Kotona taas

Kiinan matkani on ohi ja sakki on palannut kotiin. Loppujen lopuksi karkkikoirien ei tarvinnutkaan viettää pääsiästä koirahoitolassa, sillä toinen sisaristani ei päässytkään lähtemään matkaan. Hän otti ystävällisesti koirulit hoitoon. Eipä arvattu vielä silloin, että matkan aikana ovat koko kevään pahimmat kurakelit ja oikeat vehniksien pesuviikot. Onneksi kurahaalarit vähän auttaa asiassa, mutta kolmen koiran pukeminen ja peseminen vähintään kolme kertaa päivässä on kova urakka. Kaikesta muusta puhumattakaan. Kiitos Hannalle ahkeroinnista ja tyttöjen hyvästä huolenpidosta!

Kuukauden temppuhan oli viime kuussa se kierimisen opettaminen. Nimesin sen kuperkeikaksi, koska ajattelin, ettei tuolle kuperkeikka-sanalle tule muuta käyttöä. Tosin Nekku teki ihan oikeankin kuperkeikan tässä taannoin. Olimme olleet Sporttikoirahallilla treenaamassa ja lähdimme jäähdyttelylenkille hallin taakse metsään. Siellä on heti tosi jyrkkä rinne ja silloin vielä paljon lunta. Molemmat tytöt juoksivat vapaina ylös alas mäkeä. Toffee kieriskeli lumessa ja välillä auraili ja teki lumienkeleitä. Nekkukin on löytänyt lumessa kieriskelyn ihanuuden. Se painoi päänsä rinteessä lumihankeen ja kuinka ollakaan kierähti toisen hartiansa ja päänsä yli ihan oikean kuperkeikan. Se oli kovin hassunnäköistä ja koirakin näytti ihan hämmentyneeltä sieltä ylös kömpiessään!

Niin, se kuukauden temppu. En voi rehellisyyden nimissä sanoa, että kumpikaan koirista edelleenkään osaisi kierimistä. Nekku menee jo kohtuullisesti, mutta Toffee pääsääntöisesti ei edelleenkään suostu sitä edes namista käsiohjauksella tekemään. Että treenattavaa jäi, mutta otamme kuitenkin seuraavan tempun mukaan. Toivottavasti sen opettaminen sujuu kuukaudessa. Ryömiminen on homman nimi.

Nekku on jatkanut uimakoulua. Olimme taas Hyvinkäällä perjantaina. Ihan innoissaan molemmat koirat. Toffee meni kuin vanha tekijä, sille ei enää liivejä laitettu eikä sitä muúta kuin ohjattiin ensimmäiselle rampille ja sinne se koira painoi uimaan. Se ui lähes koko puolituntisen vuoron ajan, suureksi osaksi tennispallo suussaan. Nekkukin vikisi innosta, mutta ei meinannut uskaltaa uimaan. Olin tarttumassa sen pelastusliivin kahvaan aikomuksenani vetää Nekku veteen, kun se päätti hypätä uimaan lelun perässä. Edelleen se hosuu ja räiskii, mutta kun se saa lelun suuhunsa, tekniikka löytyy rauhoittumisen myötä. Näitäkin harjoituksia jatketaan.

Koskapa oma rytmini on vielä kiinalaisessa ajassa, olemme aamulenkkeilleet tosi aikaisin ja koirat ovat olleet näillä lenkeillä koko ajan vapaina. Ainakin tähän aamuun saakka, sillä Nekku löysi jostain kovan leivänkannikan, varmaan lähes neljäsosa sekaleivästä. Se aarre suussa tyttö juoksenteli ympäriinsä eikä tiputtanut eikä jättänyt sitä sitten millään. Eikä tietenkään antanut ottaa itseään kiinni, tuo aarre voitti jopa namit, yleensä saan sen nameilla luo ja kiinni ja otettua nuo aarteet siltä pois.

Nekku seurasi minua ja Toffeeta noin sadan metrin päässä, kunnes se yhtäkkiä hävisi. En nähnyt sitä missään eikä se tullut kutsusta. Olin varma, että nyt se on lähtenyt jonkun jäniksen perään ja jäänyt auton alle. Eikä minulla tietenkään ollut edes kännykkää mukana, Nekun kaulapannassa on puhelinnumero ja onhan sillä tunnistussirukin. Tulimme Toffeen kanssa kotiin hakemaan puhelinta. Siellä Nekkunen seisoi häntä vimmatusti heiluen aarre suussaan oven takana. Koskapa sitä leivän palaa ei sisään saanut tuoda, teki pikkulikka muutaman spurttikierroksen vielä pihapiirissä, mutta halusi kuitenkin sisään ja luovutti loppujen lopuksi varsin kiltisti aarteensa oven suussa.

Tänään olisi vielä tarkoitus illalla korkata agilityssä ulkotreenikausi. On sitä jo odotettukin. Matkustaminen on mukavaa, mutta kyllä kotona on vielä parempaa!