Se on telkkarissa, hölmö!

Nekku ei ole koko viisivuotisen elämänsä aikana koskaan ollut kiinnostunut televisiosta. Mitkään äänet tai kuvat eivät ole saaneet sitä seuraamaan töllötintä. Tänään se kuitenkin tapahtui. Telkkarissa tuli ohjelma koiranpennun ensimmäisestä vuodesta. Siinä pentu vietiin joenrannalle tutustumaan veteen, veden loiskinta ja koiran vingahdukset saivat Nekkusen heräämään ja katsomaan kuvaa. Kun seuraavaksi pennulle opetettiin uimista, niin Nekku oli valmis liittymään seuraan. Se tuijotti ensin kuvaruutua, sitten yritti kiertää television taakse mukaan ja lopulta lähti ulos takapihalle etsimään vesileikkejä. Eipä löytynyt, tuli takaisin ja katsoi ruutua, mutta ohjelma oli jo loppunut eikä sieltä enää tullut mitään mielenkiintoista. Koira hyppäsi sohvalle takaisin nukkumaan.

Toffee ei ole koskaan telkkaria katsonut, mutta ensimmäinen koirani vehnäterrieriuros Elton sen sijaan seurasi telkkariohjelmia useasti. Se saattoi istua television edessä ja katsoa ohjelmia, luonto-ohjelmien kanssa se kiersi television taakse nähdäkseen minne eläimet hävisivät. Kerran ohjelmassa oli joku sotilasmusiikkitapahtuma, jolloin Elton istui tv:n edessä ja sen peppu ja häntä heilui musiikin tahtiin. Eltonin suosikki ohjelma oli ylivoimaisesti poliisikoira Rex, jossa iso saksanpaimenkoirauros auttoi poliisi-isäntäänsä juttujen ratkaisemisessa. Välillä, kun kuvaruudussa oli iso kuva Rexistä näyttämässä hampaitaan ja murisemassa, piti Eltoninkin uhitella kuvalle. "Se on telkkarissa, hölmö" -kommentti on peräisin noista hetkistä, Elton rauhoittui aina sen kuultuaan.

Kerran mökillä radiosta tuli ohjelma, jossa koira haukkui, Elton ryntäsi ovelle haukkumaan ja etsimään tuota vierasta mökille tunkeutunutta koiraa. "Se on telkkarissa, hölmö" -kommentin kuultuaan Elton ryntäsi välittömästi television luo. Se katsoi hetken mustaa ruutua, sitten loukkaantuneena meitä. Kuka se hölmö oikein olikaan!

Sademetsän sankarit

Montaakaan sadepäivää ei tänä kesänä ole ollut, mutta niihin on tietenkin varauduttu. Perjantaina ulkoilutimme keltaisia sadetakkeja ilman, että sadepisaraakaan tuli taivaalta. Tosin reitti metsän ja pellon poikki oli sen verran rapainen, että tassupyykille jouduttiin kaikki. Osa savesta oli onneksi sentään tarttunut takkeihin.

Tänäänkin sadepäivältä uhkaavasti saaressa näytti, joten lähdimme lenkkeilemään kiireestä kantapäähän asti sadevaatteisiin varustautuneina (yöllä ja aamulla oli kyllä satanut ihan kunnolla). Kuumahan niissä tamineissa auringonpaisteessa tuli... Nihkeissä sademetsätunnelmissa poikkesimme sienestämään, ei kanttarellin kanttarellia, mustikat edelleen mustapippurinkokoisia, mutta muutama hyvä keppi sentään löytyi. Myös kieriminen varvikossa oli jälleen molempien lempipuuhaa. Tosin sillä seurauksella, että Nekku onnistui saamaan haalariinsa palkeenkielen, taas hyvä syy käydä koiruleiden vaateostoksilla.



Eikä tarvittu tassupyykkiäkään jälkeenpäin.

Rippijuhlijat

Tänä kesänä rippijuhlia on siunaantunut useita. Kaksiin sukulaisjuhliin karkkikoiratkin osallistuivat. Kesäkuussa juhlittiin Niinisalossa Tuomo-serkkuni pojan Antin ripillepääsyä. Hieno ilma ja upea maalaismaisema, ihana päivä ihan parhaassa seurassa. Sateenuhka ei toteutunut eikä toisaalta onneksi ollut liian helteistäkään. Takuulla Toffee ja Nekku olivat juhlijoista tyytyväisimpiä saatuaan juosta valtavalla nurmikolla sydämensä kyllyydestä. Vielä kun kummipoikani Arimo edelleen jaksaa heittää keppiä loputtomasti. Video heiluu ja keinuu, mutta noiden hännänheilutus on niin ihanaa, että liitän sen tähän mukaan kuitenkin.




Paikalla oli paljon juhlijoita ja talossa on kissa, jonka kanssa Nekkunen on muutaman kerran yrittänyt leikkiä, toisin sanoen ajanut sitä takaa (ja tietenkin käynyt syömässä kaikki kissanruuat). Siispä koirat saivat olla ulkosalla ja nauttia kesästä. Välillä käytiin kirmaamassa, jopa Toffee intoutui kunnolla juoksemaan.



Tilaa oli niin paljon ja koirat liikuivat niin vilkaasti, että pääosa kuvista sisälsi epämääräistä karvapallonpuolikasta tai hännänpäätä vain toisesta koirasta. Näissä sain molemmat sentään yhtäaikaa kuviin.



Laitoin kevythäkin Volvon perään ja näin tytöillä oli luksusmakoilupaikka muiden kahvitellessa sisätiloissa. Ja omat juomat ja luut mukana, tietenkin!



Nekulla oli tuolloin vielä tossukausi menossa. Haava oli jo varsin hyvin parantunut eikä enää vuotanut, mutta anturassa ei vielä ollut kunnon päällyskerrosta, ainoastaan ohut iho haavan päällä. Eipä tuo menoa haitannut enää. Yllättävän hyvin tossu pysyi vauhdissa mukana, muutaman kerran se jouduttiin tosin jostain kaivamaan matkaan mukaan, mutta eipähän tarvinnut varatossua käyttää, vaikka sellainen mukana olikin.



Heinäkuussa oli sitten Turussa toiset rippijuhlat. Serkkuni Unnukan Emilia-tytär pääsi ripiltä. Ihana siirtolapuutarhajuhla helteisessä säässä. Onneksi pihalla oli valtavia puita, joiden alla kaikki neljä koiravierasta hyvin viihtyivät. Paikalla oli Toffeen ja Nekun lisäksi tietenkin Hanna-siskoni Emma ja uutena "sukulaisena" Noora-serkun snautseri Roosa. Roosa ja Nekku löysivät yhteisen sävelen ja hyvät leikit saatiin aikaiseksi. Harmillisesti yhtään kuvaa ei näistä juhlijoista ei ole.



Toffee ja Nekku kiittävät kaikkia hienoista juhlista!

Superkuun tyttö

Juhannuksen tienoilla oli upea kuutamo, superkuu. Täytyihän se yrittää ottaa kameran muistiin. Nämä kuvat on otettu puolenyön maissa, kuu vasta nousemassa, mutta kun ei myöhemmin jaksanut... Toffee oli jo käpertynyt yöunille eikä sitä todellakaan kiinnostanut lähteä yöjalkaan. Nekku sen sijaan on aina mukana, kun jotain tapahtuu. Nyt ei oikein mitään tapahtunut, ihmiset vaan huokailivat, Nekun mielestä kovin tylsää. Sen verran väsähtänyt tytteli päivän riemuista oli, että muutaman poseerauskuvan siitä sai. Tuskin Nekku mitään haaveili kuuta katsoessaan, luulempa, että se ennemmin kuunteli, mikä kaislikossa suhisi.

Fillarointia

Olen jo pitkään haaveillut pyörälenkkeilystä koirien kanssa. Toffee pelkää pyöriä kuollakseen, sillä se on kahdesti onnistunut kaatamaan päälleen paikallaan olleen pyörän yrittäessään väistää sitä, vaikka oli remmillä kiinni pyörässä. Niinpä joka vuosi on aloitettu pyöräharjoittelut alkeista eli namittelulla pyörän vieressä, sitten parin metrin kävely, niin että minä talutan pyörää ja kävelen koiran ja pyörän välissä. Nekku välittää pyöristä ihan yhtä paljon, joten pyörälenkkeily niiden kanssa on ollut kovin vähäistä.

Nekku kuitenkin tarvitsisi kovavauhtisempia lenkkejä, en siis ole luopunut toivosta. Koskapa Toffee kärsii kovin jäädessään yksinään, olen suunnitellut koirakärryn hankkimista polkupyörään. Tänä kesänä vihdoin sain sen toteutettua. Muuten aivan mahtavaa, ostin kärryn netistä ja selvisi, että se tuodaan Saksasta. Tilasin kärryn tiistai-iltana, seurasin sen matkaa pitkin Saksaa ja Tanskaa keskiviikon ja torstain, perjantai-iltana se oli jo Turussa. Maanantaina se oli Kustavissa (me emme olleet, sillä mulle oli kerrottu kärryn olevan Suomessa aikaisintaan keskiviikkona ja siksi sen Kustaviin tilasinkin). Keltaisesta talosta kävimme ison paketin sitten keskiviikkona noutamassa, se olikin yllättävän kevyt. Kokoominen oli loppujen lopuksi myös helppoa, tosin mukana tullut kaavakuva johti harhaan ja vähän vahingossa keksimme, miten pyörät kiinnitetään...

Juhannuspäivänä kävimme sitten porukalla kokeilemassa kärrypyöräilyä. Tässä ylpeat kärrynkasaajat (olimme siis saaressa jo harjoitelleet). Toffee oli kovin epäileväinen koko hökötystä kohti. Niinpä ahne Nekku sai luvan mennä kärryyn ensimmäisenä. Heitin nameja kärryn perälle ja koira yritti napsia niitä ilman, että sen tarvitsi kiivetä kyytiin. Ei se kuitenkaan niin onnistunut ja lopulta Nekku hyppäsi sisälle ja syötyään loput namit samantien ulos. On se kumma, mitä kateus saa aikaan. Toffee tuli vapaaehtoisesti syömään nameja ja hyppäsi sekin kärryyn. Myös Emma namitteli, tosin se taisi hypätä kärryyn ennen kuin ensimmäistäkään namia oli kärryyn heitetty.

Tässä koirulit on saatu namiteltua ja Toffee ja Nekku yhdessä kärryyn. Kaikki valmiina LÄHTÖÖN.

Siitä selvittiin. Hanna ja Emmakin kokeilivat. Se oli aivan sanoinkuvaamattoman hauskaa. Ainakin ihmisten mielestä. Musta tuntuu, että koirulit eivät nähneet tässä mitään niin hirveän ihmeellistä!

Maistongin pystytystä ja saunomista

Juhannusta vietettiin tänäkin vuonna helteisissä tunnelmissa perinteiseen tapaan. Aamulla suunnistettiin Taivassalon torille hakemaan uusia perunoita ja mansikoita koko koiralauma tietenkin mukana. Torille eivät koirat pääse, mikä on aivan käsittämätöntä, sillä viihtyväthän siellä lokit ja pulutkin, mikä niissä hyvin käyttäytyvissä koirissa on ongelma, mutta siis koirulit viihtyivät tavalliseen tapaan puun juurella varjossa ihan hyvin.

Iltapäivällä vuorossa oli maistongin pystytys. Rahin kylätoimikunnan järjestämä tilaisuus on mukava juhannuksen aloitus. Maistongin koristelu ja pystytys, puheet, musiikkiesitykset ja yhteislaulu pilvettömän taivaan alla nostaa kyllä tunnelman kattoon keskikesän suureen juhlaan. Samalla tuli suoritettua hellepäivän lenkki koirien kanssa. Evääksi otettu raikas vesi kelpasi kaveruksille, vaikka ihmiset taisivatkin maljojaan kohotella jollain muulla jussin kunniaksi.

Mökille tullessa kaikki ryntäsivät uimaan, myös tossutassuinen Nekku. Märkä tossu ei juuri haavaa suojele, joten päätin kokeilla kestäisikö anturahaava jo ilman tossua. Toki haava oli vielä teipattuna laastarilla ja heftalla ja ne vaihdettiin uimareissujen jälkeen aina kuiviin. Hyvin tassu kesti metsässä juoksemisen, kallioilla hyppimisen ja uimisen eikä Nekku alkanut lainkaan nuolla tassuaan, siispä tossukausi loppui 5 viikon jälkeen. Pari päivää vielä teippailin ja puhdistin anturaa, mutta sitten sekin jäi.

Lipunnoston jälkeen juhannuksen kunniaksi loimutettiin lohta. Herkullinen lohi kelpaa myös koiralaumalle, joka sai oman osansa iltaruuan lisukkeena. Voi miten suurella hartaudella niitä ruokakippoja putsattiin. Ei kyllä mikromolekyyliäkään jäänyt nuolematta. Koirakaruselli kiersi kipolta toisella pitkän aikaa.

Saunominen kuuluu suomalaiseen yöttömän yön juhlaan eikä tämä juhannus tehnyt karkkikoirienkaan osalta poikkeusta. Kaikki tulevat mielellään saunomaan, 70-80 asteen lempeät puukiukaan löylyt houkuttelevat tyttöjä nauttimaan. Vaikka käytössä olisi ollut uunituore vasta ei yksikään tytöistä innostunut vihtomaan. Erityisesti Toffee ja Emma viihtyisivät saunassa vaikka kuinka kauan niin, että niitä on välillä patisteltava pois löylyistä. Nekku ei niin pitkistä löylyistä välitäkään, mutta sen kauhistus on kylpyhuone. Siellähän saattaa joutua pesulle. Ovien pitää olla saunasta pukuhuoneeseen asti auki, jotta tyttö pääsee sinkoamaan lauteilta suoraan ulos saunaosastolta pyrkimyksenä, ettei yksikään tassu koskisi kylpyhuoneen lattiaan. Hassu koira, kuka sitä nyt juhannussaunassa alkaisi turkinpesuhommiin.

Ihanaa iltaa vietettiin kallioilla pitkälle yöhön kokkoa polttaen kesästä ja valosta nauttien.

Uimarannalta sairastuvalle

Eipä ollut ihme, että liikkuminen tuntui helatorstain kisoissa niin nihkeältä eikä kakkosluokkaan nousukaan tuntunut niin ihmeelliseltä, sillä kehitin siitä kunnon flunssan kolmen päivän lähes 39 asteen kuumeineen. Yskä edelleen vähän vaivaa, osittain varmaan siitepölyallergian pahentamana. Siispä koirien kanssa ollaan vietetty hiljaiseloa, vaikka kevätkesä on ollut kauneimmillaan.

Viikkoa myöhemmin jaksoin vihdoin kävellä kavereiden kanssa Laajalahden koirauimarannalle, Nekku oli jo aiemmin yrittänyt vetää sinnepäin useamman kerran. Oltiin vapun jälkeinen viikonloppu Kustavissa mökillä ensimmäisen kerran talven jälkeen ja pakkohan Nekun oli sinne jääkylmään veteen mennä uimaan. Muilta jäi kyllä talviturkki vielä heittämättä. Mutta nyt siis Toffeekin pääsi talviturkistaan. Sitä riemun määrää, kun molemmat kirmasivat rantavedessä ja välillä pulikoivat keppien perässä. Mikä ihana ilma ja koko pitkä kesä edessäpäin tätä iloa täynnä!

Maanantaina suunnattiin taas uimarannalle. Sama riemu jatkui. Keppien takia ovat tyttelit valmiita ihan mihin vaan. Vaan itku pitkästä ilosta. Nekku hyppäsi vedestä vasen takatassu veressä. Yhdessä anturassa oli iso, vuotava haava. Ilmeisesti rantavedessä oli joko kovin terävä kivi tai joku terävä lasinpala, joka oli viiltänyt anturaan. Eläinlääkärireissuhan siitä seurasi. Iso haava, pinnanmyötäinen, puolet anturasta poissa, ei mahdollisuutta ompeluun. Ei tarvetta antibioottikuurille, kipulääkitys viikon verran, haavanhoito paikallisdesinfioinilla ja haavan sitomisella ja tietenkin puhtaana ja kuivana pitämisellä. Paranee kuulemma hyvin, mutta erittäin hitaasti....

Ei siis uintia eikä muutakaan riehumista. Vanha kunnon tötteröpää palasi Laajalahteen. Ilman kauluria Nekku oli koko ajan nuolemassa tassuaan. Kaikeksi hyväksi Toffee alkoi ontua oikeaa takatassuaan. Mitään näkyvää vammaa ei ollut missään, ei muuallakaan koirassa, eikä se aristanut mitään tutkittaessa. Onneksi se meni ohi parin päivän levolla ja kipulääkityksellä, olisiko kylmässä vedessä uiminen kuitenkin vähän jäykistänyt paikkoja, en tiedä. Niin meillä sitten pidettiin alkukesän hellettä vain kotipihalla makoilemalla. Minusta kyllä kehkeytyi erinomainen (vaikka itse sanonkin) tassuhaavanpuhdistaja ja -sitoja...

Vihdoinkin!

10 vuotta sitten aloitettiin Toffeen kanssa agilityharrastus ja hurahdin siihen tuon koiran kanssa heti. Muistan, kuinka Kerry- ja vehnäterrierikerhon järjestämällä alkeiskurssilla muut koirat vuoroaan odotellessaan haistelivat maata tai yrittivät tehdä tuttavuutta naapurin kanssa, niin Toffee seurasi tarkasti muiden suorituksia esteillä koko ajan valmiina treenaamaan, tekemään minun kanssani.


Toffeen kanssa harrastaminen oli aina hauskaa. Yhdessä opeteltiin agilityn saloja. Virheitä tuli tehtyä koiran kouluttamisessa ja ohjaamisessa eikä kisamenestys ollut kovinkaan kummoinen ja kisaura täynnä pettymyksiä, niin silti tuosta ajasta on jäänyt pelkästään hyviä muistoja. Harrastaminen tavoitteellisesti loppui Toffeen loukkaantumiseen ja huvikseen harrastaminen loppui reilu vuosi sitten, kun Toffee pari kertaa hallitreeneissä huonossa valaistuksessa lähestyi puomia vinosti ja tipahti sieltä. Silloin tällöin ollaan käyty tekemässä putkirallia ja sehän on Toffeesta ihan parasta, putkea putken perään.


Nekku on ihan toista maata. Kaikki muut jutut, paitsi tekeminen mamman kanssa, on kiinnostavampaa. Näistä ongelmista olen tänne paljon kirjoittanutkin. Sitkeästi olen jatkanut harrastamista, vaikka hanskat on tehnyt mieli lyödä tiskiin miljoona kertaa. Välillä yhteistyö on ollut ihan hakusessa, mutta toisinaan koira on tehnyt kanssani töitä kuin unelma. Pikkuhiljaa päästiin eteenpäin ja heinäkuussa 2011 aloitettiin kisaaminen. Tuloksia ei juuri tullut, harvakseltaan käytiin kokeilemassa, mutta kun itse jännitin ja koira karkaili tekemään tuttavuutta tuomarien ja ratatyöntekijöiden kanssa, seuraavalla kerralla jännitin entistä enemmän ja niinpä kierre oli valmis.

Jälleen kerran tuli apua Turun suunnasta, kun kävimme pitkästä aikaa Suoknuutin Jaakon yksityisopeissa. Rautalankaa taas tarvittiin, mutta oppi oli, että koska hommaa tehdään koiran kanssa ja koiran takia, koira elää hetkessä ja nauttii eikä välitä virheistä, miksi siis minä välittäisin. "Nauti onnistumisista". Yllättäen tuo pienten onnistumisten tajuaminen ja niistä nauttiminen on auttanut eteenpäin, olen rennompi ja Nekkukin on alkanut tehdä töitä kanssani. Suorittaminen ei enää olekaan tärkeää, tärkeää on nauttia!

Kisoissa on käyty opettelemassa nauttimista ja yhdessä tekemistä vaihtelevalla menestyksellä. HSKH:n kisoissa nyt huhtikuussa saimme ensimmäisen nollatuloksen ja voitimme koko kisan (tuomari H. Luomala, agilityrata, tulos -9.32, 1/16). Voitosta viis, mutta se onnistumisen tunne radan jälkeen oli sanoinkuvaamaton. Taisin luvata Nekkuselle, että jäämme sen jälkeen agilitystä eläkkeelle, mutta pyörsin sanani ja kävimme TSAUn kisoissa hakemassa toisen nollavoiton (tuomari A. Jokinen, tulos -9.42, 1/11). 29 kisastarttia ykkösluokassa se vaati, sillä 9.5.2013 jälleen omissa kisoissa tuli sitten se kolmas nolla (nyt sijoitus oli kolmas, tuomari E. Berglund, tulos -8.31, 3/10), sertifikaatti ja siirto 2-luokkaan!

Saunamäen Marja-Liisa oli paikalla kameroineen ja kuvasi tuon kisan, tässä linkki. Kiitos M-L.

http://www.youtube.com/watch?v=B173eB5Rp1M&feature=share&list=PLhElQXT_Q1eTalia208ifYwKu_t-gnkw9

Karkkikoirien paluu

Hengissä ollaan. Sain uudenvuodenaattona tärkeän puhelun. 12-v. kummipoikani Arimo soitti ja totesi, ettei karkkikoirien blogia ole päivitetty yli kahteen vuoteen. Tottahan se on, syitä löytyy vaikka kuinka paljon, ensin hajosi tietokone, sitten kirjoittajan käsi (tenniskyynärpää+rannemurtuma)... Kyllähän se huono sika aina syitä löytää: maa jäässä, kärsä kipeä! Joka tapauksessa tuo tomera kummipoikani pyysi minulta uuden vuoden lupauksen: blogipäivityksen. Tässä se nyt tulee. Tämä on, Arimo, sinulle!

Kuva on valitettavasti heikkolaatuinen kännykkäkamerakuva, mutta se on viimeisin tytöistä otettu, joten kelvatkoon. Sohvaperunat kymppiuutisten aikaan! Ilmeisesti koiranäkökulmasta jälleen köyhä uutisilta. Mitäs meille sitten kuuluu? Kiitos, ihan hyvää. Varsin tylsissä, samoissa merkeissä elämämme sujuu, onneksi. Toffee on jo lähes 11-vuotias, edelleen hyvässä kunnossa. Olen epäillyt koirulilla kaihia, joka tapauksessa se on hämärässä selvästi aikaisempaa varovaisempi vaikkapa autoon hypätessään.

Laitoimme mökin talviteloille marraskuun puolivälissä ja lähdimme sieltä melkein pimeällä pois. Oli sateinen iltapäivä, puin tytöille sadeasut päälle venematkaa varten. Pakkasin tavaroita veneeseen ja palasin hakemaan seuraavaa lastia terassilta, kun Toffee juoksi vastaan laiturilla ja väisti minua suoraan hyiseen mereen. Olin jo hyppäämässä koiran perään, kun se jo kiipesi liukasta kalliota pitkin rannalle eikä ollut millänsäkään. Hieman viluissaan, mutta sadetakki oli estänyt sitä kastumasta kokonaan! Mitäs Nekusta sitten kertoisin? Nekku on Nekku. Ennen joulua siirsin kaikki koirien ruuat ja herkut pois keittiöstä kodinhoitohuoneeseen, josta nyt on yksi korkea kaappi varattu vain koiratarvikkeita varten. Nappulat on siirretty keittiöstä vetolaatikosta isoon peltirasiaan. Loirin joulukonsertista palattuani löysin koirakaapin avattuna ja peltirasian vedettynä lattialle, nappuloita joka puolella. Rasian kantta oli hieman käsitelty, sitä oli kai yritetty avata, mutta koko komeus oli rämähtänyt lattialle, minkähänlainen ääni tuosta on kuulunut? Nekku on pikkuvaras, mutten lainkaan epäile, ettei Toffee olisi ollut mukana pikkujoulujuhlissa. Vaikka vain pieni osa nappuloista oli syöty, vesikippo oli juotu tyhjäksi. Ja molemmat joivat yhtä aikaa vähintään 5 minuutin ajan ahnaasti täytettyäni vesikupin. Nyt keittiönjakkaran uusi sijoituspaikka on tuon koirakaapin edessä... Ja meillä kaikilla menossa kinkunsulatusviikot.