Edistymistä ohjatuissa treeneissä

Ohjatuissa treeneissä on edistymistä tapahtunut kovasti. Anne Luoto otti Mankisen Karin paikan HSKH:n kouluttajana Karin jäätyä isyyslomalle näistä hommista. Onnittelut muuten terveestä tyttövauvasta Mankisille! Anne tuntee meidät jo kesän treeneistä, sillä hän treenasi silloin Hipun kanssa samassa ryhmässä ja on ollut apukouluttajana muutenkin Nekun treeneissä. Nekku teki taas aluksi kunniakierroksen, mutta kun sai osakseen vain murinaa (minun pyynnöstäni kaikki treeniryhmäläiset murisevat Nekulle eivätkä päästä sitä tapaamaan koiria, jos se lähtee radalta moikkailemaan kavereita), palasi se kiltisti luokseni ja teki tosi hienosti töitä sen jälkeen. Todella kiva rata, sylikäännös heti alkuun, pari u-putkea vierekkäin, rengas hyppysuoralla, poispäinkääntö ja puomin jälkeen takaakierto hypylle ja 90 asteen avokulma kepeille. Poispäinkääntö oli ainoa hankala paikka! Muuten aivan mahtavaa, kehuja tuli kovasti ja meikäläiselle hiki.

Keskiviikkona ajoin taas länsirannikolle. Mieli oli matala, enkä oikein olisi halunnut lähteäkään. Toivoin kovasti yli 10 asteen pakkasta, että treenit olisi peruutettu, mutta ei -9,8. Lähteä piti, vaikka se C-lonkka-asia askarruttikin. Turussa saatiin kehuja meidän parhaasta treenistä ikinä. Jaakko ihaili Nekun vauhtia ja kerroin hänelle Nekun C-lonkista, kokenut kouluttaja, koiran hyvinvoinnista välittävä ohjaaja ja koirankasvattaja, jonka mielipidettä arvostan suuresti, tuhahti vain että "tähän se ei vaikuta mitään", koiran lihaskunnosta pitää pitää erinomaista huolta joka tapauksessa. Enköhän nyt unohda tuon huonon uutisen, pentujahan ei Nekulla ollut tarkoituskaan koskaan tehdä.

Lähdössä on toki treenaamista, mutta kouluttaja piti sitä jo tyydyttävänä. Koira seuraa todella tarkasti ohjausta, huomasin vain välillä unohtavani Nekun selkäni taakse eikä se Toffeen tapaan seuraakaan silloin minua, tähän pitää kiinnittää huomiota, koira mukaan ja katse koirassa! Kepit sujuvat, vauhtia riittää, puomin alastulokontakti kunnossa, takaakierrot ja välistävedot menevät kuin vettä valaen minimaallisilla kaarroksilla. Eikä tytteli etsinyt päästäistä lainkaan. Treenin lopuksi kuuntelin Jaakon kommentteja ilosta hehkuen, tosin nyt sai ohjaaja kuulla kunniansa välillä lepsusta ohjauksesta (hyvä, hyvä, nyt päästään vihdoin asiaan, siis agilityyn!!!), samalla Nekku istui vieressäni ilman kaulapantaa ja remmiä eikä yrittänytkään lähteä moikkaamaan seuraavan treeniryhmän koiria, vaikka ne tulivat jo kentälle. Miten ylpeä olinkaan tuosta pikkutytöstä.