Olihan meillä mukavaakin

Kyllä meille tästä kesästä mukaviakin muistoja jää. Nekku on selvästi toipumassa, se syö ja juo itse. Tänään kävimme jo vähän pidemmällä lenkillä. Kävimme lähikaupassa kahvia ostamassa, siitä tulee noin kilometrin mittainen kävely. En olisi Nekkua vielä ottanut mukaan, mutta eilen illalla palatessamme Toffeen iltalenkiltä terassilta kuului surullista ulvontaa. Nekku oli jäänyt patjalleen nukkumaan, mutta herännyt yksin ja lähtenyt terassille itkemään. Tänä aamuna se ei siis suostunut jäämään kotiin ja koska se seisoi kuin tatti ovella laittaessani kenkiä jalkaan, otin sen mukaan. Hyvä niin. Eikä se enää tarvitse kipulääkkeitäkään. Saunamäen Marja-Liisa muisteli, että kun Toffee steriloitiin, olin itkua vääntänyt kuinka kamala ihminen olen, kun pakotan koiran moisiin kärsimyksiin. Itselleni oli jäänyt muistikuva reippaasta koirasta, joka puski tötterönsä kanssa joka paikkaan saaden sen lopulta rikki, ei kipuja tai ongelmia. Näin se ihmisen muisti temppuilee.

Suurin osa koirien kesästä kului mökillä. Laiturilla oli aina lähtijää saattamassa tai tulijaa vastaanottamassa innokas samantahtinen hännänhuiske. Toffee nautti mökkeilystä entiseen tapaan. Se ui ja haki keppejä entisellä innolla. Meillä on tapana uida "kaapelille" matkaa tulee noin 300 metriä edestakaisin. Koirat yleensä katselevat jommalta kummalta laiturilta tai juoksevat rantaa pitkin, mutta tänä kesäna Toffee tuli useamman kerran mukaan. Ei se ihan kaapelille uinut, mutta melkein. Sen uinti on todella tehokasta, meikäläinen jäi aina kuin seinään, kun Toffee pisti matkavauhdin päälle. Se yritti välillä kertoa, ettei ole hyvä uida niin kauaksi, uimalla ihan edestä ja kääntymällä sitten takaisin. Toffee ei kuitenkaan koskaan ota kiinni tai näyki, käskettäessä se kääntyy kiltisti rannalle.

Nekku oppi kuin oppikin uimaan. Jatkoimme vesien vähän lämmettyä uimakoulua. Laitoin Nekulle pelastusliivit päälle ja uimaleluun pitkän narun. Koira rantaan ja minä heitin laiturilta lelun Nekun nenän eteen kuitenkin niin, ettei se pystynyt ilman veden varaan joutumista lelua saamaan. Kun se sitten hyppäsi veteen ja tarttui leluun, vedin sitä vähän kauemmas rannasta, jotta se joutui uimaan pitempään. Aikamoista pärskimistä alkuun, mutta varsin nopeasti päästiin pelastusliiveistä eroon ja itseluottamuksen kasvaessa päästiin tavoitteeseen: Nekku ui, hakee heitetyn kapulan eikä räksytä rannalla. Rannalla räksyttämisestä ei tosin olla kokonaan päästy, sillä into on niin kova, ettei millään malta, kun puukapula otetaan esille! Eihän se sitä tietenkään koskaan takaisin tuo, mutta onneksi noita kapuloita riittää.

Puuvaraston viereen on tehty pieni treenikenttä, agilityä siis. Löysin vanhan pyöränrenkaan yhden roskalavan vierestä ja otin sen uusiokäyttöön. Kontaktitreeniä varten tehtiin jo aikaisemmin lava, joka on asetettu varaston portaita vasten, ihan mainio alastulokontaktitreeni.

Kepit ja parit hypyt löytyy myös, niin saahan sitä sillä jo ihan mukavia treenisessioita, vaikka kepit on ihan vinossa ja hyppyjäkin pitää asettaa kovasti paikoilleen, pihamaalla kun ei kivetöntä tai männynjuuretonta kohtaa löydy. Eipä tämän kesän helteessä toisaalta kovinkaan paljon viitsinyt treenatakaan. Tämän kesän uusi treenijuttu oli pyöräily. Erityisesti Emma nauttii kunnon pyörälenkeistä, vauhtia pitää olla. Toffeelle lauman hajoaminen on aina hankalaa, mutta jos se näkee Emman pääsevän juoksemaan, pitää Toffeekin päästä nauttimaan vauhdin hurmasta. Nekku sen sijaan pistää nelitassujarrutuksen päälle ja pelkää koko mokomaa hökötystä, tosin eihän se kunnossa ole ollutkaan...

Veneily kuuluu tietenkin kesään ja koirat ovat aina mukana. Erityisesti Toffee nauttii tuulesta kirsussaan. Sen itse oikeutettu paikka on aina keulassa Busterissa, joka on meidän siirtymävene, siis se vene, jolla matkat autopaikalta saareen tehdään. Välillä sekä Emma että Nekku yrittävät asettua Toffeen kanssa keulaan, mutta siinä tulee vähän ahdasta. Koirat ovat aina ensimmäisenä veneessä ja hyppäävät siitä myös ensimmäisinä pois. Miten vielä sais jonkun niistä oppimaan ottamaan köyden mukaansa?