Pari viikkoa pikakelauksella, hyvää ja huonoa

Blogi on ollut hiljaa, koska nettiyhteys on ollut toimimaton. Kyseessä oli virustorjuntaohjelman virhetunnistus, mutta Elisan asiantuntevan tukipalvelun avulla ongelma ratkesi. Olisin tietysti voinut soittaa sinne jo kaksi viikkoa sitten! Se siitä.

Palataan näihin päähenkilöihin. Toffee täytti kahdeksan vuotta, viikko varsinaisen syntymäpäivän jälkeen vietettiin synttäreitä sukulaisten kesken. "Serkut" Emma ja Viiru tulivat viikonloppuvisiitille sekä "tädit" Hele ja Hanna. Toffee sai lahjaksi herkkuja, joita sitten kaikkien kesken jaettiin. Viiru viihtyi pääosin kylppärissä lämpimän lattian päällä. Tosin se siirtyi saunan lauteille, kun lenkkien ja lumihankileikkien jäljiltä piti paria vehnäneitiä sulatella esiin lumipaakkujen alta. Tottahan kutsuilla leikitään ja tällä kertaa jokainen koira sai haasteekseen etsiä perunalastupurkin. Purkissa oli pekoniluuherkku sekä vessapaperihylsyssä keksi. Hienosti oli vuodenvaihteen opit menneet perille, Toffee pääsi sankarina tietenkin ensimmäisenä etsintään ja muut malttoivat kiltisti odottaa vuoroaan.

Synttäreiden kunniaksi ruuaksi oli tarjolla sisäfileepihvit, myös kaksijalkaisille vieraille, jotka ruokailivat tosi pitkän kaavan mukaan. Niinpä iltalenkille koirulit pääsivät vasta puoli kahden aikaan yöllä, eipä ollut muita liikenteessä. Kaikki kolme koiraa ja kissa nukkuivat samassa vuodesohvassa sisareni kanssa, mitäs vikaa minun seurassani ja parisängyssä oli? Kaiken kaikkiaan hieno viikonloppu.

Agilityäkin ovat molemmat tyttelit päässeet treenaamaan. Sporttikoirahallilla on tehty Nekun kanssa lähinnä keppitreeniä, keinua, lähtöharjoittelua sekä sivuirtoamista. Keppien kanssa on edistytty hyvin, Nekku malttaa pujotella loppuun asti, vaikka olen pistänyt houkutusputkea keppien päähän ja vaikka olen lähtenyt tekemään kepeillä sivuirtoamistreeniä. Keinu edityy hitaasti, mutta toivottavasti varmasti, Nekku ei lainkaan epäröi juosta keinulle, vaikka se tietääkin keinun heilahtavan, itsenäiseen suorittamiseen on kyllä kovasti vielä tekemistä.

Hyppysuorat menee Nekulla ongelmitta, mutta jos esim. kolmen hypyn sarjassa keskimmäinen on hieman sivussa ja ohjaan kolmannen hypyn kohdalta, Nekku juoksee keskimmäisen hypyn ohi. Tätä on nyt treenattu ja kyllä ne pari aivonystyrää Nekun päässä on kovasti töitä tehnyt ja keskimmäinen aitakin tuntuu kauko-ohjauksellakin löytyvän.

Haastetta riittää lähdöissä. Nyt taas, kun esteiden suorittamisen riemu on löynyt, en ole halunnut treeneissä hinkata lähtöä, vaan olen antanut sen varastaa ja ottanut tavallaan lentäviä lähtöjä. Sain tästä ankarat moitteet Suoknuutin Jaakolta kevätkauden ensimmäisissä treeneissä Turussa. Ininäni toisen innosta ja sen lannistumisesta tiukalla lähtökurilla eivät saaneet lainkaan vastakaikua. "Jos pääsisit töistä lähes joka päivä puolen päivän aikaan ilman, että pomo huomauttaa, etkö kokeilisi sitä aina?" oli vastaus, pakko myöntää - kokeilisin ja harmittaisi aivan vietävästi silloin, kun pitäisi olla työajan loppuun asti.

Nyt siis treenataan innon hallitsemista ja pysymistä lähdössä. Lähteä saa vain sanallisesta käskystä "mennään", ei mistään muusta sanasta, ei liikkeestä, ei käden heilahduksesta, ei päänkäännöstä. Kunpa itsekin muistaisen tuon. Välillä olen sanonut "Nekku", välillä "aita"... Ehkäpä on kohtuutonta vaatia koiralta täsmällistä suoritusta, kun itse teen mitä sattuu. Kuten todettu, nyt treenaamme tätä molemmat. Kuukauden verran on ruokakipolle MENTY paikallaan olon jälkeen. Kotioloissa toimii loistavasti, mutta kun saadaan intoa lisää mukaan, haastetta riittää. Mutta en anna periksi.

Päivien pidetessä olemme alkaneet lenkkeillä enemmän ja enemmän Laajalahden jäillä. Hangessa kahlaaminen tekee meille kaikille hyvää. Kyllä siellä Villa Elfvikin seuduilla on rauhallista ja kaunista.

Kävimme Nekun kanssa 7.2. Mevetissä lonkka- ja kyynärkuvauksissa sekä silmätarkastuksessa. Kun ajoimme parkkipaikkaa etsien, näimme muita mukaan tulevia vehniä. Olisiko Nekku luullut, että olimme tulossa kyläilemään Jane-siskon luo, koska se alkoi välittömästi vinkua ja avattuani takakopin oven se säntäsi etsimään tuota vehnää? Nekku on koira, joka ei koskaan karkaa autosta, vaan aina lähdetään vasta luvalla, mutta nyt oli luonto voimakkaampi. Ehdin jo nähdä mielessäni sen auton alle jääneenä, mutta kun toista vehnää ei pihoilta löytynyt, tytteli palasi vahingoittumattomana.

Kasvattaja Jaana oli hoitanut järjestelyt ja 3 muutakin vehnää Unna, Oili ja Remu oli mukana. Olimme viimeisinä vuorossa, ensin tarkastettiin simät ja ne todettiin terveiksi. Sitten koirat rauhoitettiin. Nekku oli pienin kaikista, mutta sitkeästi vastusti unentuloa. Lopulta senkin oli annettava periksi. Jännitimme kovasti kuvauksen tuloksia. Kyynärät ovat terveet. Suureksi mielipahakseni ja harmikseni Nekulla on C-lonkat eli lievä lonkkaniveldysplasia. Olin osannut varautua siihen, sillä Nekun Iiris-siskollakin on C-lonkat. Isällä A- ja emällä B-lonkat, erityisen pahoillani olen kasvattajan puolesta, mutta oma agilityharrastukseni pani myös miettimään sen jatkamista Nekun kanssa. Kuvat katsoi kokenut eläinlääkäri Per Axelson, joten tuskin Kennelliitosta muutosta tuloksiin tulee. Axelson sanoi, ettei tuosta ole Nekulle mitään haittaa eikä se ole este agilityharrastukselle. Lihaskunnosta pitää huolehtia eikä sohvaperunaksi ja koiran säästäjäksi saa jäädä. Muutkin kokeneet vehnäihmiset totesivat, ettei C-lonkat estä harrastamista ja normaalia koiran elämää hamaan vanhuuteen. Onneksi Nekku on medikokoinen ja kevytrakenteinen...

Olen silti ollut pahoilla mielin ja miettinyt koko agilityharrastuksesta luopumista. Toffeehan loukkasi jalkansa agilitytreeneissä enkä voi sitä koskaan antaa itselleni anteeksi, vaikka vahinkohan se oli ja ristisidevamma olisi voinut tulla muutenkin. Koira on nauttinut agilitystä aina ja edelleen innostuu treenaamisesta miniesteillä. Mutta voinko tietäen Nekun lonkkatilanteen hyvällä omalla tunnolla pistää sen kovaan harjoitteluun?