Agilityhirmu

Ollaan taas treenattukin. Nekun ohjatuissa treeneissä into on ollut aivan huippuluokkaa, mutta hanskassa se ei sitten olekaan ollut. Tiistaina KITÄH-treeneissä Susa oli tehnyt takaakiertoharjotteita. Takaakierto sinänsä ei Kekkulille ole mikään ongelma, se on vaan niin kamalan nopea, että mä olen koko ajan myöhässä ja tämä pikkuneiti ei anna sitä anteeksi. Se tekee omat ratkaisunsa ja sinkoilee lempiesteilleen. Radalla ei ollut puomia, mutta puomin ylösmenoliuska oli lappeellaan maassa aivan yhden takaakiertohypyn takana. Sinne puomillehan se olisi halunnut mennä. Silloinkin kun minä ehdin ohjaamaan, koira ei kiinnittänyt minuun tai siis ohjaukseeni mitään huomiota, eteenpäin liikkuminen oli tärkeämpää. Lopulta tuota kohtaa hinkkasimme ja hinkkasimme. Lelu kädessä se lopulta onnistui, jopa useampaan kertaan. Ilman lelua en ole vieläkään varma. Susan kommentit treeneistä oli, että sillä on nyt riemu päällä, mutta rallattelulla ei agilityssä pitkälle pötkitä. Hyvää oli pysyminen lähdössä. Samoin se, että Nekku jaksoi keskittyä toistoihin! Kertaalleen piti karata kavereita moikkaamaan...

Keskiviikkona ajoimme taas länsirannikolle. Alkurallattelut normaaliin tapaan. Tästä pääsi kouluttaja sanomaan ja teki silmät avaavan havainnon, mä palkkaan namuilla Nekun siitä, että se tulee takaisin. Sehän tietenkin innostaa koiraa lähtemään kunniakierroksilleen, kun se saa palattuaan namun! Mä kuulemma palkkaan koiraa namuilla muutenkin ilman, että koira on tehnyt mitään palkkaa ansaitakseen, "nättinamuja". Onhan se nätti, mutta palkkaukseen pitää kiinnittää kovasti huomioita. Pitää palkata sitä paikallaolosta, ei paluusta.

Alku radasta oli älyttömän haastava, kaksi hyppyä suoraan ja mutkaputken pää suoraan hyppyjen päässä. Putken kohdalla 3-4 metrin päässä oli kepit 90 asteen kulmassa hyppyihin nähden. Kepit oli kolmas este, ei siis putkea lainkaan. Ohjaajan piti ottaa koira kepeilta vastaan. Vaikka kuinka yritin työntää Nekua kakkoshypylle, tuli se siitä ohi suoraan kepeille, sivuirtoamisessa on vielä paljon tehtävää. Kepit meni useasti hyvin, keppien päässä oli u-putki, noin metrin-puolentoista päässä, juuri sillä puolella minne pujottelusta koira tulee ulos. Sehän oli aivan liian houkutteleva, vaikka siitä pitkin ohjata ohi suoraan edessä, mutta 90 asteen kulmassa olevalle muurille. Ohjaajan piti kepeillä irrota koirasta muurille ja omalla liikkeellään vetää koiruli putken ohi. No, lisää opeteltavaa. Juuri tuollaisissa kohdissa, joissa irtoan koirasta, Nekku ei seuraa lainkaan ohjausta, vaan tekee juuri sitä mitä huvittaa. Taas ahaa-elämys! Sen sijaan muurin jälkeen olleet hypyt ja takaakierrot meni tosi hyvin, kuulemma vien niissäkin liian lähelle estettä, mutta koira kulkee ja tekee älyttömän pienet kaarrokset. Lähellä ollessaan tuo näkymätön napanuora toimii ja koira seuraa ohjausta tosi hyvin. Koska koira on nopea ja minä hidas, pitäisi sitä irtoamista ja itsenäistä suorittamista entisestään vahvistaa. Treenien lopuksi Jaakko totesi, että kyllä teistä vielä tulee agilityhirmuja. Niin ehkäpä kymmenen vuoden päästä, kun Nekku on vähän rauhoittunut ja mulla on toi viidenkympin villitys!!!!

Sporttikoirahallilla treenasimme sitten tuota paikallaoloa. Toffeen treenatessa Nekku käy todella kuumana ja haukkuu hallin täydeltä. Toffeehan on hiljainen koira, mutta kun Nekku alkaa konserttinsa, haukkuu Toffeekin innosta. Kamala meteli. Toffeen into kyllä kostautuu treeneissä, mun hyvin koulutettu ja osaava agilityeläkeläinen tekee välillä mitä sitä itseään huvittaa. Sitä selvästi harmittaa, että mä nauran sille ja sen innolle, kun raukka on niin tosissaan, enkä ohjaa kunnolla. Pitää yrittää ottaa Toffeen kanssakin justforfun-tosissaan.

Nekku on loistavassa vireessä, kun tulee sen vuoro. Nyt istutin sen ensimmäisen esteen taakse (teimme vähän mukaellun harjoituksen tuosta Turun treenistä), palkkasin sen heti, kun peppu osui maahan. Koira istui vähän hölmistyneenä, annoin paikkakäskyn ja astuin askeleen poispäin, palasin takaisin, palkka. Kävelin ensimmäisen esteen taakse ja takaisin, palkka. Vielä vähän kauemmas, palkka. Taas ekan esteen taakse, "mennään", hyppy ja palkka. Nekku ei karannut kertaakaan eikä tehnyt yhtään rallattelua. Pidin myös Nekun treenit entistä lyhyempinä, ettei se vaan kyllästy. Välillä pääsi Toffee taas tekemään rataa. Nekun vuorolla teimme keppejä, rengasta, keinua sekä puomia. Edelleenkään ei rallateltu, sen sijaan into tehdä töitä mun kanssa oli ehkä parasta koskaan.