäin mietin, toivottavasti se ei myös aiheuttanut tuota lenssua, sillä silloin oli tosi kylmä ilma, vaikkei se autossa kymmentä minuuttia pidempään ollutkaan. Seuraavana iltana sitten alkoi aivastelu.
Torstaina tehtiin Toffeen kanssa hyppytreeniä. Koira hyppää paremmin kuin koskaan, ponnistuksen ajoitus ja hypyn kaari on paljon parempi, no mini-medikorkeuksilla mennään. Mieli tekisi kokeilla enemmänkin, mutta ajatus uudesta loukkaantumisesta on niin kammottava, että moiset haaveet haudataan samantien, mutta kun sen kanssa kaikki on niin hirveän helppoa. Ehkä mennään taas epävirallisiin kisoihin mediluokkaan ulkopuolisena kokeilemaan, kohtahan Tehis- ja Ojanko-cupit on käsillä.
Tiistaina olimme treenaamassa Kivistössä. Nekku radalle viimeisenä. Olimme radan reunalla tehneet seuraamista ja erilaisia temppuja namien avulla. Leikittiin vetoleikkiä, tuntui, että yhdessä tekeminen oli molemmista hauskaa, Nekku tapitti suoraan silmiin eikä häiriintynyt lainkaan hallissa liikkuvista koirista, vaan keskittyi minuun.
Menimme radalle. Nekku ensimmäisen esteen taakse istumaan. Tosi hienosti. Menin itse kakkosesteenä olleen renkaan viereen ja kutsusta Nekku kehiin. Renkaan se hyppäsi sivusta. Kun keskeytin homman ottaakseni renkaan uudestaan, niin silloin taas Kekun päässä naksahti, koira kunniakierroksille. Jossain vaiheessa se äkkäsi kepit radalla ja alkoi muina naisina pujottelemaan. Silloin sain sen kiinni. Koira autoon. Niin että yhden esteen treenit, ei voi kukaan väittää, että treenaisimme liian pitkiä pätkiä.
Keskiviikkona Turussa oli toinen ääni kellossa.... Rengas, hyppy suoraan, tiukka käännös puomille, valssin myötä hyppyhässäkkään, jossa takanaleikkaus, persjättö ja pakkovalssi, kääntö taas renkaalle, niisto hypylle, eteenlähetys, takaakierto hypyille ja valssi putkeen. Eihän me toki putkeen saatu noita 12 estettä tehtyä, lyhyempinä pätkinä ja niitä toistaen saatiin kuitenkin tosi paljon onnistuneita suorituksia. Pikkulikka osaa tehdä ja lukea noita juttuja tosi hienosti, ajoitukseni vaan on koko ajan sen verran pielessä, etten ehdi millään riittävän ajoissa kertomaan koiralle seuraavan esteen jälkeistä estettä, mutta kunhan saadaan vähän treenattua tuota hallittua irtoamista ja mä teen kovasti töitä ajoituksen ja liikkumisen suhteen, niin kukapa tietää...
Nekku oli ihan innoissaan ja teki tosi kuuliaisesti töitä. Olin ennen treenejä sanonut kouluttajalle, että saattaa jäädä kovin lyhyeksi tämäkin treeni. Kerroin tästä uudesta ryttyily-autoon-strategiasta, jota Jaakko piti ihan hyvänä kokeiluna, kommentti oli, että "sä oletkin ollut vähän liian pehmeä näitten terrieriesi kanssa". Ei mikään kohteliaisuus. Mutta tuntui edellisen päivän autokeikka tehneen tehtävänsä, näin jälkeenpäin mietin, toivottavasti se ei myös aiheuttanut tuota lenssua, sillä silloin oli tosi kylmä ilma, vaikkei se autossa kymmentä minuuttia pidempään ollutkaan. Seuraavana iltana sitten alkoi aivastelu.
Torstaina tehtiin Toffeen kanssa hyppytreeniä. Koira hyppää paremmin kuin koskaan, ponnistuksen ajoitus ja hypyn kaari on paljon parempi, no mini-medikorkeuksilla mennään. Mieli tekisi kokeilla enemmänkin, mutta ajatus uudesta loukkaantumisesta on niin kammottava, että moiset haaveet haudataan samantien, mutta kun sen kanssa kaikki on niin hirveän helppoa. Ehkä mennään taas epävirallisiin kisoihin mediluokkaan ulkopuolisena kokeilemaan, kohtahan Tehis- ja Ojanko-cupit on käsillä.
perjantai 12. maaliskuuta 2010
SYNTTÄRITYTTÖ
Nekku täyttää tänään 2 vuotta! Paljon onnea pikkuinen. Samalla Nekku (ja koko sen lauma) onnittelee siskojaan Iiristä, Janea ja Tildaa ja veljiään Rikiä ja Kamua synttäreiden johdosta.
Synttärikakku on vielä tekemättä, mutta samalla kakkupohjalla kuin Toffeelle mennään. Väliin tulee paistettua jauhelihaa, päälle vaniljavaahtoa ja maksamakkaraviipaleita. Toivottavasti maistuu.
Muuten on ollut varsin tavallinen perjantai. Luita ja vehnäpainia. Oikeastaan yksi erikoinen juttu on ollut. Nekku on eilisen autojäähyilyn ja yhteistyötreenien jäljiltä hakeutunut vähän väliä minun luokseni ja haastanut leikkimään, toisin kuin ennen. Voisiko se hiljalleen alkaa arvostaa mammaa muunakin kuin ruoka-automaattina?
Synttärikakku on vielä tekemättä, mutta samalla kakkupohjalla kuin Toffeelle mennään. Väliin tulee paistettua jauhelihaa, päälle vaniljavaahtoa ja maksamakkaraviipaleita. Toivottavasti maistuu.
Muuten on ollut varsin tavallinen perjantai. Luita ja vehnäpainia. Oikeastaan yksi erikoinen juttu on ollut. Nekku on eilisen autojäähyilyn ja yhteistyötreenien jäljiltä hakeutunut vähän väliä minun luokseni ja haastanut leikkimään, toisin kuin ennen. Voisiko se hiljalleen alkaa arvostaa mammaa muunakin kuin ruoka-automaattina?
torstai 11. maaliskuuta 2010
Totuuksia
Olimme Railan kanssa tänään Juvanmalmilla treenaamassa. Raila teki Leyan kanssa erilaisia radanpätkiä ja kontaktitreenejä. Tuli ihan vanhat hyvät ajat mieleen, kun Raila rakensi rataa. Hänhän oli meidän kouluttaja ennen tuota loukkaantumista ja jäähdyttelemään siirtymistä. Toffee treenasi rataa, jossa piti irrota, mutta toisaalta oli tiukkoja haltuunottoja, kääntymisiä, kontakteja. Voi kyllä sen kanssa on mukavaa, yhteistyö sujuu ja koira on innokas. Kaipaan niitä yhteisiä kisa- ja tosissaan treenaamisen aikoja.
Nekku piti taas aivan älytöntä meteliä, kun Toffee oli radalla, mutta hiljeni hetken päästä täysin. Olin kovin iloinen hiljaisuudesta, kunnes selvisi, että tyttö oli unohtanut Toffeen ja hauskanpidon radalla Leyan tultua näköetäisyydelle. Nekku on kyllä sitkeä liehittelijä, kiltti whippettikin hermostui mokomaan intoilijaan. Pikkuärähdys ei lannistanut terrierityttöä, vaan kahta innokkaammin hetken päästä se teki tuttavuutta.
Olin jo aikaisemmin päättänyt, että Nekun ainoa tavoite tänään oli yhteistyö, kuulolla olo. Päätin, että jos se kekkuilee, vien sen samantien autoon miettimään. Nekku sai taas itsensä irti, kun menimme Vohvelin kanssa radalle. Autoon. Toffee jäi sisälle halliin, mutta istui ihmetellen oven suussa, kun tulin takaisin. Teimme lyhyen treenin Toffeen kanssa ja hain Nekun takaisin autosta. Oli Nekun vuoro treenata. Istutin sen ensimmäisen esteen taakse ja palkkasin paikalla olosta. Siirryin kakkos-kolmosesteen väliin, kun se bongasi Leyan kentän laidalla ja sinnehän se Kekku painui. Raila murahti tyttelille ja samaa tietä se singahti takaisin kentälle, olin jo hakenut pannan ja remmin ja eikun autoon.
Raila treenasi välillä Leyan kanssa ja sitten Toffee ja minä. Taas haettiin Nekku autosta. Hihnassa otin vähän seuraamista ja heti, kun mielenkiinto kääntyi Leyaan, tein kovasti töitä, että minä ja namit ja lelu olisi mielenkiintoisempia. Teimme pikkupuolella rengasta ja keppejä. Vaikka Raila ja Leya olivat varsin lähellä eikä kentän puoliskojen välillä ei ollut mitään aitaa, Nekku pysyi tekemässä kanssani töitä. Teimme vielä pienen radanpätkänkin ja siinä se pysyi mukana! Ja teki keinun radan viimeisenä esteenä ensimmäisen kerran ihan ilman mamman tukea. Uskomatonta. Nyt on periaatteessa kaikki esteet hanskassa, vielä tietty varmuutta ja säätöä, mutta...
Olin tosi iloinen ja yllättynyt Nekun yhteistyöhalusta. Jäähdyttelylenkillä Raila huomautti, että ohjaan helposti lepsusti ja kadotan kontaktin koiraan ja sitten Nekku, joka innostuu ja palkkautuu koirakavereista, tekee välittömästi omat ratkaisunsa ja singahtaa jonnekin. Heti, kun teen itse töitä, koira palkkaa minut tekemällä yhtä lailla töitä kanssani. Viisaita sanoja, jotka allekirjoitan täysin. Kiitos mukavasta treenistä, seurasta ja hyvistä huomioista. Pian taas uudestaan!
Nekku piti taas aivan älytöntä meteliä, kun Toffee oli radalla, mutta hiljeni hetken päästä täysin. Olin kovin iloinen hiljaisuudesta, kunnes selvisi, että tyttö oli unohtanut Toffeen ja hauskanpidon radalla Leyan tultua näköetäisyydelle. Nekku on kyllä sitkeä liehittelijä, kiltti whippettikin hermostui mokomaan intoilijaan. Pikkuärähdys ei lannistanut terrierityttöä, vaan kahta innokkaammin hetken päästä se teki tuttavuutta.
Olin jo aikaisemmin päättänyt, että Nekun ainoa tavoite tänään oli yhteistyö, kuulolla olo. Päätin, että jos se kekkuilee, vien sen samantien autoon miettimään. Nekku sai taas itsensä irti, kun menimme Vohvelin kanssa radalle. Autoon. Toffee jäi sisälle halliin, mutta istui ihmetellen oven suussa, kun tulin takaisin. Teimme lyhyen treenin Toffeen kanssa ja hain Nekun takaisin autosta. Oli Nekun vuoro treenata. Istutin sen ensimmäisen esteen taakse ja palkkasin paikalla olosta. Siirryin kakkos-kolmosesteen väliin, kun se bongasi Leyan kentän laidalla ja sinnehän se Kekku painui. Raila murahti tyttelille ja samaa tietä se singahti takaisin kentälle, olin jo hakenut pannan ja remmin ja eikun autoon.
Raila treenasi välillä Leyan kanssa ja sitten Toffee ja minä. Taas haettiin Nekku autosta. Hihnassa otin vähän seuraamista ja heti, kun mielenkiinto kääntyi Leyaan, tein kovasti töitä, että minä ja namit ja lelu olisi mielenkiintoisempia. Teimme pikkupuolella rengasta ja keppejä. Vaikka Raila ja Leya olivat varsin lähellä eikä kentän puoliskojen välillä ei ollut mitään aitaa, Nekku pysyi tekemässä kanssani töitä. Teimme vielä pienen radanpätkänkin ja siinä se pysyi mukana! Ja teki keinun radan viimeisenä esteenä ensimmäisen kerran ihan ilman mamman tukea. Uskomatonta. Nyt on periaatteessa kaikki esteet hanskassa, vielä tietty varmuutta ja säätöä, mutta...
Olin tosi iloinen ja yllättynyt Nekun yhteistyöhalusta. Jäähdyttelylenkillä Raila huomautti, että ohjaan helposti lepsusti ja kadotan kontaktin koiraan ja sitten Nekku, joka innostuu ja palkkautuu koirakavereista, tekee välittömästi omat ratkaisunsa ja singahtaa jonnekin. Heti, kun teen itse töitä, koira palkkaa minut tekemällä yhtä lailla töitä kanssani. Viisaita sanoja, jotka allekirjoitan täysin. Kiitos mukavasta treenistä, seurasta ja hyvistä huomioista. Pian taas uudestaan!
maanantai 8. maaliskuuta 2010
Kysymys edelleen vastausta vailla
Agilitystä tietenkin. Tiistaina treenikaverit olivat varsin lähellä lähtöaluetta. Houkutus oli Nekulle aivan liikaa, rallattelemaan tytteli lähti, mutta tuli samantien takaisin, en palkannut kierroksesta. Sen sijaan istutin lähtöön, kävin kentän puolella ja palasin palkkaamaan.
Kaksi hyppyä, A ja hyppy käytännössä suorassa linjassa, 180 asteen käännös, A:n alla olevaan j-putkeen. Tosi vauhdikasta menoa, kontakti kohdallaan ja minimaallinen käännös, jeee. Sitten herpaantuminen, en ohjannut kunnolla putkeen, vaan vedin Nekun A:lle. Kun muutaman yrityksen jälkeen lopulta uskoin, että pitää ottaa oikeasti muutama askel sinne putkeen päin, olin toisessa putken päässä auttamattomasti myöhässä. Lepsu poispäinkäännös, terrieripyörähdys ennen hyppyä, huono ohjaus seuraavalle hypylle, josta Nekku juoksi ohi, hyvä irtoaminen putkeen ja kepit radan lopuksi.
Toinen rataversio samoilla esteillä, alkuun ihmisnuoli. En ole tuota lainkaan tehnyt enkä totta puhuakseni vieläkään sitä oikein hahmota, niinpä haastetta oli kovasti. Nekku seuraa liikettä todella tarkasti, liikkumiseni veti sen esteen ohi, kun käsi ja ylävartalo ei pitänyt ohjausta yllä. Saimme sen kertaalleen onnistumaan, mutten kuvittelekaan, että pystyisin tuon toistamaan. Radan loppupuolella oli kaksi hyppyä 90 asteen kulmassa, sen sijaan että Nekku olisi lähtenyt kääntymään ja takaakiertoon, se bongasi seuraavaan treeniryhmään kuuluneita uusia kavereita ja käväisi niitä haistamassa. Kun leikkikaveria ei löytynyt, palasi se tekemään radan loppuun. Pohdimme kouluttaja-Susan kanssa keinoja saada Kekku hallintaan ja yhteistyöhön, ettei se pääsisi palkkautumaan noista karkuretkistään. Joitakin ideoita syntyikin, katsotaan mitä niistä kehittyy.
Keskiviikkona Jaakko kiitteli Nekun paikallaan pysymistä lähdössä, kyllähän sitä tosiaankin on yritetty treenata. Jatko olikin sitten hankalampaa. Ei tosin Nekun osalta. Tyttö oli kuulolla ja työskenteli nätisti, kesti jopa useampia toistoja. Ensin neljä hyppyä, niistoa, eteenlähetystä, vetoa ja puolivalssia, yllättäen se meni kerrasta oikein. Sitten u-putki, josta pituudelle. Pituuden jälkeen käännös ja pitkä vienti hypylle. Koiran ollessa putkessa piti edetä pituuden ohi ja kun koira oli lukinnut pituuden, ennen ponnistusta valssilla tiukka kääntö. Olen sentään luullut osaavani valssata, mutta ei, ei, ei. Ajoitus aivan pielessä, sijoittuminen esteeseen nähden aivan pielessä....
Nekku tuli putkesta niin kovaa vauhtia, että se ehti aina ponnistamaan pituushyppyyn ennen mun valssia eikä se ehtinyt siis kokoamaan itseään ja siitä syystä hyppäsi pitkälle ja käännös valahti pitkäksi. Lisäksi valssasin esteen taakse, vaikka liikkeen olisi pitänyt viedä käännöksen suuntaan seuraavalle esteelle. Teimme valssitreeniä pelkällä pituusesteellä ja kyllä se ajoitus pielessä oli koko ajan. Lopulta Nekku kääntyi tosi tiukalla käännöksellä, mutta se aivan varmasti tiesi jo mihin ollaan menossa eikä mun ajoitukseni ollut yhtään parempi. Lisää liikkuvuutta ja sähäkkyyttä mammalle!
Torstaina treenasimme lähinnä tuota lähtöä Nekun kanssa. Mitään rallatteluja ei sallittu, kyllähän se yritti. Haukkuminenkaan ei loppunut viime viikon onnistuneisiin harjoituksiin, mutta kyllä se taitaa yrittää hillitä itseään ja ymmärtää, ettei se pääse kentällä haukkumalla. Toffeen kanssa teimme ihmisnuolta ja kontaktitreenejä, eipä se vieläkään malta kontakteja oikein suorittaa, eikä niitä ole siltä koskaan kunnolla vaadittukaan... Huokaus, kyllä sitä peiliin katsomista taas riittää (voi kun peilistä edes näkyisi joitain muuta kuin keski-ikäinen kaksoisleuka!).
Kaksi hyppyä, A ja hyppy käytännössä suorassa linjassa, 180 asteen käännös, A:n alla olevaan j-putkeen. Tosi vauhdikasta menoa, kontakti kohdallaan ja minimaallinen käännös, jeee. Sitten herpaantuminen, en ohjannut kunnolla putkeen, vaan vedin Nekun A:lle. Kun muutaman yrityksen jälkeen lopulta uskoin, että pitää ottaa oikeasti muutama askel sinne putkeen päin, olin toisessa putken päässä auttamattomasti myöhässä. Lepsu poispäinkäännös, terrieripyörähdys ennen hyppyä, huono ohjaus seuraavalle hypylle, josta Nekku juoksi ohi, hyvä irtoaminen putkeen ja kepit radan lopuksi.
Toinen rataversio samoilla esteillä, alkuun ihmisnuoli. En ole tuota lainkaan tehnyt enkä totta puhuakseni vieläkään sitä oikein hahmota, niinpä haastetta oli kovasti. Nekku seuraa liikettä todella tarkasti, liikkumiseni veti sen esteen ohi, kun käsi ja ylävartalo ei pitänyt ohjausta yllä. Saimme sen kertaalleen onnistumaan, mutten kuvittelekaan, että pystyisin tuon toistamaan. Radan loppupuolella oli kaksi hyppyä 90 asteen kulmassa, sen sijaan että Nekku olisi lähtenyt kääntymään ja takaakiertoon, se bongasi seuraavaan treeniryhmään kuuluneita uusia kavereita ja käväisi niitä haistamassa. Kun leikkikaveria ei löytynyt, palasi se tekemään radan loppuun. Pohdimme kouluttaja-Susan kanssa keinoja saada Kekku hallintaan ja yhteistyöhön, ettei se pääsisi palkkautumaan noista karkuretkistään. Joitakin ideoita syntyikin, katsotaan mitä niistä kehittyy.
Keskiviikkona Jaakko kiitteli Nekun paikallaan pysymistä lähdössä, kyllähän sitä tosiaankin on yritetty treenata. Jatko olikin sitten hankalampaa. Ei tosin Nekun osalta. Tyttö oli kuulolla ja työskenteli nätisti, kesti jopa useampia toistoja. Ensin neljä hyppyä, niistoa, eteenlähetystä, vetoa ja puolivalssia, yllättäen se meni kerrasta oikein. Sitten u-putki, josta pituudelle. Pituuden jälkeen käännös ja pitkä vienti hypylle. Koiran ollessa putkessa piti edetä pituuden ohi ja kun koira oli lukinnut pituuden, ennen ponnistusta valssilla tiukka kääntö. Olen sentään luullut osaavani valssata, mutta ei, ei, ei. Ajoitus aivan pielessä, sijoittuminen esteeseen nähden aivan pielessä....
Nekku tuli putkesta niin kovaa vauhtia, että se ehti aina ponnistamaan pituushyppyyn ennen mun valssia eikä se ehtinyt siis kokoamaan itseään ja siitä syystä hyppäsi pitkälle ja käännös valahti pitkäksi. Lisäksi valssasin esteen taakse, vaikka liikkeen olisi pitänyt viedä käännöksen suuntaan seuraavalle esteelle. Teimme valssitreeniä pelkällä pituusesteellä ja kyllä se ajoitus pielessä oli koko ajan. Lopulta Nekku kääntyi tosi tiukalla käännöksellä, mutta se aivan varmasti tiesi jo mihin ollaan menossa eikä mun ajoitukseni ollut yhtään parempi. Lisää liikkuvuutta ja sähäkkyyttä mammalle!
Torstaina treenasimme lähinnä tuota lähtöä Nekun kanssa. Mitään rallatteluja ei sallittu, kyllähän se yritti. Haukkuminenkaan ei loppunut viime viikon onnistuneisiin harjoituksiin, mutta kyllä se taitaa yrittää hillitä itseään ja ymmärtää, ettei se pääse kentällä haukkumalla. Toffeen kanssa teimme ihmisnuolta ja kontaktitreenejä, eipä se vieläkään malta kontakteja oikein suorittaa, eikä niitä ole siltä koskaan kunnolla vaadittukaan... Huokaus, kyllä sitä peiliin katsomista taas riittää (voi kun peilistä edes näkyisi joitain muuta kuin keski-ikäinen kaksoisleuka!).
sunnuntai 7. maaliskuuta 2010
Superylipoppelistikexirallinmoista
Annoin Arimolle, kummipojalleni, ja hänen perheelleen joululahjaksi liput Maija Poppanen -musikaaliin Helsingin kaupunginteatteriin. Tänä lauantaina oli sitten esityksen aika. Niinpä kankaanpääläiset tulivat viikonloppuvierailulle pääkaupunkiseudulle.Arimo jaksoi leikkiä koirien kanssa ja kyllä terrieritytötkin jaksoivat leikkiä ja peuhata, kunhan makupalat olivat kohdallaan. Arimo nuohosi lattialla ja juoksi ympäri huushollia koirien perässä tai koirat perässään. Kaikki temput näytettiin ja lähes kaikki lelut kaivettiin lelukorista esiin. Välillä vehnät
esittivät "sidostesukkakestää"-mainosta.
Arimo ja Antti-veljensä tekivät koirille nenänkäyttöleikin, jossa namuja siroteltiin ympäri olohuonetta koirien odotellessa toisessa huoneessa. Etsi-käskystä saa lähteä liikkeelle, kaikki namut tulee kyllä nopeasti imuroitua parempiin suihin. Sen sai poikien Sari-äitikin todeta, vaikka hän kauhistelikin etukäteen nameista syntynyttä sotkua. Lisäksi ihasteltiin sekä Toffeen että Nekun taitoja aktivointipelien ratkomisessa.
Kävimme koko porukalla päiväkävelyllä. Aluksi talutin molempia koiria sekä Arimoa, joka asettui eteeni koirien hihnojen väliin ja piti myös taluttimista kiinni. Kävimme tilaamassa pitsat ja niiden valmistumista odotellessa käväisimme läheisessä koirapuistossa. Arimo ja Antti juoksuttivat terriereitä heittämällä lumipalloja. Koirien pahin vetovimma oli ohi, kukin lapsista sai vuorollaan taluttaa Toffeeta. Myös Anna-sisko, jolla on toiveena oma koira. Anna käsittelee koiria hyvin, on rauhallinen ja johdonmukainen, hänestä tulee vielä hyvä koiranomistaja. Takaisin tullessa Anna talutti molempia koiria ilman mitään ongelmia.
Koirat olivat niin lähellä Arimon sydäntä, että teatterissakin hän useampaan kertaan mietti, miten ne koirat mahtavat pärjätä siellä kotona yksin. Hyvin olivat pärjänneet, herkkupaketit oli revitty ja herkut syöty.
Aamulla Antti sai herätyspusut ja Toffee löysi itselleen kestorapsuttajan. Molemmat pojat halusivat auttaa koirien ruokien kanssa ja raksujen annostelu annettiinkin heidän tehtäväkseen. Koirat hieman hämääntyivät kolmen eri ihmisen kuorosta, joka antoi vapautuskäskyn ruokakipoille.
Olimme Arimon kanssa kahden koirien aamulenkillä. Nekku tempoilee ja vetää sen verran, etten antanut kummipojan taluttaa sitä, vaan rauhallisempi ja paremmin remmissä käyttäyttyvä Toffee sai uuden taluttajan. Homma meni vähän lännen malliin. Koira ja poika juoksivat peräkkäin ja poika huusi vähän väliä "lujempaa" ja Toffeehan juoksi. Nekku yritti vetää minutkin mukaan juoksuleikkiin, mutta ei onnistunut.
Metsäpolulla päästimme koirat vapaiksi ja kaikki kolme juoksivat sydämensä kyllyydestä. Välillä pysähdyttiin koulutussessioon. Istu, maahan, ongelmana vaan oli, etteivät nuo vehnäneidit viitsi ilman palkaa peppuaan montaa kertaa maahan pistää. No, välillä vähän vehnäpainia ja sitten jatkettiin juoksemista.
Tänään ohjelmassa oli käynti Heurekassa. Mielettömän hauska paikka. Yllättäen siellä sisällä meitä vastaan tuli sylikoira. Saavatko koirat tulla Heurekaan? Karkkikoirat jäivät kyllä kotiin odottamaan. Pitkin viikonloppua Arimo mietti, että kumpi koirista olisi kivempi. Nekku jaksaa innostua kaikesta ja eritysesti leikkimisestä, mutta se on vähän raisu ja kovin nopea käänteissään. Toffee taas on halinalle ja se olisi kuulemma voinut lähteä vierailulle Kankaanpäähän.
Nopeasti taas viikonvaihde vierähti. Vähän ennen kuutta tuli eron hetki. Arimo silitteli ja taputteli ja halasi koiria moneen kertaan, oli kuulemma jo ikävä. Koirat ovat rättiväsyneitä. Viikonloppu oli mukava, tervetuloa uudestaan! Heureka: Superylipoppelistikexirallinmoista!
torstai 4. maaliskuuta 2010
Rokotuksia
Olimme tänään eläinlääkärissä. Nyt oli sentään suunniteltu käynti rokotusten takia. Toffee sai kaikki rokotteet, Nekulle annettiin vain nenään suihkautettava kennelyskärokote, muut ovat vielä voimassa. Eläinsairaala on tosi kiva paikka, ainakin Nekun mielestä. Koira ei meinannut housuissaan pysyä, kauhea veto ja intovinkuna, heti kun parkkipaikalla pääsi ulos autosta. Harva koira varmaan yrittää murtautua eläinlääkärille sisään, mutta Nekku yritti itse avata oven, kun palvelu oli muuten taas kerran pikkulikalle liian hidasta.
Eläinlääkäri oli Päivi Katajavuori, joka on tuolla monta kertaa tavattu. Jälleennäkeminen oli sydämellinen, siis Nekun tervehdyspusut, Toffee tuli perässä ja suostui sentään heiluttamaan häntäänsä. Toffee otettiin ensin ja se tuttuun tyyneen tapaansa alistui käsittelylle tohtorin pöydällä. Ensin terveystarkastus, terveen paperit tuli, kahdeksanvuotiaan hampaita oikein kehuttiinkin, ja sitten rokotteet niskaan. Toffee tiesi, että jotain epämääräistä, mahdollisesti ei niin kivaa oli tulossa ja se yritti välttää rokotuksia nojaamalla minuun pöydällä ja tunkemalla päätään kainalooni pyytäen nostamaan pois pöydältä. Siinähän oli aivan loistava rokotusasento ja homma oli pian ohi.
Nekku taas luuli jääneensä jostain paitsi ja vikisi lattialla "minä kans"-vikinäänsä. Terveeksi sekin julistettiin, vaikka vasen korva aavistuksen punoittikin, mutta nyt ei onneksi kuitenkaan mitään tulehdusta ollut. Yllättäen sen purenta todettiin melkein tasapurennaksi, lähinnä aivan keskimmäiset hampaat. Molemmille vielä nenään kennelyskärokotteet ja pikkuaivastukset päälle. Ja ei kun menoksi!
Eläinlääkäri oli Päivi Katajavuori, joka on tuolla monta kertaa tavattu. Jälleennäkeminen oli sydämellinen, siis Nekun tervehdyspusut, Toffee tuli perässä ja suostui sentään heiluttamaan häntäänsä. Toffee otettiin ensin ja se tuttuun tyyneen tapaansa alistui käsittelylle tohtorin pöydällä. Ensin terveystarkastus, terveen paperit tuli, kahdeksanvuotiaan hampaita oikein kehuttiinkin, ja sitten rokotteet niskaan. Toffee tiesi, että jotain epämääräistä, mahdollisesti ei niin kivaa oli tulossa ja se yritti välttää rokotuksia nojaamalla minuun pöydällä ja tunkemalla päätään kainalooni pyytäen nostamaan pois pöydältä. Siinähän oli aivan loistava rokotusasento ja homma oli pian ohi.
Nekku taas luuli jääneensä jostain paitsi ja vikisi lattialla "minä kans"-vikinäänsä. Terveeksi sekin julistettiin, vaikka vasen korva aavistuksen punoittikin, mutta nyt ei onneksi kuitenkaan mitään tulehdusta ollut. Yllättäen sen purenta todettiin melkein tasapurennaksi, lähinnä aivan keskimmäiset hampaat. Molemmille vielä nenään kennelyskärokotteet ja pikkuaivastukset päälle. Ja ei kun menoksi!
maanantai 1. maaliskuuta 2010
Ruoka-aika
Mitä meillä syödään? Aiemmin tuli jo mainittua, että Toffee on vehnäallergikko, näin ollen vehnää sisältävät tuotteet on karsittu pois sen ruokavaliosta. Molemmat ovat vehnättömällä dieetillä, koska on helpompaa poistaa vehnä kummaltakin vahinkojen välttämiseksi.
Toffeen allergia ilmenee korvatulehduksina, ripulina, ihon ja turkin kuivumisena ja kutiamisena. Toffeen nappulat ovat melkein koko sen iän olleet vehnättömiä, mutta vehnäkeksejä se on saanut. Eläinlääkäri ei oikein allekirjoittanut Toffeen yliherkkyyttä. Se kuitenkin sai tälläisen "ylenmäärin keksejä"-viikonlopun jälkeen sellaisen korvatulehduksen kuin kumpikin korvalehti olisi kastettu johonkin syövyttävään aineeseen, valtavat, tulehtuneet ja sittemmin puhjenneet vesikellot. Tuon jälkeen ei vehnäkeksejä ole tarjottu.
Puoli vuotta myöhemmin tuli kuitenkin uusi hiivatulehdus vasempaan korvaan, emme olleet ajatelleet, että Toffeen suurinta herkkua ovat letut, joita se sai lähinnä mökillä, vehnäjauhoista tehtyjä tietenkin. Tuon jälkeen myös letut on tehty luontaisesti vehnättömiin jauhoihin eli seokseen maissi-, peruna- ja riisijauhoista. Kelpaa yhtä hyvin, ja pikkaisen vaniljavaahtoa päälle. Ja korvatulehdukset ja muut oireet ovat jääneet kokonaan pois (nyt koputan puuta). Eläinlääkäri ehdotti vehnän testaamista eli altistetaan koira runsaalle vehnälle ja katsotaan, miten käy. Ei käy. Koira ei vehnää tarvitse eikä vehnättömät letut paljon maksa.
Nekulla on ollut nyt kaksi eläinlääkärin toteamaa korvatulehdusta, hiivaa. Jos niitä tulee vielä, pitää myös Nekkusella epäillä allergiaa. Vehnä se ei voi olla, tosin on se kertaalleen varastanut ruisleipäpussin, niissä jauhoissa vehnää oli mukana. Toivotaan, ettei tuohon salapoliisityöhön, mikä oireet aiheuttaa, tarvitse ryhtyä. Nekun ruokavalioon kuuluu oleellisena osana kepit, joita se rouskuttelee. Se on myös aikamoinen roskisdyykkari, jos se vaan pääsee sellaiseen käsiksi, Bioskan koirankakkapussit täytyy myös silputa, toivottavasti ne biohajoavina ovat hyvin sulavia!
Vehnättömien namien löytäminen on haaste. Parhaan valikoiman olen löytänyt Espoon Lemmikkipisteestä Viherlaaksosta. Erilaisia keksejä, luita, rouhetikkuja, siankorvia sun muita kuuluu herkkuvalikoimaan. Lenkeillä pidän taskussa Roburin pentunappuloita, ne ovat sopivan pieniä ja maistuvat ilmeisesti tosi hyviltä molempien koirien mielestä, sillä jopa Nekun saa ohittamaan vastaantulevan koiran ilman tervehdyksiä, jos nenä alla on kyseinen nappula! Treeneissä herkkuina ovat juuston- tai nakinpalat, muuten noita supernameja ei ole tarjolla.
Tytöt ruokailevat kahdesti päivässä. Yleensä aamuruoka on tuossa puoli kahdeksan aikaan. Siihen aikaan tullaan lenkiltä ja lähden töihin. Toffee on aina kärsinyt jonkunlaisesta eroahdistuksesta. Se jäi paikoilleen seisomaan pää ja häntä alakuloisesti roikkuen, haukkumatta onneksi. Jos lähdin vielä illalla jonnekin ilman koiraa, Toffeli esitti kyllä protestit hetken haukkumalla. Nekun kanssa tilanne on selvästi Toffeellekin helpompi, jäähän sille kaveri seuraksi. Ennen Nekun tuloa perheeseen annoin Toffeelle aamuisin lähtiessäni jonkun paketin, jossa oli herkkuja. Yleensä Toffee ei suostunut edes ottamaan tuota pakettia, vaan jouduin jättämään sen lattialle. Kotiin tullessani Toffee käytyään ensin moikkaamassa nappasi paketin ja söi suurella nautinnolla namunsa vasta sitten. Tarkoitushan oli palkata Toffee yksin jäämisestä, sen sijaan Toffee palkkasi itsensä minun paluustani. Silloin kun ehdin, kaappasin namit siltä pois. Nekku, joka ei minusta vähääkään välitä, ei siis, tavallaan onneksi, kärsi eroahdistuksesta, vaan namit kyllä kelpaa, olen sitten lähdössä tai en. Jätän siis aamuisin tytöt syömään ja sillä aikaa lähden töihin.
Ruoka on pääasiassa nappuloita. Nykyisin käytetään Roburin tuotteita. Nekku on laiheliini, 12 kg, energiapakkaus, joka kuluttaa kaiken. Toffee sen sijaan on rauhallisempi ja sen ruuan määrää ja koiran painoa, 17 kg, on aina pitänyt tarkkailla. Maintenance ja Genuine Lamb&Rice on ollut viime aikoina ruokalistalla. Toffeen nappuloista osa on korvattu Light&Sensitive nappuloilla. Koska tuo Nekkunen voisi hyötyä vähän lisärasvasta, ostin viikonloppuna säkillisen Performancea. Sekoittelen nyt noita nappuloita, pikku hiljaa lisään Performancen määrää. Jottei kotona tarvi olla kymmentä eri nappulasäkkiä, ostin Toffeelle Genuine Salmon&Rice nappuloita...
Mökillä tosin tyttelit syövät samaa ruokaa. Keväällä rahtaan ison säkillisen ruokaa sinne, mutta kesän kuluessa varastoja täydennetään usein lähi-Salen vehnättömillä nappuloilla. Lisukkeet ovat siellä sitäkin paremmat. Ennen Nekun tuloa Toffee nirsoili ruokansa kanssa. Se jäi usein miettimään maailman menoa ruokakupin ääreen. Se saattoi käydä haistamassa ruokaa ja todeta, ettei tuohon kannata ryhtyä... Siispä käytössä ovat lisukkeet, lämmitettyinä. Pari ruokalusikallista maksalaatikkoa, keitettyjä perunoita, paistettua jauhelihaa, kanasuikaleita, gluteiinittomista makaroneista itse tehtyä laatikkoa, yrjölän puuroa tai jotain muuta sopivaa sekä loraus piimää tai vähän raejuustoa.
Iltaruoka-aika vaihtelee. Syötän tytöt vasta pitkien lenkkien tai treenien jälkeen, yleensä klo 18 ja 22 välissä. Pyrin siihen, että vajaa puolet päivittäisestä ruoka-annoksesta annetaan aamulla ja loput illalla. Ruuan saa vasta jonkun pyydetyn tempun jälkeen, istumista, makaamista, paikalla oloa, huonekalujen kiertämistä, eteen irtoamista, kaikkea on treenattu tuoksuvan ruokakipon voimalla. Hyvää ruokahalua!
Toffeen allergia ilmenee korvatulehduksina, ripulina, ihon ja turkin kuivumisena ja kutiamisena. Toffeen nappulat ovat melkein koko sen iän olleet vehnättömiä, mutta vehnäkeksejä se on saanut. Eläinlääkäri ei oikein allekirjoittanut Toffeen yliherkkyyttä. Se kuitenkin sai tälläisen "ylenmäärin keksejä"-viikonlopun jälkeen sellaisen korvatulehduksen kuin kumpikin korvalehti olisi kastettu johonkin syövyttävään aineeseen, valtavat, tulehtuneet ja sittemmin puhjenneet vesikellot. Tuon jälkeen ei vehnäkeksejä ole tarjottu.
Puoli vuotta myöhemmin tuli kuitenkin uusi hiivatulehdus vasempaan korvaan, emme olleet ajatelleet, että Toffeen suurinta herkkua ovat letut, joita se sai lähinnä mökillä, vehnäjauhoista tehtyjä tietenkin. Tuon jälkeen myös letut on tehty luontaisesti vehnättömiin jauhoihin eli seokseen maissi-, peruna- ja riisijauhoista. Kelpaa yhtä hyvin, ja pikkaisen vaniljavaahtoa päälle. Ja korvatulehdukset ja muut oireet ovat jääneet kokonaan pois (nyt koputan puuta). Eläinlääkäri ehdotti vehnän testaamista eli altistetaan koira runsaalle vehnälle ja katsotaan, miten käy. Ei käy. Koira ei vehnää tarvitse eikä vehnättömät letut paljon maksa.
Nekulla on ollut nyt kaksi eläinlääkärin toteamaa korvatulehdusta, hiivaa. Jos niitä tulee vielä, pitää myös Nekkusella epäillä allergiaa. Vehnä se ei voi olla, tosin on se kertaalleen varastanut ruisleipäpussin, niissä jauhoissa vehnää oli mukana. Toivotaan, ettei tuohon salapoliisityöhön, mikä oireet aiheuttaa, tarvitse ryhtyä. Nekun ruokavalioon kuuluu oleellisena osana kepit, joita se rouskuttelee. Se on myös aikamoinen roskisdyykkari, jos se vaan pääsee sellaiseen käsiksi, Bioskan koirankakkapussit täytyy myös silputa, toivottavasti ne biohajoavina ovat hyvin sulavia!
Vehnättömien namien löytäminen on haaste. Parhaan valikoiman olen löytänyt Espoon Lemmikkipisteestä Viherlaaksosta. Erilaisia keksejä, luita, rouhetikkuja, siankorvia sun muita kuuluu herkkuvalikoimaan. Lenkeillä pidän taskussa Roburin pentunappuloita, ne ovat sopivan pieniä ja maistuvat ilmeisesti tosi hyviltä molempien koirien mielestä, sillä jopa Nekun saa ohittamaan vastaantulevan koiran ilman tervehdyksiä, jos nenä alla on kyseinen nappula! Treeneissä herkkuina ovat juuston- tai nakinpalat, muuten noita supernameja ei ole tarjolla.
Tytöt ruokailevat kahdesti päivässä. Yleensä aamuruoka on tuossa puoli kahdeksan aikaan. Siihen aikaan tullaan lenkiltä ja lähden töihin. Toffee on aina kärsinyt jonkunlaisesta eroahdistuksesta. Se jäi paikoilleen seisomaan pää ja häntä alakuloisesti roikkuen, haukkumatta onneksi. Jos lähdin vielä illalla jonnekin ilman koiraa, Toffeli esitti kyllä protestit hetken haukkumalla. Nekun kanssa tilanne on selvästi Toffeellekin helpompi, jäähän sille kaveri seuraksi. Ennen Nekun tuloa perheeseen annoin Toffeelle aamuisin lähtiessäni jonkun paketin, jossa oli herkkuja. Yleensä Toffee ei suostunut edes ottamaan tuota pakettia, vaan jouduin jättämään sen lattialle. Kotiin tullessani Toffee käytyään ensin moikkaamassa nappasi paketin ja söi suurella nautinnolla namunsa vasta sitten. Tarkoitushan oli palkata Toffee yksin jäämisestä, sen sijaan Toffee palkkasi itsensä minun paluustani. Silloin kun ehdin, kaappasin namit siltä pois. Nekku, joka ei minusta vähääkään välitä, ei siis, tavallaan onneksi, kärsi eroahdistuksesta, vaan namit kyllä kelpaa, olen sitten lähdössä tai en. Jätän siis aamuisin tytöt syömään ja sillä aikaa lähden töihin.
Ruoka on pääasiassa nappuloita. Nykyisin käytetään Roburin tuotteita. Nekku on laiheliini, 12 kg, energiapakkaus, joka kuluttaa kaiken. Toffee sen sijaan on rauhallisempi ja sen ruuan määrää ja koiran painoa, 17 kg, on aina pitänyt tarkkailla. Maintenance ja Genuine Lamb&Rice on ollut viime aikoina ruokalistalla. Toffeen nappuloista osa on korvattu Light&Sensitive nappuloilla. Koska tuo Nekkunen voisi hyötyä vähän lisärasvasta, ostin viikonloppuna säkillisen Performancea. Sekoittelen nyt noita nappuloita, pikku hiljaa lisään Performancen määrää. Jottei kotona tarvi olla kymmentä eri nappulasäkkiä, ostin Toffeelle Genuine Salmon&Rice nappuloita...
Mökillä tosin tyttelit syövät samaa ruokaa. Keväällä rahtaan ison säkillisen ruokaa sinne, mutta kesän kuluessa varastoja täydennetään usein lähi-Salen vehnättömillä nappuloilla. Lisukkeet ovat siellä sitäkin paremmat. Ennen Nekun tuloa Toffee nirsoili ruokansa kanssa. Se jäi usein miettimään maailman menoa ruokakupin ääreen. Se saattoi käydä haistamassa ruokaa ja todeta, ettei tuohon kannata ryhtyä... Siispä käytössä ovat lisukkeet, lämmitettyinä. Pari ruokalusikallista maksalaatikkoa, keitettyjä perunoita, paistettua jauhelihaa, kanasuikaleita, gluteiinittomista makaroneista itse tehtyä laatikkoa, yrjölän puuroa tai jotain muuta sopivaa sekä loraus piimää tai vähän raejuustoa.
Iltaruoka-aika vaihtelee. Syötän tytöt vasta pitkien lenkkien tai treenien jälkeen, yleensä klo 18 ja 22 välissä. Pyrin siihen, että vajaa puolet päivittäisestä ruoka-annoksesta annetaan aamulla ja loput illalla. Ruuan saa vasta jonkun pyydetyn tempun jälkeen, istumista, makaamista, paikalla oloa, huonekalujen kiertämistä, eteen irtoamista, kaikkea on treenattu tuoksuvan ruokakipon voimalla. Hyvää ruokahalua!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
