Agilityrintamalta ei mitään uutta

Otsikko sen kaiken jo kertoikin, mutta yritetään vähän runsassanaisemminkin pohtia kulunutta agilitykuukautta.

Treenit Turussa meidän osalta päättyi jo huhtikuun lopussa. Joka kerta siellä sai jonkun ahaa-elämyksen, valitettavasti muutamat niistä kyllä masensi. Olen ollut Nekun kontakteihin tosi tyytyväinen, kunnon on-offit ja vapautuskäskyllä vasta pois. Niinpä, ei tässäkään asiassa ole minkäänlaiseen itsetyytyväisyyteen sijaa.

Teimme kivaa rataa, joka alkoi kahdella hypyllä, ihmisnuolella vedettiin koira mukaan toisen esteen takaa. 90 asteen kulmassa takaakiertohyppy, jolta haltuunotto (A houkutuksena) ja lähetys J-mutkaputkeen. Siinä sai laittaa töppöstä toisen eteen, että ehti putken toiseen päähän ohjaamaan 180 asteen käännöksen kepeille joko persjätöllä ja ensimmäisestä välistä vedolla tai syli- tai poispäinkäännöllä. Meikäläisen salamannopeudella ja gepardinketteryydellä oli pakko turvautua poispäinkääntöön ja hienosti se onnistui, vaatihan se muistaakseni muutaman toiston. Kepeiltä 90 asteen kulmassa oli A ja vähäinenkin oma ennakointini A:lle veti Nekun toiseksi viimeisestä keppivälistä... Pitää muistaa "ohjata" se viimeinenkin keppiväli!

Ajattelin A:n sujuvan kuin leikkiä vaan, mutta ei. Hienosti Nekku esteen yli ja kontaktille ja meinasin mairea hymy huulilla jatkaa rataa, kun Jaakko tylysti keskeytti. "Älä jatka, se ei osaa kontaktia", mitäh, mitäh????? Hiukka hymy hyytyi. Miten niin ei osaa, sehän teki sen niin nätisti ja tuli pois vasta luvalla? "Niin, mutta kaikki on kiinni sun liikkeestä", miten niin? Todellakin mun liike pysähtyy, kun Nekku tulee kontaktille ja liike jatkuu samalla, kun vapautan sen, vähintäänkin heilutan kättä!!!!! Kokeiltiin sitä, että pysähdyn, kun Nekku on A:n harjalla, sinnehän se jäi keikkumaan, eikä liikahtanutkaan ennenkuin minä liikuin. Sitten juoksin esteen ohi enkä lainkaan pysähtynyt, ei muuten pysähtynyt Nekkukaan. Kokeiltiin vielä sekin, että pysähdyn ja jatkan juoksua enkä sano mitään, Nekku pysähtyi nätisti kontaktille ja sieltä eteenpäin mun mukana.... ARGGHH! Ei voi olla totta. Onneksi Jaakko sanoi tuosta, nyt osaan treenata kontakteja ja varoa noita sudenkuoppia, joihin olin taas niin komeasti kompastunut. Tehtiin siinä vielä parin hypyn sarja, jonka loppuun persjättö ja takaakiertohyppy, ne meni onneksi tosi hyvin.

Viimeisellä kerralla sain rankkaa palautetta taas kerran palkkauksesta. Palkkaan kuulemma kyllä ruhtinaallisesti, mutta ajoitus on tässäkin pielessä. Jopa siinä määrin, että Jaakko sanoi ottavansa mut esimerkiksi miten koiraa ei saa palkata, jos hän joskus tekisi videon koiran palkkauksesta. Pitäisi palkata koiraa hyvästä yrityksestä eikä jättää oman virheen takia koira palkkaamatta. Erityisesti mun pitäisi muistaa tuo, sillä Nekku on tavattoman nopea ja olen ohjauksessa koko ajan myöhässä. Nekku ei jaksa toistoja, jos niistä ei tule palkkaa, ja tunnustan oman virheeni jälkeen unohtavani palkata koiraa, otetaan vaan uusiksi, tästä yritän kovasti päästä eroon.

Rata alkoi kolmen hypyn sarjalla, kaikki hypyt olivat erisuuntaan vinoja ja viimeiseen takaakierto. Koira otettiin vastaan kolmannelta hypyltä ja pyöräytettiin ympäri, lähetys u-putkeen. Putken jälkeen tuli kaksi hyppyä aika pitkillä väleillä ja ensimmäinen hyppy oli suoraan koiran linjassa sen tultua ulos putkesta, seuraava hyppy oli esteen leveyden verran sivussa linjasta ja se piti kiertää takaa. Siispä lähetys putkelle ja tuhatta ja sataa ottamaan putkesta ulostulevaa koiraa vastaan hypyn jälkeen koko ajan eteenpäin juosten tekemään pakkovalssia. Se onnistui kerralla ja saimme kehuja erinomaisesti ajoitetusta ja suoritetusta pakkovalssikuviosta.

Pakkovalssin jälkeen tuli hyppy, joka tavallaan väkisin jäi koiran juoksulinjan ja minun juoksulinjani väliin. Nekun piti oikeastaan hypätä hyppy lähes nollakulmasta, koira piti ohjauksellisesti vetää hypylle vain vastakkaisella kädellä, ei onnistunut, puolivalssilla onnistuu, mutta sitten olisin ollut jatkossa niin myöhässä, ettei se tullut kysymykseen. Seuraavaksi taas poispäinkääntö hypylle ja pesrjättö seuraavalle hypylle. Poispäinkäännöstäkin kehuttiin. Kai me jotain sentään osataan, kun Jaakko kysyi, koska meinaan ilmoittaa Nekun ensimmäisiin kisoihin! En kyllä lainkaan osannut tuollaista kommenttia odottaa.

Erilaisten yhteensattumien vuoksi olemme päässeet Nekun kanssa aloittamaan Ojangon ohjatut KITÄH-treenit vasta tuokokuun puolivälissä. Kyllä jännitti mennä sinne. Vieläpä kaiken lisäksi selvisi, että Nekun elämän suurin rakkaus irlanninterrieri Solo treenaa viereisellä kentällä samaan aikaan. Nekku istui kiltisti ensimmäisen esteen takana, toinen este tehtiin takaakiertona pyörittämällä. Nekku kurkki viereiselle kentälle, muttei lähtenyt. Ensimmäinen este, toisen kierto, hyppy ja samalla Nekku huomaa Solon naapurissa eikä siinä ehtinyt sanoa kissaa, kun koira oli Solon kimpussa. Sieltä se häädettiin eikä se yllättäen lähtenyt tekemään tutustumiskierrosta koko laajalle Ojangon alueelle, vaan tuli takaisin meidän kentälle, jossa se kävi sen verran moikkaamassa kouluttajaamme Annea, että jäi kiinni. Lopetin treenaamisen ja vein sen yksikseen kauimmaisen aidan nurkkaan ja jätin sen hetkeksi sinne, päivä oli niin kuuma, etten voinut sitä autoon viedä.

Uusi yritys. Nyt se ei edes lähdössä pysynyt, sillä Solo oli lähellä aidan vieressä kiinni, joten Nekkuhan lähti kuin ammuttuna kaveria moikkaamaan ja samalla se yritti moikata paria muutakin koiraa. Onneksi Marja-Liisa oli heti hommassa mukana ja hääti Nekun pois, se teki mutkan meidän kentällä ja yritti palata Solon luo, mutta Marja-Liisa toimi loistavana mörkönä. Nekku palasi kiltisti mamman luo ja teki todella nätisti töitä. Tosin virheitä tuli valtavasti, mutta teimme niitä yhdessä! Solo on the ultimate haaste, joten lupasin, että sinä päivänä kun Nekku tekee mun kanssa rataa eikä häiriinny toisella puolella suorittavasta Solosta, niin silloin mä ilmoitan meidät ekoihin kisoihin! Saa nähdä, onnistuuko tuo koskaan.

Toffeen kanssa ollaan käyty jo useammassa JFF-treenissä. Ryhmä on aikalailla muuttunut viime kesäisestä, mutta meininki on leppoisa edelleen. Toivottavasti tulee yhtä hauskaa ja haasteellistakin. Viimeksi ainakin oli, sillä takaaleikkaukset on meille haaste, jos olen ajoissa, kääntyy Toffee tavallaan jo ennen estettä kieltäen esteen, jos taas olen myöhässä, Toffee tekee hypyn jälkeen pyörähdyksen. Kepeillä tuo ohjaus saa aikaan sen, että koira tulee kepeiltä pois. Nyt sitä on muutamalla kertalla treenattu ja takaaleikkaus alkaa kepeillä toimia!

Tempputilanne

Toffee tarjoaa nykyisin jatkuvasti kuperkeikkaa... Ei siinä mennyt kuin kahdeksan vuotta tempun oppimiseen, mutta sitkeys palkittiin. Nekku tarvitsee kuperkeikkaamiseen vielä hieman käsiapua (koira makaa maassa ja teen kädellä ympyrän sen yläpuolella), mutta kaiketi kuperkeikka on lisättävissä molempien tyttöjen hallittujen temppujen luetteloon! Täytyy yrittää ottaa tytöistä video ja laittaa se tänne todisteeksi.

Ryömimisen Nekku oppi kerrasta eikä siinä ollut erityistä haastetta. Sen sijaan Toffeelta tämäkin temppu vaatii paljon enemmän. Kyllä se ryömii, mutta pyrkii koko ajan ylös seisomaan. Treenit siltä osin jatkuvat.

Toukokuun tempuksi valitsinkin jotain sellaista, jonka Toffee jo osaa. Peruuttaminen. Nekkunen ei sitä oikeastaan vielä käsitä, mutta jatkamme harjoituksia.

Samalla näihin treenihetkiin on lisätty tottelevaisuuskoulutusta. Seuraamista, paikalla oloa, luoksetuloa, liikkeestä maahan ja seisomaan jäämistä kovasti yritetään harjoitella. Joka päivä muutama minuutti molempien kanssa. Tekee hyvää Toffeellekin, joka kyllä ne osaa, muttei millään viitsisi, kun mamma ei pitkään aikaan ole mitään tällaista vaatinut. No, nyt se vaatii. Ja kyllähän Toffeliini innokkaasti tekee, kunhan palkka on oikea.

Ruokakippo on ollut selvästi paras motivaattori. Siinä on vielä sekin plussapuoli, että kun treenataan Toffeen kanssa ensin ja sitten koira jää ruokakipolleen syömään, niin saa rauhassa treenata Nekun kanssa. Aiemmin näitä treenihetkiä varjosti kahden koiran ongelma, molemmat yrittävät suorittaa tai sitten ei. Enkä ole raaskinut panna toista toiseen huoneeseen oven taakse, varsinkin kun Toffee pitää laumasta erottamista suurena rangaistuksena. Tiedän, tiedän, sehän on vaan muutama minuutti ja koiria pitää kouluttaa. Yritetään!

Nekku juttelee unissaan

Hellejakso on päättynyt ja istumme sisällä, tosin ovi terassille on auki. Sohvalla makoilee vieressäni Nekkunen, joka on ihan helteen ja metsälenkkien uuvuttama.

En ole aivan varma siitä, oliko Nekun uimakoulu hyvä juttu. Koirahan innostui uimisesta lelun perässä kovasti. Kävimme Koirakylpylässä seitsemän tai kahdeksan kertaa. Viimeisellä kerralla Nekkua ei meinannut saada altaalta pois lainkaan. Uinti on edelleen hosumista ennen kuin se saa lelun suuhunsa eikä koira oma-aloitteisesti lähde uimaan, vaan lelulla se pitää houkutella. Se vaihtoehto, että antaisi kaverille lelun suuhun ja sitten vetäisi sen veteen, ei toimi, sillä Nekku kääntyy silloin välittömasti ympäri takaisin rampille.

Meillä on Laajalahdessa kodin vieressä sellainen rämettynyt, vetinen metsikkö. Metsikön toisella laidalla kulkee ulkoilureitti moottoritien varressa. Ulkoilutie vie myös metsikössä olevan pikkuisen rämelammen ohi. Siinä pesii sorsapari. Tyynesti ja ylväästi ne uivat, vaikka tuo lätäkkö ei varmaan ole maksimipituudeltaan kuin kymmenen metriä, jos sitäkään. Näin keväällä se varmaan on isompi. Nekku on nyt keksinyt nuo linnut ja sen, että se osaa uida, jos ei jalat lätäkössä ota pohjaan. Linnut poistuvat varsin vilkaasti paikalta eikä Nekku niitä ole päässyt oikeasti hätyyttämään.

Tai ehkäpä kyseessä on kauneudenhoito, sillä suokylvythän tunnetusti tekevät hyvää! Nekku ei voi käsitää, miksi se pääsee joka päivä suihkuun lenkin jälkeen. Eihän koiria tietenkään saa pitää vapaana, mutta joskus ne ovat... Ollaanhan melkein meidän aidatulla takapihalla!

Tuo ulkoilureitti on kyllä aivan loistava. Metsikkö on osittain tosi jyrkässä rinteessä ja Nekku harrastaa ylösalas juoksuja, kunnon spurtteja ympäriinsä. Loistavaa kuntoilua sekä lihasvoima- ja ketteryystreeniä. Kummasti se ehtii kuitenkin seurata meitä Toffeen kanssa, sillä Nekku on viivana vieressä, mikäli aion Toffeelle keppiä heittää! Välillä sentään Toffeekin intoutuu Nekun kanssa mäkeä ylös juoksemaan, mutta pääsääntöisesti se liikkuu minun tahtiini. Metsä on täynnä erilaisia polkuja ja reittivaihtoehtoja vaikka kuinka paljon. Muutkin koiran ulkoiluttajat ovat sen löytäneet, niinpä leikkikaveri väijyy jonkun mutkan takana lähes joka kerta.

Toffee kuorsaa, tosin nyt se on ehkä vähän kevyempää kuorsausta kuin viime hellepäivinä. Sään viilenemisen lisäksi asiaan vaikuttanee se, että Toffeelle on keritty kesälook. Se näyttää ehkä enemmän snautserilta kuin vehnäterrieriltä, mutta turkki on niin paljon helppohoitoisempi näin.

Helatorstaina Toffeelle koitti kissanpäivät, sillä se pääsi ilman Nekkua mökille. Tosin siellä odotti Emma-koira ja olivathan tytöt ottaneet yhteen lauantaina. Olisikohan riita tullut jostain kepistä, mene ja tiedä, mutta Toffeella oli yhteenoton seurauksena taas hampaan jäljet kaulassa ja hartiassa sekä korvassa. Ihmislauma tietenkin oli säikähtänyt tästä valtavasti ja koirulit, jotka heti yhteenoton jälkeen olivat taas niin kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan, erotettiin toisistaan loppupäiväksi.

Helle saaressa sai Toffeen heittämään talviturkin jo heti torstaina. Vaikka punkkikarkoitteet oli laitettu jo ennen vappua, ei se enää riittänyt torjumaan niitä kokonaan. Toffee nukkui yönsä siskoni kanssa pikkumökissä ja kuulemma siskon tyynyltä oli yksi yö löytynyt ikävä, elävä vieras. Kolmen viikon välein nuo karkoitteet on laitettava, muuten teho ei ensinkään ole riittävä. Karkoitteista huolimatta jokailtainen punkkisyyni on tehtävä, ihmisillekin.

Nekun kanssa ei saareen lähdetty, sillä koiran antura oli taas rikki. Saaressa anturan suojaaminen on toivotonta, mikään tossu tai sukka ei siinä vauhdissa mukana pysy, lisäksi tytteli ainakin kahlailee meressä jatkuvasti. Suurin ongelmahan on se, että Nekku nuolee niin antaumuksella sitä loukkaamaansa jalkaa, välillä se on päässyt nuolemaan anturansa ihan vereslihalle. Nyt puhdistettiin desinfektioaineella ja laitettiin tassusalvaa pari kertaa päivässä, kolmen päivän ajan tossu oli yötä päivää jalassa ja vaiva meni sillä onneksi ohi.

Anturavaivahan on ollut aina merkki juoksuajan lähestymisestä. Niin kuin on mainittu juoksunsa Nekku on alkanut aiemmin lähes tunnin tarkkuudella. Huomenna on 29 viikkoa täynnä...

Koira nukkuu sikeästi. Ensin sen nenä alkoi nuuhkia, sitten se ilovikisi. Unimaailmassa täytyi tapahtua jotain tosi ihanaa, sillä Nekkunen alkoi liikutella tassujaan kuin innosta hyppien ja juosten, välillä pieniä haukahduksia päästäen. Sitten lyhyt matala murahdus. Hetken hiljaisuus, muutama uniloikka, tuhinaa ja pari pikkuhaukahduksen tapaista. Samassa Nekku avaa silmänsä, venyttelee ja haukottelee. Katsoo minua silmiin hetken, ihan kuin se olisi halunnut kertoa, millaista ihanaa unta se juuri oli nähnyt. Silmät lurpsahtavat taas kiinni ja tytteli huokaisten palaa unten maille. Enhän minä siitä mitään kuitenkaan olisi ymmärtänyt.