Fysioterapiaa

Olimme maanantaina Toffeen fysioterapiassa Espoon Eläinsairaalassa. Eläinfysioterapeutti Riina Kellman on hoitanut Toffeeta aina siitä polvileikkauksesta lähtien, kohta kahden vuoden ajan. Riina on myös agilityharrastaja, niinpä meillä on aina riittänyt juttua vaikka kuinka paljon, fysioterapiasta, koirista, agilitystä, kisoista, kouluttajista ja elämästä yleensäkin. Alkuun terapia oli vesijuoksua ja lihashuoltoa, Riina antoi ohjeita ja treenivinkkejä kuntoutukseen. Nyt jo puolentoista vuoden ajan fysioterapia on ollut ylläpitävää lihashuoltoa, Toffee käy fyssarilla n. kahden kuukauden välein. Toffee on jäykkä, mutta kankea niin kuin emäntänsäkin (ehkäpä emäntäkin hyötyisi fysioterapiasta!), se on täysin etupainoinen ja niinpä sen selkälihakset ovat lapaluiden välistä aina perusjumissa.

Vamman jälkeen Toffeelta hävisi lihasmassa vasemmasta takajalasta käytännössä kokonaan. Maaliskuun viimeisenä 2007 sattuneen loukkaantumisen jälkeen se oli ensin viisi viikkoa lyhyillä remmilenkeillä. Toukokuun alussa koira leikattiin ja sen jälkeen Vohveli oli alkuun lenkkikiellossa, vähitellen kahdeksan viikon aikana remmilenkkeilyä lisättiin. Sen jälkeen alkoi aktiivinen kuntouttaminen. Vähitellen Toffee alkoi käyttää kipeää jalkaa enemmän ja lihasmassa alkoi palautua. Toffee oli kuitenkin oppinut kolmijalkaiseksi, se varsin helposti alkoi keventämään painonsiirtoa vasemmalle jalalle ja alkoi peitsaamaan lenkeillä. Samaten, kun se istui, se istui kokonaan oikean jalan päällä. Se tekee sitä välillä vieläkin, mutta korjaa kyllä käskettäessä asennon. Se hyötyy hieronnasta, sillä se venyttelee ja ravaa aina fysioterapian jälkeen paljon paremmin. Samoin istuessa asento on todennäköisemmin oikea.

Fysioterapiassa Toffee ei ensin meinaa suostua käsittelyyn. Riinan komentaessa koiraan maahan se istuu pää roikkuen eikä ota käskyjä kuuleviin korviinsa. Toisella matalalla maahan-käskyllä Toffeliini yleensä alistuu, muttei mene makaamaan Riinan eteen, vaan johonkin välimaastoon Riinan ja minun väliin. Lopulta asento saadaan aikaiseksi ja päästään asiaan. Jumikohdissa Toffee nostaa päätään maasta kuin kysyen kauanko tätä koiran kidutusta vielä pitää kestää, mutta vähitellen silmät alkaa lurpsia ja koira nauttii käsittelystä rentoreiskana.

Tällä kertaa nurkassa oli myös pieni kankainen kuljetushäkki. Alkuun sieltä kuului pientä protestointia ja näkyi musta nenänpää ja pari käpälää, jotka etsivät ulospääsyä. Mutta kun sellaista ei löytynyt, pikkuinen otus antoi periksi ja kävi takaisin nukkumaan. Nekku oli kovin kiinnostunut tuosta häkistä, mutta emme päästäneet Kekkua tekemään lähempää tuttavuutta sen kanssa ennen kuin Toffeen fysioterapia oli ohi. Häkistä astui esiin pieni bordercollien alku Zoi, Decathlete's Delizia, ikää vajaa kahdeksan viikkoa ja painoa reilu kolme kiloa. Söpö tapaus ja uskomattoman reipas. Riina oli saanut pennun kotiin vajaa viikko aikaisemmin ja kaikenlaista pentumaista oli jo tapahtunut, kenkien syönnistä alkaen. Riinan muut koirat olivat ottaneet tulokkaan hyvin vastaan, mutta leikkikaveriksi niistä isommista ei vielä oikein ollut.

Onneksi meillä on Nekku. Sehän osaa käsittämättömän hyvin koirien kielen. Samantien Nekku tajusi pikkuisen olevan vasta pentu ja todella varovasti se maata pitkin ryömien lähestyi pentua. Zoi riensi Riinan syliin turvaan, mutta sieltä käsin alkoi kiskoa Nekkua parrasta. Nekun häntä heilui, se kieri selälleen ja mielisteli pentua. Lopulta uteliaisuus voitti ja pentu alkoi leikkiä Nekun kanssa. Vauhtia riitti, mutta todella nätisti leikki sujui. Kännykkäkameralla otetut kuvat olivat liikettä täynnä, mutta laitetaan tähän kuitenkin joku.

Toffee pääsi myös parturiin. Sen kikkarakarvainen turkki oli aikamoisessa takussa ja kuivunut näin talvipakkasilla ja kuivassa sisäilmassa. Niinpä otin koneen käteen ja surutta parturoin naamaa lukuunottamatta koko tytön. Alepan muovikassillisen verran taas tuli karvaa, siitä voisi kyllä tehdä lankaa ja kutoa lapaset! Lyhyempi karva on helppo pitää takuttomana. Toffeella oli lisäksi sisällä liian kuuma ja kuiva turkki ja iho tuntui kutiavankin, nyt on mukavampaa. Tohveli tykkää pukeutumisesta, niin ei pihallakaan tule liian kylmä. Täytyis vielä toi naamavärkki siistiä.