Uusi asukki lelukorissa

Viikonlopun pakkasissa ollaan paleltu koko porukalla. Lenkit olivat lyhyitä, pääasiassa koirulit saivat juosta vapaina lenkkipoluilla ja lähimetsässä. Nekku yleensä sinkoilee pitkin metsää ja se pitää erikseen kutsua matkan jatkuessa. Toffee pitää mammaa visusti silmällä eikä juuri koskaan katoa näköpiiristä, vaan hetken juostuaan palaa mamman luo.

Nyt Nekullekin on riittänyt reilun vartin happihyppely metsässä. Sitten se on vapaaehtoisesti tullut luo tassujaan nostellen selvästi valmiina kotiin. Siellä me ollaan kävelty polkuja pitkin peräkkäin kuin köyhän talon porsaat, minä edellä, Toffee sitten ja Nekku hännän huippuna. Lienee ollut huvittava näky, mutta eihän siellä ketään muita varsinkaan aamutuimaan tai iltamyöhään liikkunut.

Paleleva pikkuneiti keksi perjantai-iltana, että lelukori on sopivan kokoinen nukkumapaikka, täynnä pehmeitä leluja, joiden sekaan voi käpertyä lämmittelemään ja nukkumaan. Pään allekin löytyy joku lelu tyynyksi. Lauantai-iltana Nekku juoksi suoraan sisääntultuamme lelukoriin, edes takkia tai kaulapantaa ei ehtinyt ottaa pois. Takkatulen loimussa tuli kuitenkin varsin pian kuuma ja Kekku suostui luopumaan vaatteistaan, mutta ei uudesta suosikkitorkkupaikastaan.

PÄIVÄNSANKARI

Toffee täytti tänään kahdeksan kunnioitettavaa vuotta. Synttäreitä juhlittiin perhepiirissä, mutta kunnon koirakaverisynttäritkin järjestetään myöhemmin. Synttäreiden kunniaksi Toffee kaivoi vanhan jättiluun esille. Se oli haudattu lelukorin uumeniin.

Tottakai synttäreillä oli kakkua tarjolla. Tällä kertaa vehnättömistä jauhoista tehdyn kakun täytteenä oli vaniljavaahtoa ja lohipullia, kakun koristeena vielä kahdeksan kynttilää. Nämä synttärikakut ja Toffee ehkäpä suurin herkku, letut tehdään vehnättömistä jauhoista, kun tuo vehniskulta on vehnäallergikko. Koko kakkua ei sentään kerralla syöty, vaikkakin tuntui hyvin molemmille maistuvan. Raksujen palan painikkeena kakku sitten seuraavina päivinä syötiin.

Ennen kakkukestejä molempien tyttöjen kanssa leikittiin aarteen etsintää. Nameja piiloteltiin tuolinjalkojen ja sohvan irtotyynyjen taakse. Tytöt suljettiin kodinhoitohuoneeseen, että sain namit piiloon ja vuorollaan kumpikin pääsi sitten nenän käyttöön. Toffee on huolimaton ja siltä jää aina jotain huomaamatta, tosin sillä riittää kärsivällisyyttä jatkaa etsintää vaikka kuinka kauan ja niinpä lopulta jokainen namukin löytyy. Nekku tekee sen sijaan tarkkaa nenäkäyttötyötä eikä se oikeastaan koskaan ohita namupiiloja, tosin on sillä se oma hössötyksensä koko ajan päällä. Hyvä oli syntymäpäivä. Paljon onnea, Toffee!

Agilitypäästäinen

Nekku on löytänyt taas agilityn riemun. Vuosi sitten aloitettiin Turussa Kelpokoiran alkeiskurssi, kouluttajana oli Janita Leinonen. Silloin Nekkunen oli aivan innoissaan, namikipon kanssa tuntui kaikki onnistuvan suorastaan helposti. Oma innostukseni oli myös katossa ja olin hurmioitunut koulutuksen tehokkuudesta, niinpä kirjasin kaiken muistiin. Liitän loppuun lyhennelmän noista muistiinpanoista.

Alkeiskurssin jälkeen jatkoimme jatkokurssilla. Valitettavasti Nekun juoksu osui niin huonoon saumaan, että meiltä jäi kaksi treeni kertaa väliin. Jatkokursilla kerrattiin aiemmin opittua lyhyiden ratojen muodossa. Tehtiin maksimissaan 13 esteen rataa, pakkovalssia, lähetystä avokulmakepeille, takaakiertoja, lähetys suljettukulmakepeille, takanaleikkausta, pussia, puomia. Ihan uskomattomasti nuo koirat oppi! Kepit oli vielä verkolla rajatut 6-kepin vinokepit, mutta silti. Ja olihan siellä namikippoja joissakin vaikeissa kohdissa apuna, esim. takanaleikkauksessa. Nekulle takanaleikkaus oli alkuun tosi haastava, sillä ensimmäisellä kerralla lähes kiinni tuossa takanaleikattavassa esteessä ennen estettä oli puomin pää, vieläpä sillä puolella minne oli tarkoitus kääntyä. Namien avulla käynyttä koiraa meinasi olla tosi vaikea saada hypylle...

Kouluttajana Janita oli mukava, johdonmukainen, tasapuolinen, koirien ehdoilla toimiva ja äärimmäisen kärsivällinen. Rataantutustumisen jälkeen hän sanoi, että jokaiselle koiralle on 10 min aikaa, siinä ajassa tehdään rataa ja hinkataan niitä kohtia, jotka eivät heti suju. Ja hän katsoi kellosta ajan. Kaikki koirat tuntuivat rakastavan Janitaa ja vaikutti siltä, että ikään, kokoon, rotuun tai roduttomuuteen katsomatta Janitakin piti kaikista koirista. Ohjeet olivat selkeät ja tuntui, että ainakin alkeis- ja jatkokurssitasoisten koirakoiden ongelmat selvisivät tosi nopeasti.

Pidin tuosta tavasta kouluttaa koiraa ja jatkoimmekin syksyllä treenejä Turussa. Takapakkia on tullut paljon hienon alun jälkeen. Koira ei ole ollut kiinnostunut ohjaajasta juurikaan eikä myöskään esteistä. Tilanne on nyt joulun jälkeen selvästi parantunut. Kekkuli hakeutuu esteille ja leikkii kanssani. Se oppii tosi nopeasti, muttei edelleenkään jaksa innostua toistoista, joita me tietenkin tarvittaisiin todella paljon.

Tiistaina HSKH:n treeneissä Susa oli kehittänyt hauskan, nopean ja haastavan radan. Mm. suora putki A:n alla, koira piti saada putkeen ja ohjaaja toista puolta A:ta ottamaan koiraa vastaan putkesta. Eipä ollut helppoa, mutta lopulta kärsivällisen hinkkauksen jälkeen onnistui. U-putkesta A:lle koira suorastaan lensi. Olin todella iloisesti yllättynyt, miten hyvin meillä kaikesta huolimatta meni, pääasiassa epäonniset kohdat johtuivat aivan surkeasta ohjaajasta. Karkasihan Nekku kertaalleen vehnistuttuja tapaamaan...

Keskiviikkona Turussa treenit alkoivat hyvin. Lähdössä pysymisessä on harjoiteltavaa, mutta hypyt ja rengas olivat niin houkuttelevat, minkäs teet. Pääsimme siis hyvään alkuun, hyppysuora takana. Keppien sisäänmenossa virhe, jota aloin korjata, kun halliin saapui kutsumaton vieras. PÄÄSTÄINEN. Pikkiriikkinen otus juoksi kiemurrellen valtavaa vauhtia pitkin hallia löytäen pudonneita namipaloja ja kantaen niitä piiloon, eikä suorittanut yhtään estettä. Nekku oli onneksi mulla tuolloin sylissä, valitettavasti koira kuitenkin huomasi päästäisen. Jatkoimme treeniä, mutta rottakoira muisti saaliin. Niinpä Nekku sinkoili hallia ympäri päästäisen perässä, sai sen hetkeksi suuhunsa, mutta päästi sen sitten taas karkuun jatkaakseen kissa-hiirileikkiä. Sain Nekun hetkeksi unohtamaan tuon ja saimme muutaman onnistuneen ohjauskuvion tehtyä treenin lopuksi. Saas nähdä mitä käy ensi kerralla, etsitäänkö taas rottia vai voisiko se oikea agility olla kuitenkin kivampaa?


Alkeiskurssi

050209
Koiraa palkataan aina kiposta tai maasta tai heitetään palkka, ei kädestä (ainakin alkuun). Opetetaan koiralle, että esteet ovat kaikkein mukavimmat agilityradalla (hakeutuu esteille eikä aina ohjaajan luo, opetetaan koira heti irtoamaan). Janita: ”Jos juokset nopeammin kuin koirasi, voit palkata kädestä!”

Koira opetetaan pysymään namikipolla. Kun namit on syöty, aina vielä yksi nami kippoon. Koiraa ei koskaan kielletä, vaikka se karkaisikin namikipolle. Agilitykentälle ei kuulu sana ei. Jos koira kiertää esteen ja karkaa namikipolle, helpotetaan tehtävää! Kehu ja palkkaa sanallisesti koiraa aina, kun se on suorittamassa tai juuri suorittanut annetun tehtävän, esim. hakeutuu hypylle ja hyppää, ei vasta koiran saavuttua namikipolle. Tee kaikki harjoitteet aina esteen molemmilta puolilta ohjaten.
1.Putki
2.Aita – eteen irtoaminen
3.Vinokujakepit
4.Rengas
5.Pöytä
6.Kontaktieste – nokkakontakti
7.Pussi

120209
Jatkettiin edellisiä harjoituksia omatoimisesti.
Kouluttajaan ohjauksessa harjoiteltiin ”nokkimista”, takaakiertoa (koira kiertää esteen taakse ja hyppää sen sitten takaisin päin ohjaajaan päin) ja valssia (ohjaajan ja koiran linja leikkaavat koiran edessä, ohjaaja kääntyy koiraan päin pyörähtäen koiran edessä, ohjaava käsi vaihtuu, koiran linja kääntyy valssin suuntaan) sekä takanaleikkausta (koiran ja ohjaajan linja leikkaavat koiran takana, ohjaava käsi vaihtuu, koiran linja kääntyy leikkauksen suuntaan)
8.Takanaleikkaus
9.Takaakierto ja valssi

190209
Rengasta ja nokkakontakteja jatkettiin omatoimisesti. Kotiläksyksi sylikäännös-harjoittelua (koira ja ohjaaja nenät vastakkain nami ohjaajan kädessä, ohjaaja lähtee peruuttamaan kutsuen koiraa, namikädellä vedetään koira ohjaajan sivulle ja kiepautetaan kädellä koira u-käännökseen, molemmat jatkavat samaan suuntaan, namipalkka, toistetaan molemmilla käsillä, oikealla kädellä kiepautetaan koira oikealle, vasemmalla vasemmalle, ohjaajan liike suoralla viivalla edestakaisin)
10.Keppikulmat vinokujakepeillä
11.Suoraan putkeen lähetys (pimeä putken suu)
12.4 hyppyestettä ympyrässä 90 asteen kulmissa
13.Pöytä, putki, valssi, pöytä
14.Puomi ja A-este
15.Keinu

260209
Sylikääntötreenit. Kontakteja jatkettiin. Keinua jatkettiin. Kotiläksyksi kontaktitreenejä sekä poispäinkääntö (ohjaaja ja koira vierekkäin, käännössä molempien suunta muuttuu 180 astetta, koiran kääntymissuunta ohjaajasta poispäin, toteutetaan vastakkaisen käden käytöllä, koira vastakkaiseen käteen, nenä käännetään poispäin ohjaajasta, samalla ohjaajakin kääntyy koiran puolelta 180 astetta, palkkaus ja kehut käännyttyä oikein, toistot molemmilla käsillä)
16.Sylikääntö kahdella esteellä
17.Sylikääntö yhdellä esteellä

120309
Jatkettiin kontaktitreenejä. Keinua ja A:ta mentiin ilman kouluttajan apua, ohjaaja hidastaa keinun kallistusta.
18.Neljän hypyn treeni, takaakierto ja välistävedot
19.Puomi, pöytä, puomi
20.Kepit, putki, valssi, kepit

Arkisia asioita

Koiran saavuttua huusholliin saa heittään yksityisyydelle hyvästit. Yksin ei tarvinnut enää mennä edes WC:hen. Toffee seuraa joka paikkaan, mökilläkin se odottelee ulkohuussin portailla. Nekku ei jaksa odotella, vaan rallattelee omiaan.

Vaikka kummallekaan koiralle ei varsinaisesti ole annettu sänkylupaa, niin molemmat siellä kuitenkin nukkuvat. Toffee tosin odottaa lupaa. Se seisoo sängyn vieressä ja pistää päänsä sängylle katsoen anovasti. Jos ei lupaa tule, hyppää Tohveli sängylle muina naisina, yleensä. Joskus se huokaisten rojahtaa nukkumaan lattialle ja pakkohan silloin on sanoa, että hyppää vaan. Toffeelle tulee aika nopeasti kuuma, niinpä se yleensä nukkuu vähän kauempana ja jossain vaiheessa siirtyy lattialle nukkumaan. Nekku sen sijaan ryntää salamana sänkyyn ja asettuu ihan kiinni kylki kylkeen, yleensä nilkat on sen tyynynä, hankaloittaa kyllä kääntymistä. Ja jos jalka pilkahtaa peiton alta, on aivan varma, että se on Nekkulin mielestä nuoltava puhtaaksi.

Aamu-uninen Nekku jää aina sänkyyn makoilemaan. Toffee sen sijaan kömpii sängystä kanssani ja seuraa kylpyhuoneeseen, lattialämmityksen päällä on varmaan ihan kiva makoilla ja jatkaa torkkuja. Toffee seuraa silmätarkkana ruokapöydän alta myös aamuruuan valmistumista ja kun mikron kello kilahtaa lämmitetyn maksalaatikon valmistumisen merkiksi, tulee Toffee lähietäisyydelle, ettei vain vahingossa ruokakippo joudu vääriin käsiin. Nekkukin yleensä lähestyy venytellen tuossa vaiheessa. Tyttöjen kipot ovat vierekkäin eikä riitoja ruuasta ole tullut. Ihan pikkupentuna Nekku kertaalleen yritti mennä Toffeen kipolle yhtä aikaa Toffeen kanssa, olihan se pentulaatikossaan saanut ruuan samasta ruokakupista muiden sisarustensa kanssa. Toffee ei ollut samaa mieltä ja murahti eikä Nekku sen koommin ole yrittänyt samalle kipolle tunkeutua.

Toffee on aina ensimmäisenä ovella, kun lenkille lähtemisestä on puhe. Nekku juoksentelee edestakaisin. Laitan aina Toffeelle ensimmäisenä kaulapannan ja sitten vasta Nekulle. Tässä taannoin laitoin taas tuon pannan Toffeelle ja sitten sen huomattavasti pienemmän pannan toiselle koiralle ihan ajatuksissani. Otin remmeistä kiinni ja olin lähtemässä ovesta ulos, kun Nekku ilmestyi jostain tutkimusmatkalta olohuoneestapäin. Toffeella oli kaulassaan kaksi puolikuristavaa Hurtta-pantaa. Eihän sitä pienempää millään tahtonut saada pois Toffeen päästä, pelkäsin kuristavani koiran ja mietin pannan leikkaamistakin, kun se lievää väkivaltaa ja korvien ruhjomista käyttäen lopulta lähti.

Lenkkeillessä Toffeella on tapana lukea tarkkaan kaikki kaverien jättämät viestit ja vastailla niihin ahkerasti. Se siis haistelee paljon ja merkkailee. Merkkailu on huvittavaa, se nostaa jalkaa. Tohveli oppi tuon jalan noston Eltonilta, joka oli ensimmäinen koirani. Tuo vehnäterrieriuros nukkui ikiuneen Toffeen ollessa puolivuotias. Sen jälkeenkin Toffeen parhaat kaverit ovat olleet uroksia, niin tuo merkkailu tuli tavaksi. Jalkaa nostaessaan Vohveli niiaa ja samalla nostaa toista takajalkaa ja saa ehkäpä muutaman pisaran tiristettyä, se kun ei osaa urosten tapaan lainkaan säästellä....

Kakkapaikkojen etsiminen on taidetta eikä silloin, kun Toffee sopivan paikan löytää, sitä saa lainkaan häiritä tai etsiminen ja asettautuminen menevät kokonaan uusiksi. Toffee pyrkii tekemään asiansa aina jonnekin syrjäiseen paikkaa tai ojanpohjalle. Nekku sen sijaan tekee tarpeensa juuri siinä, kun sattuu siltä tuntumaan. Siinä ei asentoa etsitä tai muutenkaan mietitä, kun jo tapahtuu! Nekku ei juuri ole kiinnostunut toisten koirien viesteistä, mutta tuoreet jäniksen tai jonkun muun elukan jäljet kiinnostavat kovasti. Ja kaikki jäniksen jätökset se pyrkii imuroimaan, ei kyllä kovin mukava tapa.

Koiria kutsuttaessa saa olla ovela. Ulkona toimii omat nimet. Kotona taas aivan varmasti paikalle ensimmäisenä saapuu se, jota ei ole kutsuttu. Sehän oikeastaan on ihan loogista, sillä jos kyseessä on joku kiva juttu, sitä ei halua missään tapauksessa menettää ja kannattaa olla ihan vieressä. Jos taas kyseessä on joku ikävämpi asia, esimerkiksi turkin harjaus, niin se ei koske varsinaisesti sitä, jota ei kutsuttu. Logiikka ei tosin ole ihan aukoton, sillä kyllä ne molemmat aina kuitenkin harjataan.

Touhu-Toffee treenaa

Tiistaina oli Toffeen ohjattujen hallitreenien vuoro Kivistössä. Mehän treenataan JustForFun-ryhmässä, mutta talvikaudella ryhmässä on myös kisaamaan tähtääviä koirakoita. Tulimme vähän myöhässä ja kiireellä, valitettavasti tavan mukaan. Muut olivat jo lähes tutustuneet rataan, jonka Anne oli meille suunnitellut. Välistäveto, puomin taakse putkeen irtoaminen, poispäinkääntö, kepit molemmilta puolilta ohjattuna, jälleen kerran hauska, virtaava ja riittävän haasteellinen tehtävä meille.

Annen mielestä siinä ei ollut "mitään ihmeellistä", niinpä katselin kavereiden suorituksia enkä varsinaisesti tutustunut rataan lainkaan. Tehtiin rataa kahdessa lyhyemmässä pätkässä. Soitellen sotaan -tyyli kostautui heti. Toffee on ihan tyypillinen lajinsa edustaja, se kyllä haistaa mamman mielenliikkeet kilometrien päähän!

Mulla oli vähän lepsu ote heti, mutta Toffee teki alun ihan kiltisti suunnitelmien mukaan. Ensin rengas, sitten aita. Olin itse asettunut kolmannen esteen viereen ja lähdin Toffeen kanssa yhtäaikaa liikkeelle, virhe, Vohvelille tuli kamala kiire kolmosaidalle. Lisäksi unohdin, ettei mun pidä sanoa yhtään hyppykäskyä, koska Toffee hyppää juuri siltä kohtaa, kun se kuulee käskyn, vaan käskytin hypyt, virhe. Toffee hyppäsi siis kilometrin päästä ja päätyi tietysti riman päälle! Se sattuu joka kerta sydämestä, mutta terrieri ei ainakaan näytä välittävän, vaan matka jatkuu.

Keppien jälkeen heitin koiran aidan yli irtoamaan putkeen ja käännyin jo poispäin puomin suuntaisesti, salamannopeasti Toffee kääntyi aidan jälkeen ja pujahti puomille, vaikkei siivekkeen ohi oikein kunnolla mahtunutkaan puomille. Sen jälkeen alkoi terrierihepuli, koira tarjosi kaikkia esteitä ja komensi räksyttämällä antamaan parempia ohjeita, mutta ei lainkaan rauhoittunut ja kuunnellut (ja Nekku säesti kentän laidalta!), häntä heilutti koiraa, Toffeliini nautti taas koko rahan edestä. Ei sille voinut kuin nauraa!

Otin itseäni niskasta kiinni ja jatkoimme, putken jälkeen tuli hyppy ja poispäinkääntö. Toffee hyppäsi hyppykepin lailla tuota hyppyä edestakaisin ennen kuin tajusi, mitä mä oikeastaan halusin. Sen jälkeen kaikki sujuikin kuin vettä vaan. Toinen puoli radasta meni kerrasta putkeen ja teimme sitten vielä koko radan. Toffee toki osasi radan jo ulkoa, todennäköisesti, sillä teimme kerralla ihanan, virheettömän ja meille nopean radan. Näytti kuulemma sujuvalta ja helpolta, sitähän se tuon koiran kanssa onkin.

Niin sievä neiti että

Tiistaina kävimme Nekun kasvattajan luona trimmissä. Jaana on viimeksi trimmanut Nekun maaliskuussa. Minä olen tässä välissä siistinyt vähän korvia, kaulaa, niskaa, selkää, kylkiä, häntää ja takapuolta. Naama on siis ollut yli puoli vuotta trimmaamatta. Toisaalta karvaa on niin vähän ja sen kasvu kovin hidasta, niin eipä tuota ole juuri huomannut. Tosin koira on hiljalleen alkanut muistuttaa nallekarhua...



Yllättävän paljon Jaana sai Nekusta karvaa leikattua. Ja nätisti Nekku antoi työtä tehdä. Yrittihän se toki istahtaa, kun häntää ja peppua trimmattiin. Etutassujaan tytteli yritti varjella vetämällä niitä pois. Sitä se tekee silloinkin kun niitä kammataan. Kuulemma se on Fromzero-ominaisuus, sillä Nekun emä Likkakin tekee niin. Moitteitakin tuli. Nekun molemmat korvat olivat täynnä karvaa! Se on ihme, sillä korvakarvoja on kyllä nypitty, Nekun korvatulehdustenkin takia. Ilmeisesti Nekkuli kasvattaa karvojaan vain korvissa;). Kyllä ne korvat sitten kotona nypittiin karvoista. Varsin sievä tyttö sieltä karvojen alta kuoriutui. Kiitos Jaana.

Agilityä T-paidassa

Nyt se on löytynyt. Meikäläisen luille sopiva agilitytreenipaikka nimittäin. Olen vuokrannut Juvanmalmin Sporttikoirahallista treenivuoron kevätkaudeksi. Lämmin, korkea ja häiriötön tila, luksusta. Tarkoituksena on pitää Toffeen kanssa hauskaa muutaman esteen radanpätkillä. Nekun kohdalla tavoite on saada estevarmuutta, irtoamista ja itsenäistä suorittamista sekä tietysti pyrkiä opettamaan tytölle, että agility mamman kanssa on maailman hauskinta, jopa hauskempaa kuin kentän laidalla olevat muut koirat.

Olimme siellä ensimmäisen kerran torstaina. HAUSKAA!!! Koska en ollut koskaan käynyt hallilla, en oikein tiennyt, mitä odottaa, siksi en myöskään suunnitellut erityistä rataa etukäteen, vaan käytin paikalla olleet esteen sellaisenaan. Ensin treenasin Toffeen kanssa. Huono kuva ohessa näyttää Toffeen radan suurin piirtein. Toffee innostui tietenkin aivan mahdottomasti ja seurasi ohjaustani tai sen yritystä moitteitta. Se liikkui ahnaasti ja suorastaan imi esteitä. Tehtiinkin Vohvelin kanssa vähän pidempää rataa kuin alunperin oli tarkoitus, mutta kun se on niin älyttömän kivaa molempien mielestä. Nekun innokas kannustus tuntui lisäävän myös Toffeen intoa. Lämpö sopii näköjään Toffeellekin.

Nekku kävi hellankoukun kuumana radan vieressä Toffeen treenatessa ja pitäessä hauskaa. Nekun kanssa motivointi on ollut aina haasteellista. Namit kyllä kiinnostavat, mutta toisaalta se vaatisi aina jonkun kaverin apuohjaajaksi, ettei tyttö pääse karkaamaan namikipolle. Toisaalta en halua sitä koko ajan käteeni hakemaan namia... Nekku on kapulahullu. Mökillä onkin keppejä opeteltu kapulapalkalla. Kapuloiden eteen se tekisi mitä vaan, Jaakko S kysyikin, miksen kanna halkoja mukanani agilitykentälle, jos motivointi siitä on kiinni. Niinpä ;))) Nyt on löytynyt lähes yhtä hyvä lelu. Siinä on kaksi tennispalloa yhdistetty toisiinsa samasta materiaalista valmistetulla suoralla osalla. Toinen hyväksi osoittautunut lelu on t-paitakankaasta tehty letitetty vetoköysi, tuntui torstaina olevan se ykköslelu. Muutenkaan tuo motivointi ei nyt tuntunut ongelmalta.

Nekun kanssa tehtiin irtoamista eteen ja sivulle hyppy-putki-hyppy yhdistelmällä. Rengasta ja keinua otettiin erikseen. Lisäksi tehtiin keppejä, hyppyjen ja putken kanssa. Nekku ei ole vielä koskaan mökkikeppejä lukuunottamatta tehnyt keppejä niin hyvin. Olin tosi ylpeä pikkulikasta. Yritin kiinnittää siihen huomiota, että palkkaan koiraa paljon ja pidän treenipätkät tosi lyhyinä. Se tuntuikin auttavan, jopa siinä määrin, että Nekku leikki tulisemmin kuin koskaan. Sain sen irroittamaan otteensa vetolelusta, mutta terrierineiti oli eri mieltä, sillä seurauksella, että mamman oikean käden kämmeneen tuli yhden kulmahampaan kokoinen nirhaisu, pinnallinen, mutta kipeä! Onneksi oli Hygisoftit (desinfiointiaine) mukana. Enpä ole pitkään aikaan ollut Nekun treenien jälkeen niin iloinen ja tyytyväinen kuin torstaina, ehkäpä meillä on vielä toivoa tämän harrastuksen parissa!

Talvirieha kummipojan luona

Loma lakeuksilla on ohi ja arkeen Espooseen on palattu. Loman viimeinen päivä viime sunnuntaina vietettiin Kankaanpäässä kummipoikani Arimon luona. Väkeä oli kutsuttu talviriehaan, samalla juhlittiin perheen kaikkien kolmen lapsen syntymäpäiviä. Täydellisen kauniissa, talvisessa maalaismaisemassa ja mukavan kirpeässä pakkassäässä paistettiin makkaroita ja juotiin glögiä.

Koirakolmikko oli tottakai mukana varastaen tietenkin lähes koko shown. Emma ja Nekku juoksivat lumi pöllyten pitkin pihaa ja peltoja. Toffee sen sijaan kiersi vuorotellen jokaisen luona kroonista rapsutusvajettaan helpottamassa. Käytiin lyhyellä kävelyllä ja ihmisten lämmittelyksi tarkoitettu jalkapallopeli muuttui sekin koirien leikiksi.


Sitten siirryttiin sisälle lämpimään erinomaista ruokaa notkuvien pöytien ääreen. Muiden ruokaillessa ja kahvitellessa 9-vuotias Arimo innostui leikimään ja kouluttamaan koiria oikein urakalla. Nameina käytettiin kissanraksuja ja niistähän erityisesti Emma piti. "Istu, maahan, leiki" -käskyt tulivat tomerasti ja kiltisti Emma totteli. Terrieritytöt eivät kovin pitkään jaksaneet. Hauska päivä taisi kuitenkin olla kaikilla!

Pakkasta vastaan

Viime päivinä pakkaset ovat pitäneet lenkit lyhyinä emmekä ole päässeet agilitytreeneihinkään. Toffee alkaa pakkasilla nostelemaan tassujaan ja kävelee polveni takana pyrkien työntämään meidät kotiinpäin. Nekkuparalla on kovin vähän turkkia eikä lainkaan rasvakerrosta lämmittämässä, niinpä se herkästi palelee ja hytisee. Onneksi pukeutuminen ei ole näille neideille mikään ongelma.

Tässä Toffee esittelee varustuksen, jonka avulla päästään tekemään kunnon lenkkejä kovillakin pakkasilla.Ensin lämpöiset fleecetossut. Tietysti joka tassuun. Tarrakuminauhat pitävät tossut loistavasti jaloissa.

Seuraava vaihe on fleecehaalarit. Sitten vielä teddyvuorellinen Pomppa-mantteli ja kyllä tarkenee kovemmallakin kelillä.


Valmista!
Lenkin jälkeen on mukava kuoria lämpimät koirantassut esiin kaiken tuon vaatetuksen alta, mutta tyytyväisten tyttöjen päältä. Koko repertuaaria käytetään tietysti vain kovilla pakkasilla ja pidemmillä lenkeillä, useimmin pärjätään pelkällä manttelilla.

Vuosi vaihtui

Pauketta riitti pohjanmaallakin, vaikka Seinäjoen kaupunki olikin keskusta-alueella kieltänyt rakettien ampumisen. Satuimme kuitenkin sijaitsemaan juuri tuon rajatun alueen ulkopuolella ja kyllä uutta vuosikymmentä täälläkin osattiin ilotulitteiden avulla juhlia. Uusi uljas Seinäjoki täytti 50-vuotta.

Ensimmäiset paukkeet kuultiin jo viime sunnuntaina lenkillä. Onneksi nämä koirat eivät piittaa paukkeesta lainkaan, vaikka Nekku varsin herkkä kaikille äänille onkin, eniten taisi säikähtää yllättävää ääntä emäntä. Sama meno jatkui uudenvuodenaattona. Olimme hienosti suunnitelleet aikataulun niin, ettei koiria tarvitse ulkoiluttaa klo 18-01 välillä pahimpaan rätinäaikaan. Jos osaisi pitää laatimistaan aikatauluista kiinni, niin olisihan se onnistunutkin, mutta kun lenkille lähdettiin vasta puoli kuuden jälkeen...

Saunaan ei meinannut mahtua, kun koirat miehittivät lauteet. Taisivat nauttia pehmeistä löylyistä ihmisväen tavoin. Vuoden vaihtumisen kunniaksi koirat saivat loput joulukinkusta iltaruokansa kruunuksi. Ruoka oli ilmeisesti erityisen hyväntuoksuista, sillä keittiössä nuuskutteli kolme mustaa kirsua ympäriinsä. Koskapa motivaatio oli kohdillaan, ruoan eteen piti tehdä tavallista enemmän töitä: sivulletuloa, seuraamista, paikallaoloa ja lopulta luoksetulo (siis ruokakupille ;) ) Tuntui maistuvan. Nekku-parka lauman viimeisenä jäsenenä sai tietenkin viimeiseksi ruokansa, vaikka se yritti tulla sivulle, seurata, olla paikoillaan ja tulla luo sekä Toffeen että Emman kanssa. Pitäisikö sille yrittää opettaa sen nimi?

Ihmislauman nauttiessa uudenvuodenattopöydän antimista kuorsasi kolme tyytyväistä koiraa jaloissa. Ilotulitukset ikkunan takana eivät unta häirinneet.

Vuosi 2009

Tammikuu:
Kävimme päivittäin Salossa työni takia, tytöt olivat päivähoidossa siellä Hanna-siskoni luona. Olimme molempien tyttöjen kanssa PienenKoiruuden järjestämillä kursseilla: Nekku arkitottelevaisuus ja Toffee arkiahkeruus. 22.1. Toffee täytti 7-v. Synttärit tietenkin järjestettiin, Solo ja Marja-Liisa olivat vieraina.

Helmikuu:
Nekku aloitti agilityn. Kelpokoiran alkeiskurssin vetäjänä oli Janita Leinonen. Kieltämättä alkeiden opetus on kehittynyt huimasti sitten Toffeen päivien vuonna 2003. Toffeen kanssa hypimme molemmat esteiden yli, koira remmissä. Nyt pantiin namikippo esteen taakse ja koira esteen toiselle puolelle, vapautus ja sinnehän se painoi hypäten tuon matalan esteen siinä välissä. Toffeen kanssa aloitimme puolentoista vuoden tauon jälkeen aktiivisen treenaamisen Jaakko Suoknuutin vetämissä tekniikkatreeneissä. Treenaaminen pitkän tauon jälkeen oli aivan älyttömän hauskaa. Joka kerta oppi jotain uutta, treeneistä palasi aina pari väsynyttä, mutta tyytyväistä koiraa ja yksi intohöyrypäinen ihminen.

Maaliskuu:
Nekku täytti vuoden. Synttärit vietettiin Salossa 12.3. Agilityssä Nekun jatkokurssi alkoi. Molemmat koirat rokotettiin ja todettiin terveiksi.

Huhtikuu:
Nekun toinen juoksu, täsmälleen 6,5kk edellisestä, ensimmäinen oli Nekun ollessa 6,5kk ikäinen. Mökkikausi alkoi. Mökkeilimme Kustavissa saaressa lähes joka viikonloppu ja loma-ajat lokakuun loppuun. Paikka on koirien paratiisi, ei rajoituksia, ei autoja, aina väkeä paikalla. Valitettavasti siellä on myös punkkeja. Nekun ennätys on 17 punkkia koirassa kerralla, muutama niistä oli kiinnittynyt koiraan, suurin osa käveli turkissa. Ja tämä huolimatta punkkikarkotteesta ja punkkipannasta. Siispä myös päivittäiset punkkisyynit alkoivat. Toffee aloitti myös uintikauden, Nekku vesiläträyksen.

Toukokuu:
Salon jakso päättyi ja palasimme arkeen Espoossa. Agilitytreeneissä alkoi Ojanko-kausi. Toffee treenasi JFF(JustForFun)-ryhmässä ja Nekku KITÄH(kisaamaan tähtävät)-ryhmässä.

Kesäkuu:
Nekun vasemman etutassun anturoiden välistä löytyi patti, ilmeinen märkäpaise jonkun tikun aiheuttamana. Patti avattiin Espoon Eläinsairaalassa, 3 viikon antibioottikuuri. Lomailua Kustavissa, miten pidät saaressa vesileikkejä rakastavan koiran tassun kuivana ja puhtaana?

Heinäkuu:
Agirotu Nastolassa, mielettömän hauska kerry- ja vehnäterrieriporukka. Meillä oli kunnon piknik-meininki nyyttäriperiaatteella. Molemmat tytöt osallistuivat myös joukkuekilpailuun: Toffee kilpailevien medien Myytinmurtajat-joukkueeseen ja Nekku medimöllien Pokka pitää-joukkueeseen. Tuloksissa ei paljon mainittavaa...

Elokuu:
Tänä kesänä lomailin kahdessa pätkässä, toinen pari viikkoinen elokuun alussa. Tehtiin muun muassa veneretki koirien kanssa Katanpään linnakesaarelle. Kaikki koirat ovat erinomaisia veneilijöitä, mutta kaikkien eniten siitä nauttii laivakoira-Toffee.

Syyskuu:
Nekku jatkoi Kelpokoiran agilitykurssilla, nyt Jaakon treeneissä.

Lokakuu:
Espoon Eläinsairaalassa käytiin muutama kerta, ensin Nekulla kunnon korvatulehdus. Hiivaa vas.korvassa, 3 viikkoa korvatippoja. Toffee joutui koirapuistossa mastiffin hyökkäyksen kohteeksi. Olimme vasta tulleet puistoon, mastiffi ja Toffee olivat häntä heiluen haistelleet toisiaan aidan läpi. Nekku alkoi heti leikkiä tuon ison koiran kanssa. Mastiffi kuitenkin tuli tervehtimään Toffeeta, joka oli vieressäni vielä kiinni hihnassa. Iso koira pelotti Toffeeta ja se murahti, samassa mastiffi otti Toffeen isojen leukojensa väliin ja nosti sen ilmaan. Toffee meni aivan veltoksi ja se sen varmasti pelasti, sillä rimpuilu olisi laukaissut ravistamisrefleksin ja katkaissut Toffeen kaularangan. Mastiffin isäntä sai koiran leuat aukeamaan nopeasti ja minä typertyneenä raahasin Toffeen aitauksen ulkopuolelle. Heti kun aita saatiin koirien väliin hännät alkoivat heilua ja Toffee olisi palannut haistelemaan kaveria. Pimeässä huonossa valaistuksessa näytti siltä, että Toffee oli vain mastiffin kuolassa eikä suurempaa vahinkoa ollut päässyt sattumaan.

Kävelimme puolen kilometrin päähän kotiin, eikä koirassa ollut mitään vikaa. Kotona huomasin sen turkin värjäytyneen vereen. Kahden yläkulmurin jäljet löytyi 10 sentin välein niskasta ja yksi alakulmurihaava kaulalta, toinen alahammas oli ilmeisesti osunut kaulapantaan. Haavat puhdistettiin eläinsairaalassa, onneksi ne eivät olleet syviä ja antibioottikuuri hoiti loput. Seuraavana päivänä terrierityttö olisi halunnut mennä häntä heiluen taas koirapuistoon, minä en... Näen vieläkin painajaisia siitä, miten menetän tuossa nujakassa rakkaan karvaturrini.

Marraskuu:
Täsmälleen 6,5 kk edellisestä juoksusta aloitti Nekku taas juoksunsa. Loppukuusta Nekkunen (ilmeisesti) oli päättänyt ottaa kerralla koko loppuelämän Rimadylit. Rimadyl on karprofeiini, koirille tehty kipulääke. Tabletti on maksanmakuista ja lääkkeestä kovasti varoitetaan jättämästä sitä koirien ulottuville. Toffeen jalkaleikkauksesta lähtien minulla on ollut tapana ottaa kipulääkettä mukaan aina kun lähdemme jonnekin, nytkin olimme olleet viikonloppureissussa ja muuten tyhjä kassi oli jäänyt eteiseen. Ainoastaan pienessä sivutaskussa vetoketjun takana oli tuo lääkepurkki.

Töistä tultuani lattialta löytyy pureskeltu, tyhjä lääkepurkki. Molemmat kiireesti lääkäriin, taas Espoon Eläinsairaalaan. Veri- ja pissakokeita, lääkehiiltä, vatsansuojalääkettä, molemmat nestetiputukseen ja tarkkailuun. Nekusta otettiin vielä illalla uudet verikokeet, sillä ensimmäisessä näytteessä urea-arvo (yksi munuaistoiminnan mittareista) oli vähän koholla. Koskapa koirat olivat olleet koko ajan erittäin hyväkuntoisia eikä kokeissa ilmennyt tuota yhtä arvoa lukuunottamatta poikkeavaa, pääsivät tyttelit kotiin. Tosin minulla oli tietenkin yöpäivystys, mutta onneksi Marja-Liisa otti koirat vajaan tunnin varoitusajalla yöksi hoiviinsa, vieläpä senkin uhalla, että irskiurokset menivät hieman päästään pyörälle Nekun juuri loppuneen juoksun takia. Aamulla uudet veri- ja virtsanäytteet, onneksi niissäkään ei mitään ilmennyt.

4 vuorokautta 3 kertaa päivässä lääkehiiltä, Nekulle 20 ml ja Toffeelle 36 ml. Pepsidiä 12 vrk 1 tbl iltaisin. Hyvin siitä loppujen lopuksi selvittiin, pääsin säikähdyksellä, kylpyhuoneessa tosin oli sellainen mukava lääkehiiliroiskeraidoitus... Nekulla muuten todettiin samalla oikeassa korvassa hiivatulehdus :((

Joulukuu:
Kävimme joulukuussakin eläinsairaalassa. Toffee on jalkaleikkauksestaan lähtien käynyt noin 4-6 viikon välein fysioterapiassa. Alkuun se oli vesijuoksua, mutta nyt ylläpitohoitona hierontaa. Toffee on aina aluksi vähän epäillen suhtautunut Riinaan (fysioterapeutti Riina Kellman), mutta hoidon edetessä alkaa silmät lurpsia ja lopulta se on nukkuva rentoreiska. Toffee on kuulemma perusjäykkis ja etupainoisena saa lapojensa välin aina jumiin. Fysioterapian jälkeen se venyttelee ja liikkuu selvästi paremmin. Nyt kun Nekku on alkanut vähän enemmän treenata, sekin on muutaman kerran käynyt Riinalla. Nekku on luonnostaan kissamaisen notkea eikä ainakaan toistaiseksi juurikaan rentoutunut Riinan käsittelyssä, vaan pyrki kiemurtelemaan pois....