Aivastelua

Nekku on ollut kipeänä. Sillä lienee ihan tavallinen flunssa. Keskiviikkona se alkoi aivastella ja on ollut kovin vaisu siitä lähtien. Raukka aivastelee niin, että koko pikkuinen koira hännän päätä myöten tärisee. Epäilin jo nenäpunkkiakin, mutta se ei lainkaan hingu, vaan ainoastaan pärskii eikä Toffeella onneksi ole mitään oireita. Kirsu oli ihan kuiva ja kovin lämmin perjantaina, epäilin tytöllä kuumetta ja annoin neljänneksen Rimadyl-tabletista. Koska varsin pian Nekku virkistyi ja kirsukin viileni, varmaankin sillä sitä kuumetta oli ollut. Onneksi Nekkunen on paranemaan päin, se on paljon virkeämpi eikä enää juurikaan aivastele.

Tiistaina olimme treenaamassa Kivistössä. Nekku radalle viimeisenä. Olimme radan reunalla tehneet seuraamista ja erilaisia temppuja namien avulla. Leikittiin vetoleikkiä, tuntui, että yhdessä tekeminen oli molemmista hauskaa, Nekku tapitti suoraan silmiin eikä häiriintynyt lainkaan hallissa liikkuvista koirista, vaan keskittyi minuun.

Menimme radalle. Nekku ensimmäisen esteen taakse istumaan. Tosi hienosti. Menin itse kakkosesteenä olleen renkaan viereen ja kutsusta Nekku kehiin. Renkaan se hyppäsi sivusta. Kun keskeytin homman ottaakseni renkaan uudestaan, niin silloin taas Kekun päässä naksahti, koira kunniakierroksille. Jossain vaiheessa se äkkäsi kepit radalla ja alkoi muina naisina pujottelemaan. Silloin sain sen kiinni. Koira autoon. Niin että yhden esteen treenit, ei voi kukaan väittää, että treenaisimme liian pitkiä pätkiä.

Keskiviikkona Turussa oli toinen ääni kellossa.... Rengas, hyppy suoraan, tiukka käännös puomille, valssin myötä hyppyhässäkkään, jossa takanaleikkaus, persjättö ja pakkovalssi, kääntö taas renkaalle, niisto hypylle, eteenlähetys, takaakierto hypyille ja valssi putkeen. Eihän me toki putkeen saatu noita 12 estettä tehtyä, lyhyempinä pätkinä ja niitä toistaen saatiin kuitenkin tosi paljon onnistuneita suorituksia. Pikkulikka osaa tehdä ja lukea noita juttuja tosi hienosti, ajoitukseni vaan on koko ajan sen verran pielessä, etten ehdi millään riittävän ajoissa kertomaan koiralle seuraavan esteen jälkeistä estettä, mutta kunhan saadaan vähän treenattua tuota hallittua irtoamista ja mä teen kovasti töitä ajoituksen ja liikkumisen suhteen, niin kukapa tietää...

Nekku oli ihan innoissaan ja teki tosi kuuliaisesti töitä. Olin ennen treenejä sanonut kouluttajalle, että saattaa jäädä kovin lyhyeksi tämäkin treeni. Kerroin tästä uudesta ryttyily-autoon-strategiasta, jota Jaakko piti ihan hyvänä kokeiluna, kommentti oli, että "sä oletkin ollut vähän liian pehmeä näitten terrieriesi kanssa". Ei mikään kohteliaisuus. Mutta tuntui edellisen päivän autokeikka tehneen tehtävänsä, näin jälkeenpäin mietin, toivottavasti se ei myös aiheuttanut tuota lenssua, sillä silloin oli tosi kylmä ilma, vaikkei se autossa kymmentä minuuttia pidempään ollutkaan. Seuraavana iltana sitten alkoi aivastelu.

Torstaina tehtiin Toffeen kanssa hyppytreeniä. Koira hyppää paremmin kuin koskaan, ponnistuksen ajoitus ja hypyn kaari on paljon parempi, no mini-medikorkeuksilla mennään. Mieli tekisi kokeilla enemmänkin, mutta ajatus uudesta loukkaantumisesta on niin kammottava, että moiset haaveet haudataan samantien, mutta kun sen kanssa kaikki on niin hirveän helppoa. Ehkä mennään taas epävirallisiin kisoihin mediluokkaan ulkopuolisena kokeilemaan, kohtahan Tehis- ja Ojanko-cupit on käsillä.