Korotetut panokset

Niin se vaan on, että pikkuiset vehnäneidit osaavat arvottaa asioita. Viimeksi huokailin kuperkeikkaopintojen kanssa. Toffee ei namien avulla viitsinyt kieriä, mutta panoksia nostamalla Toffeekin kiinnostuu kierimisestä. Tytöthän joutuvat aina tekemään jotakin aterioittensa eteen, nyt se sitten on tuo kuperkeikka. Ensimmäisen kerran, kun tuota vaadin, molemmat tytöt olivat kovin hämmentyneitä. Namin kanssa yritin vetää Toffeeta makuulle ja sitten kierimään, mutta koira ei millään malttanut keskittyä siihen, mitä minä pyysin, vaan tarjosi vuorotellen istumista, makaamista, sivulle tuloa ja välillä karkasi keittiöön tarkistamaan joko tällä irtoaa ruokakippo. No ei tippunut, ei. Lopulta Toffeekin malttoi keskittyä ja kierähti käden avulla ympäri ja syömään. Seuraavalla kerralla meni jo helpommin. Nyt ollaan muutaman päivän ajan tehty kuperkeikkaa ruokapalkalla, joka kerta on tapahtunut edistymistä. Eiköhän näin korkeilla panoksilla kuperkeikka voida kohta nostaa osattujen temppujen sarjaan!

Agilityn ulkotreenikausi kierähti sekin käyntiin. Ojanko oli kovasta talvesta ja hurjasta lumimäärästä huolimatta uskomattoman hyvässä kunnossa. Tehtiin molempien kanssa ensin lyhyttä radanpätkää. Kokeilin muun muassa putkijarrutusta. Ei olla sitä aiemmin tehtykään. Hienosti tytöt osasivat homman, ohjaajan liikkeestä tai liikkumattomuudestahan siinä on kyse, mutta kuitenkin.

Jatkettiin hyppytreenausta. Toffeen ongelma on etäisyyden arviointi ja venyminen. Nekku taas ei oikein osaa koota itseään. Perussarjassa Nekku tahtoo hypätä kaksi viimeistä hyppyä yhdellä loikalla. Ongelmaan sai avun pistämällä targetin viimeisen esteen etupuolelle. Kertaalleen tuo huomion kiinnitys viimeiseen väliin vaadittiin, mutta sitten sarjat olivatkin Nekulle helppoja.

Toisena tehtiin viiden hypyn sarjaa, joka muuten on kuin perussarja, mutta jossa parittomissa hypyissä ei ole lainkaan korkeutta (laukkaohjurit) ja parilliset hypyt 30 cm korkeudella, lähtö ilman vauhtia ja tarkoitus hypätä joka väliin yhdellä laukalla. Tätä ei olla Toffeen kanssa tehtykään pitkään pitkään aikaan. Koira koki sen kovasti haastavaksi, sillä se otti ennen 4. hyppyä ylimääräisen laukka-askeleen, estekorkeuden laskeminen auttoi. Nekullekaan tuon sarjan suorittaminen ensimmäistä kertaa ei onnistunut. Se hyppäsi taas kaksi viimeistä hyppyä yhdellä loikalla ja kaiken lisäksi onnistui tiputtamaan molemmat rimat. Toisella yrityksellä se selvästi mietti kovasti, miten tuosta hyppyhässäkästä voisi selvitä. Niinpä se hidasti, teki kunnon painonsiirron ja kauniin kaaren hyppyynsä! Näköjään noille hyppytreeneille on todellakin tarvetta.

Uimaharjotukset jatkuivat nekin viikolla. Vaikka Nekku on edelleen epävarma ja veteen meno jännittää, niin silti into on valtava eikä se olisi malttanut lopettaa uimista ollenkaan. Yritetään saada toistoilla tyttelille lisää itsevarmuutta.

Riittävät panokset löytyi takapihaltakin, kun olimme haravoimassa lehtiä. Naapurin männystä laskeutui aidan päälle orava. Vehnäterrierit eivät moista vierasta sulata (enkä minäkään, kun se ei jätä juhannusruusun nuppuja rauhaan, vaan katkaisee ison osan vuosi toisensa jälkeen). Toffee tyytyi haukahtamaan muutaman kerran takatassuillaan seisten. Nekku sen sijaan säntäsi aidalle, tässä vaiheessa kurre oli jo ymmärtänyt poistua takaisin mäntyyn, mutta Nekku löysi aidan alta sellaisen kolmionmallisen aukon (max 20 cm/15cm),siitä läpi naapurin puolelle ja männyn alle hyppimään. Oravan hävittyä näköpiiristä koira aikoi tulla samaa tietä takaisin, mutta olikin sitä mieltä, että aukko aidassa oli aivan liian pieni... Niinpä se salamana kiersi taloyhtiömme toisen paritalon, onneksi metsän eikä tien kautta, ja juoksi etupihan ovelle odottamaan, ainakin se tuntee oman kotiovensa ;).